maanantai 21. lokakuuta 2013

Perheleffaa ja riman alituksia

Meillä on ollut olkkarin telkku rikki kesästä lähtien. Se sai vähän kyytiä, kun pieni miehen alku kopautteli ruutua sillä seurauksella, että se halkesi. Kaput.
Aluksi vähän harmitti. Seuraava ajatus olikin jo, että päästiimpähän kertaheitolla eroon siitä turhakkeesta.. Telkkua ollaan katsottu ennen jonkun verran. Ei tillottamalla tillotettu tuntikausia, mutta sillein normisti välillä. Lapsen aikana telkun katselu on kyllä paljon vähentynyt, kun ollaan ihan tietosesti vältetty pitämästä telkkua päällä pitkiä aikoja hänen hereillä ollessaan. Nykyäänhän suositellaan, ettei alle kolme vuotiaan tulisi katsoa televisiota yhtään. Meillä on kuitenkin saanut katsoa aamupiirretyt ja pikkukakkosen. Ja uutiset! Ne on ollut ihan pojan ykkös hitti! Varsinkin kolmosen seiskan uutiset. Keke on hänen suosikki selostaja. Heh. 
Nyt tosiaan olkkari on ollut jo noin nelisen kuukautta ilman telkkua. Tosi kivaa vaihtelua ollut ja ei kesällä edes ollut aikaa sitä katsella. On meillä kyllä toinen telkku makkarissa, mutta siitä ollaan katseltu lähinnä vaan dvd -elokuvia ja sarjoja. Nyt pimenevän syksyn tullen ollaan kuitenkin huomattu, että tekisi enempi mieli seurata taas joitakin ohjelmia. Aikaa ei edelleenkään telkun tuijotukseen ole paljon, mutta etenkin viikonloppuisin olis kiva katsoa joitakin viikon uusintoja, mitkä on missannut. Edes joistakin ohjelmista. 

Vain Elämää, on ollut kyllä taas tänäkin syksynä kiva katsoa. Se on vaan jotenkin niin hyvän mielen ohjelma. Alku katsotaankin aina kaikki kolme yhdessä makkarin sängyllä ja sitten ekalla tai tokalla mainoskatkolla laitetaan poika nukkumahommiin. Muuten aktiivinen touhulainen rauhottuu mielellään katsomaan niitä musiikkiesityksiä. Muita ohjelmia ei olla aktiivisesti nyt edes seurattu. 

Blogiani enemmän seuranneet ovat varmastikkin huomanneet, että meidän perheen pienin on aika kova automies. Nykyään etenkin Disneyn Autot on se juttu. Tähän asti autojen seikkailuja on seurattu vaan kirjoista ja lehdistä. Hirmusen monta elokuvan pikkuautoakin on päivittäin leikeissä mukana.
Viimeviikon perjantaina pojalla koitti jännittävät paikat, kun vietettiin ihka ensimmäistä perhe -elokuvailtaa. Ajateltiin, että ehkä hän (2,5v.) jaksaisi jo katsoa vähän pidemmän pätkän kerrallaan. Päätettiin ainakin kokeilla. 
Katsottiin siis tietenkin se Autot -elokuva. 
Ensimmäiset popcornitkin oli pienellä omassa kupissa ja toisessa pikku kupissa oli kuivattuja hedelmiä. Äiskän sydän oli pakahtua, kun pikkuiset kädet vuoron perään kahmivat niitä suuhun ja silmistä paistoi niin aito innostus. Ja entäs kun Syylari Cityn asukit ajoivat ruutuun vuoron perään.. Se olis niin pitänyt saada nauhalle! Poika oli innosta aivan soikeana ja hihkuen jännitti pienen kehonsa jokaisen sopukan, osoittaen vuoron perään ruutuun tulleita autoja! Välillä hän kävi antamassa autoille suukkoja ruudun kautta. Kokonaiset 30 minuuttia automies jaksoi elokuvaa katsoa, kunnes meni vähän ylivilkkauden puolelle. Autojen vauhti tarttui pieneen mieheen ja se oli merkki sille, että oli hyvä hetki aloittaa iltatoimet, rauhoittaa meno. Olin aivan varma, ettei saada poikaa nukkumaan sinä iltana, mutta onneksi kuitenkin toisin kävi. 


Pitkin viime viikkoa ollaan palattu Syylari Cityn tuunelmiin ja ollaan katsottu lähes päivittäin elokuvan ensimmäiset 10 minuuttia, missä autot kilpailevat. Joskus olen ajatellut, etten ikinä käyttäisi mitään tämän kaltaista kikkaa lapseni kanssa, mutta useasti ulos lähtiessä pukeminen on niin ankean vastahakoista, että olen nyt monesti helpottanut itseäni laittamalla Autot pyörimään makkarin telkkuun ja pukenut haltioituneen pojan siinä samalla, ihan huomaamatta. Heh. Kyllä sitä vaan huomaa monesti alittavansa sen "enkylläikinäaiosittentehdälapsenikanssanäin.." -riman, jonka on itselleen joskus asettanut. Ja minusta oikein hyvä niin, sillä oma rimani on ollut monissa asioissa melko korkealle sijoitettuna.

Tänäänkin valitsin imuroinnin sijaan pienet päikkärit, vaikka imuroinnin olin asettanut päivän tavoitteeksi. Ei vaan aamupäivän menojen ja touhujen jälkeen enää jaksanut. Mitään vahinkoa ei sattunut, vaikka se nyt tänään jäikin välistä. Huomenna sitten. Ehkä. 

Muistetaan olla itselle armollisia ja alitella välillä vähän rimoja.

Kirpsakan raikkaita syyspäiviä ja voimia arjen hasteisiin!

-Tiia



Ps. Ne joita jäi mietityttämään miten viime tekstissä mainittujen pojan päivittäisten päiväunien kanssa kävi, niin ne on nyt tosiaan siirtyneet taas ulos ja rattaisiin.. palattiin vähän ajassa taakse päin siis. Nukkuu ulkona kun tukki. Äidin (mielestäni lakisääteiseksi asetettava) lepotauko on siis myös (ainakin pääsääntöisesti) taas turvattuna! :)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Puistoterapiaa

Aurinkoista perjantaita jokaiselle ja terkkuja puistosta! Täällä istuskelen iltapäivää lähipuistossa ja metrinmittainen muruliini nukkuu vieressä rattaissaan. Puolentoista tunnin unitaistelu kotona takana ja sitten korvat sauhuten päätin lähteä pikkuvauva -aikaiseen tyyliin vaunulenkille, tässä tapauksessa siis rattaiden kanssa. Poika oli ihan valmista kauraa jo kotoota lähtiessä ja nukahtikin muutamien metrien kävelyn jälkeen. Kävelin vielä itsekseni pienen lenkin ja nyt siis istun täällä puiston penkillä.
Viime sunnuntaista lähtien on ollut vähän haastetta unille menon kanssa. Mitä se siis käytännössä tarkoittaa, niin poika ei vaan meinaa malttaa nukahtaa unille. Ihan väsyneenä sitten karkailee sängystään ja kikattelee. Juoksentelee pitkin kotia ja leikkii. Okei, ei kuulosta kovin pahalta, mutta kyllä se kostautuu sitten hetken päästä, kun itseään isoksi pojaksi luuleva pikkuinen ei jaksakkaan ilman unia loppupäivää. Eikä muuten jaksa sen äitikään. Sen verran aktiivisesta kaverista on nyt kyse, ettei hänen vauhdissaan pysy ilman taukoa. Tämän viikon oman -ajan voi siis laskea melkein minuuteissa. Iltaisin nimittäin sama juttu. Väsynyttä juoksentelua pitkin kotia. Tätä samaa siis ollut nyt joka päivä tällä viikolla. Kolmet päikkärit kuuden päivän sisällä on aika huono saldo, jos minulta kysytään.
Kyse ei ole siis siitä, etteikö poika enää tarttisi päiväunia. Tarvitsee kyllä, mutta kun ei malta.

Mikäs tässä ollessa, aurinko paistaa kauniisti, kun kesällä ja termaritee pitää lämpimänä. Ruskakin on kauneimmillaan. Ihan mielettömän kaunis syyspäivä! Toissapäivänä kokeilin tätä samaa vaunuttelukikkaa lähes kolmen tunnin taiston jälkeen. Kaikki meni loistavasti, kunnes alkoi satamaan taivaan täydeltä. Silloin oli kyllä olo kuin aasi Ihaalla. Juu, sellainen pieni itsesääli meinasi valloittaa mielen. Noh, mutta ehkä se on silloin tällöin paikallaan, kunhan vaan siitä olosta sitten nousee taas. Mutta ei ollut itku kaukana. Rattaita on nimittäin hankala saada sisälle ilman heräämistä.



Nyt jo 2,5 vuotta kotona lapsen kanssa ollessani olen huomannut aina ajattelevani tätä elämää viikon sykleissä. Viikonlopuksi mietin aina kulunutta viikkoa ja sitä, mitä on jäänyt mieleen.
Nykyään vauhti on niin huima, että välillä huimaa. Tätäkin viikkoa miettiessäni tajusin, etten oikein kerinnyt edes tajuamaan sen alkua ja nyt on jo viikonloppu. Ja mitä tästä viikosta on jäänyt mieleen?
Päällimmäisenä mielessä on vaan turhautumista ja epäonnistumista siitä, etten ole saanut lastani nukkumaan. Vaikka tuskimpa ihan oikeasti olisin voinut paljon tehdä toisin. Kaikkeni olen kokenut antaneeni. Silti. Vähän sellainen valivali -olo on meinannut ottaa yliotteen minusta. Eilen illalla kuitenkin taas tsemppasin ja yritin kääntää fiilistä ja ajatuksia. Onneksi onnistuinkin ja taas muistin, että enemmän minulla on kyllä aihetta kiittää, kun valittaa.

Usesati ammennan siitä voimaa ja jaksamista, kun mietin mitä kaikkea hyvää ja ihanaa minulle on elämääni annettu. Se oikeasti kantaa eteenpäin. Jos et ole ikinä kokeillut, niin suosittelen kokeilemaan. Tässä ihan yksinkertainen ohje.
Kirjoita vaikka ihan konkreettisesti jollekkin lapulle asioita asioiden perään ranskalaisin viivoin, mistä voisit kiittää. Jos koet, että lista on liian henkilökohtainen niin pidä se vaan omana tietonasi. Jos kuitenkin rohkenet laittaa sen vaikka jääkaapin oveen, muistat listan helpommin ja voit aina lisätä uusia asioita listan jatkeeksi. Aina kun näet listan, muistat taas kiittää.
Ai no mitä sitten jos tuntuu siltä, että mitä mainitsemisen arvoista hyvää nyt minun elämässäni muka on? Aloita silloin perusasioista. Kiitä vaikka jalasta. Joo, luit oikein..siis jalasta! Jos taas jalkasi on huono ja joudut lonkuttamaan niin kiitä siitä, että voit sentään vähän liikutella sitä ja että pääset linkkaamalla eteenpäin. Jos taas sinulla ei ole jalkaa, iloitse siitä toisesta mikä sinulla vielä on. Jos sekin on poissa, iloitse silmistäsi. Ne ainakin löytyy, jos pystyt tämän tekstin lukemaan. :)
Meni nyt ehkä vähän rautalangasta vääntämiseksi, mutta ymmärrät ehkä pointin? Jokaisella meillä on varmasti aihetta kiittää. Eikä niiden kuuluisi olla niin itsestäänselvyyksiä, kun usein ovat. Minusta ihan jo se, että hengitän tänään on kiitoksen aihe. Sen lisäksi saan listaani lukemattomia asioita. Miksi siis valitsisin valittaa päivät pitkät, kun kiitos lista on lähes loputon. Hölmö minä. Onneksi aina voi muistaa toimia toisin. :)

Kohta minun on aivan pakko alkaa herättelemään uniukkelia, mutta vastaan vielä joissakin blogeissa tällä hetkellä kiertävään haasteeseen, jonka sain ystävältäni Anulta. Hän kirjoittelee Vähänpä tiesin -blogia.

Pakko sanoa, että ensireaktioni oli vähän hölmistynyt. Nimittäin haasteena oli esitellä oma jääkaappi..
Minä olen jauhanut meidän perheen ruokailutottumuksista jo niin paljon, että tuntuu hölmöltä tähän väliin taas toistaa sitä. Lupasin kuitenkin ottaa tämän leikkimielisen bloggaushaasteen vastaan ja kuvittaa meidän jääkaapin tänne. Ihan hauskaa se olikin. Kuvasin kaapin eilen pienen peruspuhdistuksen jälkeen. Olisin toivonut, että se olisi oikeasti notkunut, niin kuin Anu ihanasti kertoi meidän kaappien tekevän. Kuitenkin se oli nyt vaan ihan perustilassa ja ei sen suuremmin notkunut. Meidän ravinnosta suuriosa löytyy kuivakaapin kätköistä, pakasteesta ja hedelmäkorista. Ne ei nyt kuitenkaan päässyt mukaan tähän osioon, joten tässä kuvat meidän eilisestä jääkaappitilanteesta.



Me säilytetään kahvi jääkaapissa. Niin kuin Anukin oli kuullut sen säilyvän parhaiten viileässä.
Heillä se on vaan kauniissa purkissa, meillä ei niinkään esteettisesti. Löfbergs Lila tummapaahto (4) on kahvi, mitä mies juo, ei oikeastaan muu kelpaa kotioloissa. Heh. Itse lopetin kahvin juonnin kesällä ja nappailen kupillisen vaan aniharvoin pahimmassa energiavajeessa. Juhlamokka on kaapissa vanhempiani ja isovanhempiani varten, kun kyläilevät. Heille ja monille muillekkin paahtoaste 4 on liikaa. Miustakin se on aika myrkkyä. Niku taas niin nautiskelee siitä. Makuasioita.

Kaapin ovessa on ollut kesästä asti pikkuinen punainen tölkki. Muuten meillä ei oo kyllä limpskaria kaapissa useinkaan.

Ainoat maitotuotteet, mitä kaapista löytyy on luomumeijerivoi ja pieni tetra kahvimaitoa, jos joku kyläilijä kaipailee kahviinsa maitoa. Poika juo maitonaan kaurajuomaa.


Ruoan lisäksi jääkaapissa on säilössä vitamiineja. Mm. Omega kolmosta ja rautaa.


HeVi ja liha osastoa.



Siinä se. Samaisen haasteen antaisin eteenpäin anopilleni, jos hänellä olisi blogi. Hän kun ruokkii päivittäin suurperhettä ja jääkaapinkin on oltava silloin suuri sisältöineen. Minulla ainakin loksahti suu auki ensimmäisen kerran nähdessäni, miten paljon siinä huushollissa on ruokaa.. Sellainen unelmajääkaappi, kaikkea paljon.
Kuitenkin haaste tulee antaa jollekkin jolla on blogi. Mieleeni tuli ystäväni Eeva. Hän asuu miehensä kanssa Aavan meren tuolla puolen ja kirjotteleekin siitä saman nimisessä blogissaan. Heidän isossa Jenkkikaapissa onkin siis Jenkkiherkkuja. Ottaako Eeva haasteen vastaan? :)

Nyt näyttääkin sopivasti rattaissa siltä, että unet on nautittu. Tämähän menikin kivasti! Suloinen pikkupää kurkkii nuhruisena, mutta iloisena.<3

Ja hei, vaikkei kiitospäivää meillä täällä päin vietettäkkään, niin muistetaan pitää mieli kiitollisena! 

Nauttikaa ruskasta!

-Tiia

ps. Kiitos jääkaapista..täällä puistossa onkin tullut jo kova nälkä. Siis kotiin syömään!


torstai 3. lokakuuta 2013

Herkutteluhommia

Noniin. Lupaukista on pidettävä, joten tämän tekstin loppuosiossa on se vihjailemani uusi juttu. Sitä ennen päivitän ruokaremonttini kuulumiset, niin kuin jo muutamassa tekstissä olen lupaillut. 

Tässä siis tulee.

Aloitin Huhtikuun alussa täysin sokerittoman, maidottoman ja viljattoman dietin. Ei pelkästään siis gluteeniton, vaan ihan viljattoman, eli gluteenittomat jauhot, eikä kaurakaan kuulu ruokavaliooni pääsääntöisesti. Lisäaineet on myös vältettävien listalla ja jos pystyy valitsemaan, valitsen luomua.
Syy näin radikaaliin diettiin on minua jo vuosia kiusannut akne. Ja vatsaongelmat. Lisäksi antibioottikierteen heikentämä vastustuskykyni, mikä ei koskaan ole muutenkaan ollut vahvimmasta päästä.
Täytyy sanoa, että empä olisi vielä joskus aiemmin ollut valmis tällaiseen muutokseen, saatika edes uskonut, että siitä voisi olla apua. Mutta lopullinen mitta tuli täyteen aknen kanssa alkuvuodesta ja sitten aloin vaan pikkuhiljaa etsimään tietoa ja valmistautumaan elämänmuutokseen. Kuten sanoin, pikkuhiljaa. Nikukin kannusti kokeilemaan uutta ruokavaliota, koska hänelläkin ehkä alkoi mitta täyttymään naamastani valittamisesta ja häntä huoletti, koska voin silloin usein huonosti. Kuukausia mietiskelin asiaa ja tein henkistä luopumistyötä. Ennestäänhän minulla on keliakia ja olen sen vuoksi jo ollut rajoittunut ruokailija.
Aluksi ajattelin, etten todellakaan rupea kieltämään itseltäni enää muuta, kun välillä muutenkin tuntuu niin rajoittuneelta keliakian kanssa, vaikkakin onneksi tietous keliakiasta on vuosien aikana lisääntynyt ja samoin gluteenittomien ruokien saatavuus ja tarjonta. Mutta siis se ajatus tuntui aluksi ihan kammottavalta, että pitäisi tehdä niin radikaali muutos. Itketti ja suututtikin, että miksi nyt pitää niin iso muutos tehdä ja niin monesta luopua. Tuntui, että elämästä tulisi hirveän hankalaa. Oli aika paljon asennoiduttavaa siinä kohtaa. Ei se ollut minulle helppo paikka.

Kuitenkin sitten vihdoin ja viimein tajusin ja hyväksyin sen, että naamassani oleva akne on kroppani häätähuuto useasta puutostilasta ja samalla myös huonovointisten sisäelimien hätähuuto. Ei akne ole mitenkään luonnollinen tila, varsinkaan enää viittä vaille kolmekymppisellä. Puperteetti -ikä meni jo. Siispä päätin ryhtyä muutokseen. Terveyteni takia. Ensimmäiset neljä kuukautta pyrin olemaan totaalisen tarkka, muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta, milloin olin kodin ulkopuolella. Juhlissa tai kylässä. Olinkin heti dietin alkuun päättänyt, että pieniä poikkeuksia voin tehdä, kun pääsääntöisesti ruokailu on puhdasta. Tällä tyylillä naamani rauhottui jo ensimmäisen kuukauden aikana tosi huomattavasti. Ravinnolla on siis aivan selkeä yhteys akneen. Ja jokaisen ruokalipsumisen kohdalla sain heti seuraavana päivänä kropaltani palautteeksi näppyjä naamaan. Aina kun sitten taas jatkoin vaitsemallani hyvällä polulla, niin naama pikkuhiljaa taas rauhottui. Tämä sama kuvio koskee myös vatsani toimintaa. Kun syön hyvin, se toimii säännöllisen hienosti ja kun taas lipsun, sen huomaa heti kärttyisestä vatsasta ja sen takkuavasta toiminnasta. Ja jokainen varmasti tietää mitä tarkoitan, ilman sen yksityiskohtaisempaa selontekoa..heh.
Kesän lopulla minulla oli muutama tietoinen repsahdus ja sen johdosta minusta kuoriutui uudestaan sokerihiiri..Oli vaikea ottaa kiinni taas dietistä. Kolmisen viikkoa vietin sokerin pauoloissa ja aiemmin vähentynyt selulliitti teki taas paluuta ja lisäksi naama oli taas näppyläisen kukkiva. Yök ja yök! Nyt olen taas syyskuun alusta asti skarpannut ja olenkin nyt päättänyt entistä vahvemmin, että pidän kyseisen ruokavalion. Edelleen hyvässä hengessä ja pienen pieniä poikkeuksia välillä tehden, esim. kylässä tai juhlissa. Nyt puolisen vuotta kestäneen kokeiluni jälkeen voin sanoa todella varmasti, että tämä on minulle keino hoitaa vatsaongelmia, sekä aknea, mitä meillä joillain herkemmillä henkilöillä vain suoliston huonosta tilasta johtuen on. Sillä on väliä mitä suuhuni laitan. Vielä on tietenkin hakusessa monia asioita ja tiedostan saavani sokeria vähän liikaa esim. hedelmistä. Jotkut muutkin asiat hakevat vielä paikkaansa ja oikeita suhdanteita. Mutta oikeilla jäljillä ollaan. Naama ja vatsa voi paremmin kuin koskaan. Vielä on työmaata jäljellä ja aknearvet ovat sitten vielä oma sarkansa. Olen lukenut, että niihin voi myös vaikuttaa ruokavaliolla ja muutamilla muillakin seikoilla. Ensin pitää kuitenkin hoitaa aktiivinen akne pois alta ja sitten keskittyä jälkipyykkiin. Tämä on melko hidasta hommaa, mutta uskon, että hiljaa hyvä tulee. Tässäkin tapauksessa.

Tulipas sepustettua. No toivottavasti joku saa tästä itselleen ajateltavaa. Nimittäin näitä ravitsemusasiota tutkiessani olen törmännyt niin monien eri ihmisten kertomuksiin heidän omien terveydellisten tilojensa kohenemisista ja elämänlaadun paranemisesta oikeanlaisen ruokavalion kautta. Oikeanlainen ruokavalio taas on jokaisen oma -asia, eikä kaikille sovi samanlainen dietti. Tahdon siis todella painottaa, että minun ruokavalioni ei välttämättä ole juuri sinulle se oikea ja paras. Minulle se toistaiseksi ainakin sitä ehdottomasti on. Uskon nykyään vahvasti siihen, että monet kärsimämme fyysiset ongelmat on syömästämme ravinnosta kiinni. Monesta muustakin asiasta tietysti, mutta ruokavalio on yksi suuri tekijä. En ole niin aina uskonut, enkä ole halunnutkaan uskoa, mutta nyt ainakin omalla kohdallani sen tiedän. Olisi muuten tosi kiva kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta!

Minun onnekseni tämänkaltainen ruokavalio on tällä hetkellä ilmeisen trendikästäkin. Trendeistä en muuten kyllä niin välitä, koska ne nyt tulee ja menee, mutta se, että tietoutta ja reseptitarjontaa on nyt paljon saatavilla kokoajan enenevissä määrin on mahtava asia. Niin moneen ruokaan ja jälkiruokaan löytyy korvaava resepti tai jos ei löydy, niin aina voi soveltaa itse tai keksiä ihan oman reseptin! Välillä tuntuu, ettei niin paljosta ole tarvinnutkaan oikeasti luopua, on vaan tullut tilalle uusia herkullisia ja ennen kaikkea terveellisempiä vaihtoehtoja.

Ja nyt tuleekin sitten se ilmotusluontoinen asia. Nimittäin. Olen perustanut tämän blogin rinnalle toisen blogin. Ja tattadaa: Se on ruokablogi! Kyllä, haluan siis omalta osaltani levittää näitä maittavia reseptejä, mitä olen löytänyt, saanut, muunnellut omaanmakuun sopiviksi ja joitakin jopa alusta asti kehitellytkin. Blogin tarkoitus on antaa vaihtoehtoja allergikoille, sekä muille vaihtoehtoja kaipaavien arkeen ja juhlaan. Oman diettinikin "kiellettyjä aineita" vilahtelee joukossa, mutta jokaisessa reseptissä on kuitenkin otettu joku erityinen ruokavalio huomioon. Niin ja perinteinen leipominen on yksi suurista intohimoistani edelleenki, että kyllä niitäkin ohjeita tulee seassa olemaan aivan varmasti, ainakin juhla -aikoina. Nykyään silti pyrin leipomaan terveellisempiä herkkuja enemmän ja aivan ensimmäiseksi haluankin jakaa uuden lemppari raakakakku ohjeeni!



Olisin enemmän, kuin iloinen jos klikkaisit itsesi tästä uuteen Onnenrusina - Lupa herkutella blogiin ja kertoisit siitä muillekkin!

Ja juu, tiedän..ruokablogeja on internet pullollaan, mutta pitihän minunkin saada palanen siitä kakusta! Herkkusuu kun olen. ;)

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi siis sinnekkin puolelle!

-Tiia

tiistai 1. lokakuuta 2013

Pärinää ja vihjailua..

Taas on touhuiltu kaikenmoista viime viikonpäivät. Niku oli vuorostaan flunssaisena, joten treenitaukoa oli sen vuoksi pakko pitää. Se on tarkottanut siis paljon enemmän kotiaikaa, mikä on ollut taas minusta niin kiva. Älkää käsittäkö kukaan väärin, että riemuitsisin kenenkään flunssasta.. Kurjista jutuista on kuitenkin aina hyvä etsiä kääntöpuolia ja iloita niistä. Eks je!

Perjantaina oli Nikun synttäripäivä ja oli tarkoitus juhlistaa sitä kylpylävuorokaudella, mutta koska flunssa oli edelleen sen verran kova niin jouduttiin perumaan puljailut. Vietettiin sitten perheen kesken iltaa, mikä ei ollut yhtään huono ratkaisu. Ludasta huomaa, kuinka hän niin nauttii koko perheen yhteisestä ajasta. Halailee meitä vuorotellen ja hykertelee. Tosi ihana.

Lauantai aamupäivästä kääytiin yhden autokorjaamon "Pärinä lauantai" -tapahtumassa (Kiitos kummitädille tapahtumavinkistä!) katsomassa erilaisia autoja. Ralliautoja, mönkijöitä, paloautoja ym. Perhetapahtuma siis. Paikalla oli myös ihka oikea Salama McQueen (Disneyn Autot elokuvasta)
Voi niitä jonoja, kun jokaisen pienen oli tietenkin päästävä ratin taakse. Ludanki, tottakai! Isin sylissä oli hyvä jonottaa ja samalla syödä eväitä.




Huomaa teemaan sopiva reppu..




Lauantai -ltapäivästä saatiin ihania päivällisvieraita, kun ystävät tulivat omien pikkuistensa kera viettämään iltaa meille. Ilta meni hujauksessa ja vauhtia, eikä ääntä puuttunut, kun isät villiinnytti pienempiään! Ihana ilta. Kiva viikko touhuineen takana ja vielä sunnuntaina iltapäivällä kutsui Suhe. Viikon kruunuksi.

Tänään pääsin salille piiitkästä aikaa ja teki niin hyvää. Sen jälkeen oli kyllä pakko ottaa taas päiväunet loppupäivän buusteriksi. Ja nehän maistui!

Ainiin, piti tässä vähän vihjaillakkin..hmmm. 
 Suosittelen lähipäivinä kurkkimaan tänne blogiin, sillä tulossa on jotain uutta! 
Tekis kyllä mieli kertoa siitä lisää, mutta kello on jo ainakin sata, joten nyt tarvitsee sulkea simmut ja suu tältä päivältä! Harmi..
Noh, palaillaan siis pian! ;)

Voimia ja iloa jokaisen viikkoon!

-Tiia