Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa

Viimeksi kirjoittelin tänne ystävänpäivänä. Jotenkin absurdia, nimittäin kun miettii elämääni nyt, tasan kuukausi kirjoituksestani. Luulin silloin asioiden olevan muuta, kun todellisuudessa olivatkaan. Tässä kohdin on kuitenkin nyt ehkä asiallista olla puhumatta tapahtumista täällä sen enempää. Sen verran voin sanoa, että asiat eivät meidän ruokakunnassa ole enää ihan ennallaan.

Siksipä ei ole paljon kirjoituttanut viime aikoina. On ollut taas vähän hommia. Sydämen tuhansien sirpaleiden keräilyä ja korjaushommia, jotka kyllä jatkuu edelleenkin. Elämä kun voi tosiaan muuttua silmän räpäyksessä.

Mutta hei, se kevät aurinko! Se on paistanut! Ei vielä ihan sydämessäni asti, mutta ainakin ikkunasta sisään! Voi miten siitä saakaan aina energiaa! Oli olosuhteet mitkä hyvänsä! Vaikkakin omassa elämäntilanteessani se on kylläkin niiin maailman pieni murhe, että paistaako vai sataako taivaan täydeltä. Tänäänkin siis vaikka alkoi takatalvi, niin se on oikeastaan aika yhdentekevää. Sama se jos Converset kastuu loskasta.

Ihan tärkeintä on, että vielä hengitän ja tiedän, että tulen selviämään tästä(kin) elämäntilanteesta. Kunhan en anna periksi sille pahalle hengelle, joka on kuvitellut minut kaatavani. Minulla kun on turvanani tuhansien enkelien armeija ja elämäni johtajana itse maan ja taivaan luoja. Kuka voisi todellisuudessa minut kaataa? Ei kukaan, eikä mikään.

Ihmiset voi muuttua, mutta Jumala on ja pysyy.

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 

Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 

Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." 

Psalmi 23

En pysty mitenkään järjellä käsittämään kaikkea tässä elämässä tapahtuvaa, mutta sen tiedän, että ihan kaikesta selviää. 

Haloo Helsinki laulaa, että : "Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa". Niin totta. Mutta onneksi se ihan lopulta myös vahvistaa. Tekee entistä kestävämmäksi, kunhan vaan muistaa pitää päästään huolen. Hulluksi kun en aio päätyä. Kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta hulluudesta huolimatta.

Elämä jatkuu. Ja onnenrusina jatkaa.

Muista vaalia sisintäsi.

Halein, Tiia