Lipasto -terapiaa ja aknen hallintaa

Viime viikolla Ludan kanssa vietettiin kolme mukavaa päivää Kotkassa Mamukkilassa (Ludan mamun ja ukin luona) Niklaksen ollessa sparrileirillä Virossa.

Luda hengaili mamun, ukin ja tätsyjen kanssa sillä välin, kun minä puuhastelin appiukon autotallissa kahden lipaston parissa. Saatiin heiltä kaksi vanhaa lipastoa, mitkä on olleet jo aikoja käyttämättöminä ja tönöttivät orpoina autotallin nurkassa. Pelastusviettini sai taas vallan. Näin jo sieluni silmin ne uudessa maalissa ja vetimissä, enkä voinut vastustaa tarjousta, kun tuunaus -intoilustani tietoinen anoppi niitä minulle tarjosi. Meillä on muutenkin vähän säilytysongelmia täällä, joten ne tulevat tarpeeseen.

Appiukolla on jos jonkinmoista työkalua ja vempainta, sekä hulppea uusi omarakentama autotalli, missä minäkin sain kunnian puuhastella.

Minusta huonekalujen tuunailussa tylsä osuus on hiominen. Se on jotenkin pelkällä hiomapaperilla niin loputtoman puuduttavaa hommaa. Nyt sain käyttööni ihan kunnon hiomakoneen ja minuun iski oikein hiomishimo! Voi veljet, miten sukkelasti sillä sai vanhan pinnan pois! Tuli vähän sellainen olo, että miten olen voinutkaan elää näin pitkään ilman hiomakonetta. Niin monet puuduttavat hetket olen käsin hionut vanhoja maalipintoja pois ja nyt.. Hups vaan ja lakkapinta oli poissa! Ihanaa.

Sain hiottua lipstot laatikoineen ja toisen lipaston maalattuakin. Laatikot ja toinen lipasto odottaa vielä maalikerrosta ja vetimien vaihtoa. Sormet syyhyää jo päästä niiden pariin, mutta meillä on ollut niin paljon touhuja ja menoja tässä, etten ainakaan vielä ole päässyt hommia jatkamaan. Viimestään syksyllä lupaan esitellä valmiit lipastot! Heh. Toivottavasti oikeasti vähän aiemmin..

Vaalean turkoosilla mennään..Yllättävää vai mitä?

Kotkan reissulla pyörähdettiin  myös kaupungilla. Anoppi ja käly on sen luokan jääräpäitä, että jos he jotain päättävät, niin se kyllä sitten tapahtuu. Kauppakeskuksessa pyöriessä he saivat päähänsä ostaa minulle kengät ja lompakon, mitä olin hetki sitten hipelöinyt. Estelyistäni holimatta se kuuitenkin tapahtui. Välillä koen suurta voimattomuutta näissä väittely asioissa heidän kanssa ja useasti häviänkin. Olin kuitenkin lahjasta tosi iloinen ja tykkäsin kovasti. Kiitos siis jääräpäille.<3

Luda sai vaunupäikkäreiden jälkeen kokeilla hienoa uutta kolikoilla toimivaa autoa kauppakeskuksen aulassa. Aluksi häntä jännitti ja lopuksi olikin sitten vaikeaa saada automies irti ratista. Tyypillistä.

Ajatella..

Tällä viikolla alkaa kesäkuu! Tätä on niin odotettu! Kesää! Niin ihanaa, että se on nyt todella täällä! Kovasti toivon, että säät pysyy upeana läpi kesän ja saataisiin vähän hyvitystä viime vuoden "kesättömästä" kesästä. Onneksi Niklas pystyy pitämään muutaman kokonaisen viikon lomaa ja päästään ihan mökkeilemäänkin. On puhunut jopa ihan treenittömistä viikoistakin, joten loma on silloin meille kaikille todella kunnon lomailua, ilman treenien aikatauluttamista.

Minusta kesään kuuluu ehdottomasti herkuttelu. Hyvällä ruoalla ja kesän herkuilla. Lisäksi paljon jäätelöä ja rannalla nauttittuja välipaloja. Useita parvekkeella ja puistossa nautittuja picnikkejä. Aijaijai..<3 Ruokaremonttini myötä nämä kaikki ei kuitenkaan nyt tänä kesänä onnistu ihan entiseen tapaan. Esimerkiksi irtokarkit, leivonnaiset ja maito/sokerijäätelöt on nyt pääsääntöisesti ihan täysin nounou -listalla.. Kuulostaa vähän tylsältä kyllä. Pakko se on myöntää. Mutta tiedättekö mikä on vielä tylsempää? Se, että naama kukkii niittyjen kanssa kilpaa.
Se se vasta on tylsää, sanon minä! Ja kun näistä herkuista pystyn pidättäytymään, niin pysyy naamankin kukinta aisoissa. Se on nyt nähty ja todettu jo noin pari kuukautta kestäneellä kokeilulla.
Äitienpäivänä nautitut herkut kostautui monta päivää kestäneellä vatsan toiminnan seisahduksella ja näppylöillä naamassa. Viikon kesti päästä niistä näpyistä eroon ja heti edellis viikon sunnuntaina päädyin vanhempieni tarjoamana syömään Sushi puffettiin. Ja tattadaa! Monta mojovaa kipeää näppylää nousi naamaan saman tien.. Nyt edellis viikonloppuna herkkupöytien houkuttelemana maistelin täydellisen makuisia anopin sokerileipomuksia, kera vaniljakastikkeen ja johan kukkii taas naamari meikäläisellä. Nyt se on niin nähty. Sanonta sanoo, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta jossakin se rajaa menee. Tämä kukinta saa nyt vallan riittää..Näitä muhkuja en enää naamaani jatkossa halua! Se on loppupeleissä kuitenkin pieni hinta pidättäytyä herkuista ja saada naama rauhoittumaan. Toisin sanoen tervehtyä.
Minä kun tahdon olla terve. Aknenaamaiset kohtalotoverini varmasti pystyvät tähän ajatukseen samaistumaan. Ne keillä on normaalisti sileä iho voivat fiilistellä tätä sillä, kun välillä heilläkin poskessa tai nenässä odottaa aamulla peiliin katsoessa iso (todellisuudessa ehkä ihan pikkuruinenkin) finni ja kuinka se näppy meinaa pilata koko alkavan päivän. Entäs sitten, kun naama on täynnä niitä? Niimpä.. Ei se kivalta tuntuisi. Ei ne nykyään enää onnistu koskaan minun päivääni pilaaman, koska kaikkeen tottuu, mutta kun ei tässä todella ole kyse vaan siitä miltä ne näyttää vaan siitä, mistä ne viestii. Hätätilasta.

Luin yhdestä kirjasta (Aajonus Vonderplanitz - Tahdomme elää terveinä), että aknelle taipuvaisilta henkilöiltä puuttuu
tietyn pigmenttisien prosessoitujen ja kuumennettujen ruokien käsittelyyn sopivia entsyymimutaatioita. Eli selkokielellä, tälläisten henkilöiden keho ei ole kykenevä käsittelemään tiettyjä ruokia lämmitettyinä ja prosessoituina. Ainesosat kertyy kehoon kuona -aineina, sekä myrkkynä soluihin. Osa pilkkoutumattomista ruoka -aineista kerääntyvät imunesteeseen ja ihosoluihin synnyttäen siinä sitten aknen. Hyi ja yök, kun sitä ajatteleekaan. Minäkin olen jo viitä vaille kolkyt vuotta elellyt näiden kaikkien pilkkoutumattomien kuona -aineiden kanssa. Lisäksi kirjassa oli paljon puhetta muista sairauksista ja oireista, mitkä on kehittynyt pilkkoutumattomien ruoka -aineiden takia. Eikä siis pelkästään meihin aknelle taipuvaisille ihmisille, vaan ihan muillekkin. Nykyään ruoka on vaan niin kovastikkin käsiteltyä ja lisäaineilla höystettyä, että on päässyt käymään näin. Siksi varmasti niin moni on herännyt miettimään enemmän, mitä suuhunsa laittaa. Nykyihmisillä on niin paljon vatsavaivoja, allergioita /yliherkkyyksiä ja monet niistä on kehon viestejä, ettei se pysty tiettyjä ruokia käsittelemään.
Vahvasti uskon, että useita vuosia kärsimäni migreeni on myös johtunut valtaosin tästä ravitsemuspuolesta. Tietenkin myös stressistä, niska/hartia jumeista tai vaikka nestevajeesta. Syitä on muitakin, mutta varmasti ravinnolla on ollut suuri rooli.

Välteltäviä ruoka -aineita on siis tullut liuta lisää ja niitä koitan syödä siis ihan raakana tai luomuna.

Tässä mainitakseni muutama punapigmenttinen ruoka:

- karpalot

- punamarjaiset hillot

- tomaatit, tomaattimurskat ja kastikkeet, ketsuppi

- punaiset ja oranssit vihannesmehut, sekä appelsiinimehut ym.

- porkkana

- punaiset pippurit ja paprikat

- punaiset ja ruskeat pavut

- väriaineet

En olisi ihan suorilta ollut tähän valmis, piti tehdä pitkä ajatustyö ennen tätä. Minusta muutos on niin suuri, että ymmärrän kaikki ajatukset siitä, kuinka hullulta tämä oikeastaan kuulostaa. Ehkä turhamaiselta tai turhalta ruokahifistelyltä. Ronkeloimiselta.

Täytyy sanoa, että minua ei millään saisi minkään hifistelyn tarpeen tai ruokatrendin perässä juoksemaan. Minä kun olen niin sokerin ja sipsien ystävä pohjimmiltani. Voisin elää suklaalla ja sushilla.

Mutta tähän on nyt tultu, että haluan voida hyvin ja parantua. Jos tämä on keino siihen, niin sillä mennään. Ainakin siihen asti, kun hyvältä tuntuu. Opetellen pikkuhiljaa, kuitenkin olematta liian ankara.

Ludalla on myös aina ollut herkkä vatsa ja oli kovinkin koliikkinen vauva. Joskus itkua kesti 3 tuntia, joskus 4,5 tuntia. Minun kauttani maidon mukana tuli hänelle sopimatonta ravintoa ja hän ei sitä kestänyt vaan itkeä tillotti raasulainen. Nykyään hän ei siis juo lehmänmaitoa, vaan ollaan ostettu hänelle Oatlyn kauramaitoa, mikä on pitänyt masun kunnossa. Hetki sitten löysin ohjeen kotitekoiseen kauramaoitoon ja teinkin sitä tänään pojalle ensimmäistä kertaa. Täytyy kokeilla myös joku kerta tehdä mantelimaitoa. Varmasti hyvää sekin. Tässä ohje helppoon kauramaitoon.

Kauramaito

n. puoli litraa

2 dl kaurahiutaleita

0,5 litraa vettä

1 tl aitoa vaniljajauhetta tai 1 vaniljatanko kaavittuna

Maun mukaan ripaus hyvänlaatuista suolaa esim. ruuusuola

(Halutessa 1-2 rkl hunajaa)

Huhtele kaurahiutaleet ja liota niitä noin puolituntia tai pidempään.

Huuhtele hiutaleet uudelleen.

Laita kaura blenderiin veden kanssa. Vettä voi lisätä jos haluaa maidosta ohuempaa.

Blendaa seosta noin puolisen minuuttia ja siiviloi maito. Jäljelle jääneen kauramassan voit käyttää myöhemmin muussa tarkoituksessa, sen voi pakastaa vaikka leipomista varten.

Huhtele blenderi ja kaada maito takaisin. Hurauta maitoa taas hetken ja siiviloi viimeisen kerran. Lisää haluamasi mausteet.

 Maito säilyy jääkaapissa 4-5 vrk. Säilytä lasipullossa tai purkissa ja ravistele hyvin ennen käyttöä. 

Kehittelin ylijääneestä kauramassasta Ludalle välipalaleipäs -reseptin. Tässä yksinkertainen ohje niille.

Kauraleipäset  

(gluteeniton kauraa sietäville, maidoton, munaton, hiivaton)

n. 12 kpl

Maidon teosta yli jäänyt kauramassa

rkl luomu kookosjauhoa

1 rkl gluteenitonta vehnäjauhoa

Maun mukaan uususuolaa

1 rkl mantelirouhetta

0,5 rkl kurpitsan siemeniä

Vajaa 1 dl vettä

nokareen verran voisulaa

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Sekoita ainekset keskenään. Lisää vettä pikkuhiljaa, ettei taikinasta tule liian vetelää.

Pyörittele taikinasta pikkuisia palleroita ja aseta pallerot leivinpaperilla voratulle uninpellille.

Sulata voi ja kasta teelusikka voisulaan. Painele voisella lusikalla palleroinen lituskaiseksileipäseksi ja hipaise vielä ekstra voita leipäsen päälle. Laita pellillinen niin ja anna olla valmiissa lämmössä noin  15 minuuttia. Valmiissa leipäsissä on kevyt rusketus pinnassa. Voitele ja tarjoa nassikalle ja maistele myös vähän itse. :)

Voit korvata kookosjauhon lisäämällä ruokalusikallisen glteenitonta jauhoa tai vaikka mantelijauhoa.

Minähän en näistä ravitsemusjutuista halua kenellekkään paasata. Kerron vain. Olen nimittäin itse erittäin iloinen, että koin heräämisen tällä saralla ja huomasin sen jo kuukaudessa auttaneen niin paljon. Kasvojeni iho ei ole ollut moneen vuoteen niin rauhallinen, kun mitä se oli totaalisen viisi viikkoa kestäneen sokerittoman, maidottoman ja viljattoman dietin jälkeen. Niin sanoi myös ihmiset, jotka minua näki. Nyt nämä kolme aiemmin mainitsemaani kompastusta on saanut taas naaman vähän kukkimaan ja vaikkakin kaikki suuhuni laitettu oli niin sairaan hyvää, mikään ei silti ole sen väärti, että haluaisin kehoni kärsivän ja naaman kukkivan. Olisi kiva kuulla teidän muiden ajatuksia näistä ruoka -asioista liittyen terveyteen ja mahdollisesti vaikka muiden aknesta kärsivien ajatuksia/kokemuksia.

Edelleen painotan, että jos minut kutsuu kylään, niin en ala ronkeloimaan tai tuottamaan harmaita hiuksia kenellekkään siksi, että täytyy nyt niin miettiä mitä minulle tarjotaan. Voin tehdä poikkeuksia, mutta en näin usein, kun nyt. Kerta viikkoon on ihan liian usein. Onneksi olen löytänyt niin paljon vaihtoehtoisia herkuttelukeinoja, sillä kyllä sitä nyt herkutella pitää. Ja minähän herkuttelen usein. Suurta herkkuani on raakasuklaa ja kerran olen leiponut älyttömän hyvän raakakakunkin. Jäätelökone on seuraava hankinta ja sitten voi minunkin jäätelökesäni alkaa! :)

Ainiin.. Ja näin pitkälle lukeneet palkitaan mehevällä urheilu -uutisella! :D 

Nimittäin. Sain luvan paljastaa, että Suomi on saanut uuden ammattinyrkkeilijän kehiinsä. Maanantaina Niku allekirjoitti sopimuksen P3 tallin kanssa ja tästä eteenpäin hän ottelee ilman paitaa, kypärää ja kovemmilla hanskoilla. 

Kyllä, minulla on vaimona asiasta monta mietettä, mutta päällimmäiseksi olen niin iloinen Niklaksen puolesta, että hän saa nyt alkaa tekemään työkseen sitä, mitä eniten on halunnut. Saa elää unelmaansa todeksi. Loppu jääköön korkeimman käteen.

Auringon täyteistä loppu viikkoa jokaiselle ja iloista mieltä!

-Tiia

DIY Ruusutyyny ja sadepäivän iloa

Tarkoitus oli postittaa tämä jo äitienpäivä lahjaideaksi, mutta aina ajatus ja käytännön toteutus ei ihan sitte kohtaakkaan. Luulempa kuitenkin, että oli päivä mikä tahansa, (vaikka ihan perus keskiviikko ja varsinkin sateinen sellainen) niin tämä voisi ilahduttaa äitiä/ystävää tai vaikka ihan omalla sängyllä/sohvalla. Jos vähääkään on kukkaihmisiä.
Päätin siis jakaa tämän myöhästymisestäni huolimatta.

Luokittelisin tyynyn suht helpoksi ja ihan aloittelijakin osaa varmasti tämän toteuttaa. Jos vaan saa ohjeistukseta selvän. Heh.

Idean keksin kopioida anopin sohvalta. Hän oli löytänyt ihastuttavan ruusu -tyynynsä muistaakseni Askosta. Hetken tutkailin tyynyä ja päätin ryhtyä itse tuumasta toimeen. Tekemäni tyynyn annoin ystävälleni 30 -vuotis lahjaksi.

Tarvitset:

Metrin pellavaa (tai melkeempä mitä tahansa ohutta kangasta mielesi mukaan)

Vanutäytettä

Nuppineuloja

Kynän

Sakset

Ympyrän mallin (esim. Iso ämpäri tms)

Levitä kangas ja aseta ympyrämuotti kankaan päälle. Piirrä kankaaseen kaksi saman kokoista ympyrää. Leikkaa ympyrät kankaasta irti ja ompele zik zakilla reunat. Laita palaset hetkeksi sivuun odottamaan.

Leikkaa lopusta kankaasta n. 4-6 cm paksusia pitkiä suikaleita ruusun terälehdiksi. Ei tarvitse olla symmetrisiä tai ihan saman paksuisia keskenään. 

(Ja sitten tuleekin tämä haastavin selitettävä, mistä tietenkin unohdin ottaa esimerkki kuvan. Tsorppander vaan..)

Kun suikaleet on valmiit, liitä ensimmäinen suikale keskeltä toisen ympyrän mallisen palasen (tyynyn etuosa) keskikohtaan niin, että ajattelet aloittavasi ompelun suikaleen (leveyssuuntaisesti katsottuna) keskeltä, ei sivusta.
Jatka suikaleen kiinnittämistä nuppineuloilla tyynyn etuosaan kieputtamalla suikaletta itsensä ympärille, spiraalimaisesti. Jätä kieputusten väliin 1-2 cm tyhjää tilaa. Kun ensimmäinen suikale on valmiina asemissa, hurauta nyt ommellen suikaleen suntaisesti, kädellä visusti ohjaillen. Lisää seuraava ja aina seuraava suikale samaan tyyliin, mutta vähän edellisen suikaleen viereen tai päälle, ettei isoja koloja pääse syntymään. Jatka ruusukkeen spiraali -ompelua, kunnes tyynyosan reunoja on enää vain muutama (2-3) senttiä jäljellä. Jätä reuna vapaaksi saumavaroja varten.

Pyöreän palasen keskikohdan hahmotat parhaiten viikkaamalla palasen tarkasti nelinkerroin ja pujottamalla nuppineulan terävimpään kohtaan.

Yhdistä nyt kummatkin tyyny -osat toisiinsa nuppiksilla, jättäen "ruusu" sisäpuolelle. Ompele osat yhteen ja jätä noin 15 cm ompelematta, täyttövaraksi.

Käännä tyyny oikein päin ja täytä se sopivan pehmoiseksi vanulla. Sulje avonainen osa taittaen saumavarat sisään päin ympyrän muotoa myötäillen. Käytä nuppineuloja apunasi. Hurauta aukko siististi kiinni ompelukoneella tai käsin peruspistoilla.

Möyhi täytteet tasaiseksi ja tyyny on valmis! :)

Minusta on välillä ihan kivaa, kun sataa. On ihana kääriytyä viltin alle lämmittelemään ja lukea lehteä. Tai vaikka ottaa pienet päiväunet. Ilmapiiri on sadepäivinä usein aika väsyttävä. Silti sade raikastaa ja varsinkin keväällä ja kesällä se luo uutta ja sateen jälkeen luonnon värit ovat taas kirkkaammat. Ulos ei kuitenkaan ole niin kiva mennä sateella. Useimmiten on kylmempääkin silloin. Se on vähän harmillista siinä mielessä, että taaperot eivät ole sadepäivinä(kään) useinkaan sillä moodilla, että "jippii, luetaan vaan kirjaa kiltisti koko päivä ja otetaan torkkuja!"..
Sisällä sitten alkaa turhauttamaan ja väsyttämään helpommin. Tänään saatiin onneksi meidän uudet pihaystävät tänne meille leikkimään ja aamupäivä sujuikin siitä syystä sutjakkaasti ilman ulkoilua. Ulos olisi kuitenkin kiva päästä tänään myöhemmin. Katsotaan nyt sateleeko koko päivän vai tuleeko vielä poutaa.

Jos on joku pakollinen meno ja sattumalta sataa vettä, niin silloin saattaa harmittaa lähteä rämpimään harmauden ja sateen lävitse, varsinkin jos tuuli on kova. Itse ainakin huomaan silloin jupisevani itsekseni pääni sisällä ja mielikin muuttuu harmaaksi. Oikein sellaista surkeuden  maksimointia. Kaikki on muka jotenkin vähän vinossa silloin. 
Tässä loppu keväällä oli yksi erityinen sellainen sadepäivä, milloin en olisi yhtään halunnut lähteä kotoota, vaikka piti. Jupisin taas itsekseni ja mietin harmaita ajatuksia kävellessäni etukenossa tuulta vastaan. Kaikki muutkin näyttivät juuri yhtä negatiivisilta ja kurttuotsaisilta, enkä ihmetellyt yhtään. Harmitti kuitenkin sekin, että kaikki oli niin kärttyisen oloisia. Kukaan ei hymyillyt. En kyllä minäkään.
Sitten vaan yhtäkkiä havahduin omaan negatiivisuteeni ja päätin, että nyt kääntyy tämä harmaa kelkka! Rupesin miettimään sateen hyviä puolia ja muutenkin annoin tilaa kivemmille ajatuksille. Hetken päästä huomasin ihan fiilisteleväni sadetta. Oikein nautin siitä raikkaasta ja hapekkaasta ilmasta. Kummallista. Sade ei enää yhtään haitannut minua siinä kohtaa! Oli oikeastaan aika ihanaa, kun satoi.
Kyseisen päivän kruunasi vielä pieni suloinen kauppa täynnä kaikkea tarpeetonta ja ihanaa. Ostin sieltä Ludalle kotiinviemiseksi hauskan lelukameran, minkä timantin tyyppisestä aukosta näkee kaiken monena. Siskoni Maiju nappasi vielä tämän ikimuistoisen hetken kameralle ja kuva muistuttaa nyt minua sadepäivän ilosta. Se oli juuri semmoinen rusina hetki. :) 

Iloista sadepäivää kaikille!

-Tiia

Kookoskermainen parsakeitto

Kevät-talvella taisin vähän päivitellä parsan kallista nippuhintaa, mutta nyt olen nähnyt monessa paikassa isoja parsanippuja jopa kahdella eurolla ja nyt puhutaan minun mielestäni ihan kivasta hinnasta. Kaupasta oli taaskin tarttunut mukaan herkullisia parsoja ja päätinkin niiden innoittamana tehdä keiton kaapista löytyvistä tarpeista. Siitä tulikin melko herkullinen. Nyt maidottomalla dietillä olen korvannut tavis kermaa kookoskermalla ja koska olen kookoksen ystävä, olen siitä kovasti pitänyt. Siitä saa leipoessakin hyvän kermavaahdon, kun erottelee nestemäisen osan sivuun. Nestemäisen osan voi käyttää muuhun tarkoitukseen myöhemmin. Vaikkapa pirtelöhommissa. Tässä kovinkin yksinkertainen ohje maukkaaseen keittoon ja jos jotain ainesta ei löydy kaapista, aina voi vähän soveltaa. Tämäkin keitto tuli tehtyä vähän soveltamalla. Mutta siis, ohje menee suunnilleen näin.

Kookoskermainen parsakeitto

2-4 annosta

Nippu parsaa (n.10 kpl)

1-1,5 purkkia kookoskermaa (maun mukaan)

Vettä n. 4dl (haihtuu keittäessä)

1 sipuli

2 valkosupinkynttä

Noin puolikas pakaste keittokasvissuikalesekoitus (selleri, porkkana, sipuli.. Ym.)

Sitruunan kuorta raasteena

1 ruokalusikallinen sitruunan mehua

Nokare voita

Ruususuolaa

Leikkaa parsojen varresta kova valkoinen osa pois ja kuori varret nuppuun asti. Pilko parsat pieniksi paloiksi ja jätä sivuun odottamaan. Laita kuoret ja valkoinen varsiosa kattilaan, minne mitataan vesi ja lisätään suolaa ihan reippaasti maun mukaan. Vettä saa myös olla reilusti (n. 4dl), sillä se haihtuu keittoliemen kiehuessa. Raasta lisäksi noin puolikkaan sitruunan kuori veden sekaan ja anna kiehua rapiat 10 min. Pilko sipuli ja kuullota ne kattilassa läpinäkyväksi voin seassa. Kaada keitinliemi siivilöiden kattilaan ja heitä kuoret pois. Lisää liemen sekaan parsan palaset (säästä koristeluun muutama nuppu) ja keittokasvikset. Anna kiehua noin 10 minuuttia ja soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää kookoskerma ja sitruunamehu. Anna keiton vielä hetken hautua kattilassa ja tarjoile nautittavaksi!

Me syötiin Nikun kanssa kyseinen keitto puoliksi. Lisäksi oli kanafilettä. Nälkä pysyi kyllä hyvin poissa. Keiton voi tarjoilla myös pienemmissä kupeissa esimerkiksi alkuruoksi neljälle hengelle vaikkapa leivän kanssa.

Herkutteluja!

Kirsikkapuut

Kirsikkapuut kukkii vihdoin. Niillä on niin kauniit vaaleanpunaiset kukat! Tämä on ensimmäinen vuosi, kun kerkesimme kukinta -aikaan meidän lähellä olevaan Roihuvuoren Japanilais -tyyliseen puistoon. Aina ollaan oltu liian myöhään tai aikasin liikenteessä. Olen niin toivonut, että joku vuosi näkisin nämä kukkivat puut. Jos joku ei tiennyt tai ole huomannut, niin minähän rakastan kukkia ja todella paljon. Ihan kaikenlaisia. Lempikukkani kaikista on upea liljan kukka.

Vanhempani asuvat ihan tämän Japanilaisen puiston lähellä ja äiti soitti minulle eilen illalla ilmoittaakseen, että nyt on kukat viittä vaille puhkeamassa kukkaan ja sovittiinkin täksi iltapäiväksi treffit sinne.

Olin aiemmin päivällä kukkien näkemisestä ihan intopiukeana ja sormeni syyhysivät innosta kokeilla yhden lehtimainoksen inspiroimia Kirsikan kukka -kuppikakkuja. Ne sopi niin hienosti meidän Picnikin teemaan. Minulla oli Ludan juhlien jäljiltä pakkasessa valmiiksi suklaakreemi kuppikakkuja ja pieniä sokerikuorutte palleroita, joten koristeiden teko onnistui käden käänteessä valmiisiin kuppikakkuihin. Oksat syntyi suklaasulasta, kukat sokerimassasta ja kukan keskelle tuli helminomppis. Lisäksi koristelin vielä yhden suklaisen kakkutikkarinkin samalla teemalla. Teki niin mieli kokeilla.

 En tiennyt ihan varmaksi keitä kaikkia paikalla tulisi olemaan, niin koristelin varmuudeksi kolme leivosta. Picnikillä oli iloiseksi yllätykseksi äitini lisäksi kummatkin siskoni ja kaikki kolme leivosta meni kaupaksi. Hyvin arvioitu siis. Itse olen jatkanut aloittamaani maidotonta/sokeritonta/vehnätöntä diettiä, joten minä herkuttelin muilla eväillä. Oli tosi kiva pikku hetki siinä meillä. Luda jaksoi hienosti istua rattaissaan ja seurata meidän touhuja, sekä ohi kulkevia autoja.

Vilperi osaa ottaa halutessaan myös rennostikkin :D

Niklas on ollut pari päivää reissussa ja tulee tänään illalla kotiin. Meillä on Ludan kanssa päivät vierähtäneet ulkosalla ja Luda on saanut pihalta uuden pienen ystävänkin. Mina -tyttö on vähän vajaa kaksivuotta ja asuu ihan meidän viereisessä talossa. Meistä äideistä on hassua, miten ei olla aiemmin pihalla törmätty. Mukavat uudet pihaystävät meillä siis.

Käykää kiinnostuneet ihmeessä lähipäivinä katsomassa kukkivia kirsikkapuita, sillä ne ei kuki montaa päivää! Nyt tulevana Sunnuntaina 19.5 siellä on suuri Hanami -juhla, missä on ilmeisesti paljon Japanilais tyylistä ohjelmaa tiedossa.

Iloista viikonloppua kaikille, vaikka vähän satelisikin. 
Toivotaan kuitenkin, että enimmikseen paistaisi. :)

-Tiia

Äiti

Äitienpäivä oli virallisesti viime sunnuntaina ja vietettiin se rennosti anoppilassa. Huh, ne tajunnan räjäyttäneet kakut.. Voi morjesta, miten hyvää oli! 

Sain äitienpäivälahjaksi Ludalta ja Nikulta uudet valkoiset Converset. Nyt kelpaa äiskän viipottaa. 

Luda taiteili tänäkin vuonna uniikit kortit isoäideille ja isoisoäideille, sekä lisäksi hän vastasi itsetehtyjen lahjasuklaiden käärepapereiden ulkoasusta. 

En kerinnyt viikonloppuna tänne kirjottelemaan, mutta minusta äidit ansaitsevat erityishuomiota joka päivä, joten ei ole mitenkään myöhäistä omistaa tämän päivän kirjoitusta äideille ja erityisesti omalleni.

Minä elin onnellisen lapsuuden.

Ei se ihan aina niin kepeää ollut, kun pienenä tuntui. Mutta pääsääntöisesti meillä oli kaikki hyvin ja olin enemmän hyvällä, kuin pahalla mielellä ja tunsin olevani rakastettu. Olin onnellinen lapsi.

Meillä oli omat vaikeudet ja kimurantit kuviot. Niin kuin jokaisessa perheessä omansa. Ainakin, jos syvemmälle kurkistaa. Ihmisiä kun kaikki ollaan, vanhemmatkin.Iskä on minun mielestä silti aina ollut ihmemies Mac Gyver ja äiti Supernainen. Elämän kolhuista huolimatta, aina ovat selviytyneet kaikesta. He ovat superselviytyjiä.

Ihalein heissä suuresti sitä, miten aina ovat osoittaneet meille lapsille rakkautta ja lämpöä. Aina on sanottu ääneen ne kolme sanaa. "Minä rakastan sinua." Uskon, että se oli yksi suuri tekijä, mikä teki minusta onnellisen lapsen. Rakastetun. Ja varmasti siksi olen oppinut itsekkin lausumaan nämä tärkeät sanat. Rakkaus on suurin kaikista ikinä oppimistani ja kokemistani asioista.

Rakastan omaa lastani ylikaiken. Kerron päivittäin ja monta kertaa, että äiti rakastaa Ludaa. On korvaamattoman ihanaa olla äiti hänelle. Äitiyden myötä olen oppinut ymmärtämään omaa äitiäni entistä paremmin ja ylipäänsä äiti -ihmisiä. Äidin rakkaus on niin syvää, etten ainakaan minä osaa sitä sanoiksi pukea. Se on vaan niin puhdasta ja pyyteetöntä. Äiti on lapselle korvaamaton. Lisäksi omani on minulle myös ihana ystävä. Välillä äitimäisen rasittava (äiti onneksi kestää tämän, heh)  ja silti niin rakastettava, ettei sillä ole rajaa.

Kun olin pieni, niin äidillä oli aina tapana touhujen keskellä esittää minulle yksi kysymys.

"Tiia, arvaa mitä?"

"No mitä?"

"Äiti rakastaa sua!"

Sitten minä hymyilin leveästi takaisin. 

Pitkään aina vastasin kysymykseen samaan tapaan, mutta sitten kun tajusin kuvion niin keskustelu meni näin:

"Tiia, arvaa mitä?"

"No minä tiedän! Sä äiti rakastat mua!"

Ja kikatin perään.

Mutta äiti, arvaa mitä?

Minä rakastankin sinua.<3

-Tiia

Kesäpäivän tuntua

Minun mielestäni kesä vähän niin kuin alkoi eilen. Ihan ykskaks. Oli niin kaunista ja lämmintä. 

Päätettiin ystäväni Mannin kanssa ottaa lapset kyytiin ja hurauttaa Falkullan eläintilalle. Meillä kaikilla oli ihan liikaa päällä. Me äidit oltiin vähän liian skeptisiä, että säätiedotus olisi pitänyt paikkansa. Mutta lämpöä riitti! Auton mittari mittasi ulkolämpötilaksi 23 astetta! 

Lapset oli niin suloisen innostuneita eläimistä. Manni on lapsineen käynyt Falkullassa useamminkin, mutta meille se oli Ludan kanssa ensinmäinen kerta. Ihmeteltävää riitti. Lampaat oli kaikkien ykkössuosikkeja. Luda meinasi antaa yhdelle lampaalle pusunkin, mutta juuri h-hetkellä lammas määkäisi isoon ääneen: BÄÄÄ! Ja voi pientä Ludaa, kun ihan tärähti säikähdyksestä ja juoksi heti äiskän luo turvaan. Ei sitten hetkeen halunnut mennä lähelle aitausta. Pienen tauon jälkeen lampaat kyllä taas kiinnostivat. Eväitä syötiin välissä ja leikittiin pikkuisessa avomökissä. Oli hauska iltapäivä ihanalla jengillä. :)

Isovanhempani asuvat ihan eläintilan lähellä ja päätimme käydä vielä yllätysvierailulla heillä. Olivat iloisia vierailusta, mutta mummi kyllä lähtiessä tokaisi, että ensikerralla ilmoittaisimme, että hän osaa varata tarjottavaa. Vaikka olihan sitä nytkin ihan riittämiin. Mummi. <3

BÄÄÄÄ!

Bettina osaa jo hienosti laskea. "Ykti lammatta, kakti lammatta, kolme lammatta.."

Evästauko

Koko pikku -jengi

Yhdessä katsomaan vielä hetkeksi lampaita

Automies tarkasti vielä parkkipaikan autot ennen lähtöä

Onni

Olipa taas niin kiva viikonloppu. Sain aloittaa sen ihan ikiomalla ajallani perjantaina. Pojilla oli isi -poika päivä. :) Kävin kaupungilla haaveilemassa ja hipelöimässä ihania juttuja suosikki liikkeissäni ja hakemassa muutamat tapettinäytteet yhteen tulevaan pikku projektiini. Sitten kävin syömässä Teatterissa salaatin ja suuntasin sieltä Ruskeasuolle. Nimittäin, sain helmikuussa Niklaksen mestaruuden kunniaksi hänen asiakkaaltaan lahjan hänen omaan Onni -hoitolaansa ja perjantaina pääsin ihanaan Shiatsu -hierontaan. Oli kertakaikkisen ihanaa ensinnäkin rentoutua hoidossa, mutta myös tavata itse lahjan antaja. Hän on mahtava tyyppi! Pitkä tovi meni rupatellessa ja ei kovinkaan montaa hiljaista hetkeä ollut, kun meillä juttua riitti. Kiitos Maipille niin paljon ihanasta iltapäivästä ja rentouttavasta hoidosta! Lisäksi taas päässäni jyllää uusia terveyttä edistäviä asioita. Maippi paljastui hyvinkin monen alan asiantuntijaksi ja on melkoinen tietopankki, etenkin näissä hyvinvointi asioissa. Minä suosittelen ehdottomasti muitakin käymään Onnissa Maippia tapaamassa. Huippu!

Lauantaina pyörähdettiin koko perhe kaupungilla, käytiin mm. kannustamassa Helsinki City Runissa juossutta appiukkoa. Saatiin myös kylään ihana yökyläilijäkin. Sunnuntaina suunnattiinkin taas Suheen. 

Kuvan meidän perheestä HCR -tapahtumasta napsasi siskoni Milla

Tänään meillä oli Ludan kanssa niin ihana aamupäivä. Touhuiltiin partsilla ja paistoin herkkulettuja, mitkä nautittiin auringon paisteessa omalla partsilla. Letut ei olleet tavallisia vehnäohukaisia, vaan niissä  oli kaksi ainesta. Banaania ja kananmunaa. Paistoin tilkalla kookosöljyä. TODELLA helppoja, hyviä ja terveellisiä! Päälle sipaistiin vähän hunajaa ja mustikat kruunasi lätyn. Maistui! Tein samoja lettuja eilen Nikullekkin ja hän sanoi, että ne oli melkeen parempi, kun normiletut. Makuasioita nämä, mutta kokeile toki itse ja maista! :)

Banaani -letut

3-4 kpl

2 Banaania

3 kananmunaa

Kookosöljyä tai ihan sitä ehtaa, kunnon voita paistamiseen

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Voit pyöräyttää taikinan nopeasti sekaisin esimerkiksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittajalla.

Kuumenna pannu ja paista lettuset kookosöljyllä tai voilla. Täytä valmis lettu mielesi mukaan. 

Viikonloppuna mietin paljon taas onnellisuus asioita. Kuinka onnellinen olen ja miten ihanaa elämä on. Oikeasti. Niin minä aidosti oikeasti ajattelen. Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, elämä on ihanaa. Jos jaksat lukea, niin haluan kertoa, miten itse todella oivalsin sen. Muistin sen taas.

Olen perusluonteeltani hyvinkin iloinen ja olen pienestä asti arvostanut pieniä asioita ja saanut niistä iloa. Olen aina ollut sellainen hyväntuulinen luonnon lapsi ja tyytyväinen elämään, mutta silti olen ajatellut, että jotain puuttuu. Olen ajatellut, että vasta sitten olen oikeasti täydellisen onnellinen, kun sitten joskus asiat vaan loksahtavat kaikki kohdalleen... Tiedätkö ajatuksen?

Elämä kuitenkin heittelee hyväntuulistakin ja sekaan mahtuu kaikenlaista mietettä. Elämä koittaa kovettaa. Kun meille tuli 2008 avioero, alkoi minulla suuri matka minuun itseeni.  Olin silloin ihan rikki, katki ja poikki. En kylläkään pinossa, vaan ihan sekaisin. Halusin rakentua uudestaan. Karistaa turhaa pois ja korostaa sitä, mikä minussa on vahvinta. Olla 100% minä. Seistä omilla jaloilla ja olla vihdoin elämässäni oikeasti onnellinen. Matka kaikenkaikkiaan jatkuu varmasti lopun elämäni, mutta onnen minä olen onneksi oivaltanut. Ja se on oikeastaan aika pitkälti asennekysymys. Näin minä ainakin ajattelen. Päätös siitä, että on onnellinen kaikesta huolimatta. Oli menneisyys mitä hyvänsä ja tuokoon huominen mitä tahansa. Tänään on silti paras juuri näin.

Tämän oivalluksen koin, kun olimme eron jälkeen palanneet takaisin yhteen ja oltiin päätetty mennä uudestaan naimisiin kesäkuussa 2010. Koin olevani maailman onnellisin, elämäni (tähän astisen) suurimman myrskyn jälkeen. Ajattelin, että nyt vihdoin alkaa minun elämäni ja mikään ei voi kaataa tätä onnen tunnetta. Tuntui, että nyt olin sen onnen vihdoin ansainnut. (Ihan kun se jotenkin muka pitäisi ansaita..)

Kunnes.

Kaksi kuukautta ennen meidän uudelleen vihkimistä, elämäni yksi tärkeimmistä henkilöistä sai sydänkohtauksen. Ukki. Hän oli tuupertunut kadulle rintaan koskien. Se ei onneksi ollut vielä päivä, milloin ukin oli aika lähteä. Mutta minulle se oli niin paha kolaus.

Ukki oli sairaalassa useita päiviä ja pääsi kotiin. Kuukauden kuluttua sain kuulla, että ukki oli saanut nyt aivoinfarktin ja oli sairaalassa liotushoidossa. Se oli ihan kamalaa. Koko perhe oltiin ihan pois tolaltamme, toivottiin ja rukoiltiin vaan parasta. Onneksi, hän selvisi. Vammoja oli aivoihin tullut, mutta hän selvisi. Hän oli kuukausia kuntoutuksessa ja vietti Laakson sairaalassa melkeen koko kesän. Se oli todella raskasta aikaa kaikille meille. Ukille tietenkin raskainta ja mummille myös. 

Meidän uudelleen vihkiminenkin meni siinä sivussa ja silti tämä synkkä pilvi seurasi mieltäni. En kokenut, että saisin nytkään olla täysin onnellinen.

Sinä kesänä vietimme Nikun kanssa paljon aikaa eräässä meille tärkeässä paikassa ja saimme usein olla siellä ihan kaksin. Yhtenä kesän kauneimmista päivistä olimme siellä taas ja minä tunsin kamalaa pahaa mieltä ja kurkussa oli koko ajan palan tuntu. Itkun kautta purin tuntojani tästä onnellisuus asiasta ja kerroin, kuinka minusta tuntuu lähes katkeralta, miksen koskaan saa olla täysin onnellinen. Itkun jälkeen rauhotuin ja katselin taivaalle. Rukoilin mielessäni, että haluaisin tuntea olevani onnellinen. Taivaalla oli muutamia pilviä ja ne ajelehtivat auringon eteen. Muuten oli niin kirkkaan sininen taivas. Tämä hetki oli yksi elämäni käännekohdista, sillä niiden pilvien kautta sain rukoukseeni vastauksen ja oivalsin siinä hetkessä oman näkemykseni onnesta.

Usein ihmiset puhuvat täydellisestä kesäpäivästä ja kuvailevat sen pilvettömänä sinisenä taivaana, missä auringolla on tilaa paistaa taivaan täydeltä.

Tämä oli juuri sellainen päivä, mutta mämä muutamat pilvet olivat kuitenkin välillä auringon tiellä. Silti päivä oli minusta täydellinen kesäpäivä. Ihan niin kuin elämäni siinä hetkessä. Täydellisen tuntuista muuten, mutta...

Hetken päästä kerroin Nikulle oivallukseni. Kerroin, että tajusin onnen asuvan meissä, jos niin päätämme. Sitä ei ansaita, se oivalletaan. Ei voida vaan odottaa aikaa, jolloin onni alkaa, muuten ohitamme sen. Onni on elämän pienissä hetkissä, ajatuksissa, tekemisissä ym. Onnea voi olla mitä vaan, mistä tulee hyvälle mielelle. Jotain mitä joku sanoo, jotain mitä itse sanoo tai tekee, jotain mitä silmillä näkee tai silmät suljettuina aistii. Onni pohjimmiltaan asuu meissä jos halutaan niin. Ja minä ainakin haluan. Uskon, että sitä me kaikki elämältä haluamme, olla onnelliset elämän loppuun asti.

Siinä hetkessä tajusin, että voin kaikista tilanteista huolimatta olla onnellinen. Ottaa vastoinkäymiset vastoinkäymisinä, kokea myös huonoja hetkiä, olla välillä allapäin, mutta silti olla sisimmässäni onnellinen ja kiittää jokaisesta huonostakin tilanteesta tai tapahtuneesta, sillä ne kasvattaa ja vahvistaa entisestään. Onni tulee myös kiitollisuuden kautta. Kiitollisuudesta siitä mitä minulla on, sen sijaan, että miettisin sitä mitä minulla ei ole tai mitä olen menettänyt. Tietenkin isoista menetyksistä ja koettelemuksista toipuminen ottaa prosesseineen oman aikansa, eikä kaikkea pysty unohtamaan, mutta katkeroituminen tapahtuneista ei ainakaan auta. Se vaan satuttaa omaa sisintä lisää. Anteeksiantaminen on avain siitä pois. Ei aina siltikään helppoa. Sitäkin palkitsevampaa kuitenkin. Minun apuna näissä asioissa on ollut Jumala. Elämäni kallio. Hän on pehmentänyt sydämeni, silloin, kun katkeruus on päässyt livahtamaan sinne kuokkimaan.  

Haluan vilpittömästi, että mahdollisimman moni tajuaisi saman asian omassa elämässään. Ettei juoksisi onnen perässä, juosten koko ajan kuitenkin sen ohi ja odottaen, että milloin se oikein alkaa. Onni on nyt ja tässä. Jos tämä ei uppoa sinuun, toivon sinun löytävän elämän onnellisuuden ja rauhan jollakin muulla tavalla. Nykyään tuntuu vaan, että liian moni on onneton ja odottaa jotain ihmettä elämäänsä. Mutta tiesitkö oikeastaan mitä? 

SINÄ OLET IHME.

Aurinkoa jokaiselle!

<3: Tiia

Sinä olet ihme, suuri ihme.

Ps. 139:14