Keskikesän kuuraa

Hyvinhän se Juhannus meni alkuangstailuistani huolimatta. Mielialoihin vaikuttaa tosi paljon näiden vuosittaisten pyhien juhlimisessa tää nykyinen elämäntilanne. Musta kun nää tälläiset on perheen keskistä aikaa ja menee aikaa totutteluun, ennen kun todella käsittää sen tosiasian, että meidän perhe ollaan nykyään pojan kanssa vaan me kaksi. Näinä tällaisina pyhinä se fakta vaan korostuu. Ajan kanssa näistäkin fiiliksistä pääsee eroon onneks ja etenkin kun tilalle tulee uusia perinteitä ja muistoja. Vuoden päästähän voi asiat olla monilta osin aivan erilailla. Ainakin fiilikset. Eihän sitä olis viime Juhannuksenakaan osannut tälläista ennustaa. Nyt me kuitenkin saatiin taas monta hyvää uutta muistoa kasaan.

Juhannusaaton aamuna oli hetken ihan kesäistä ja käytiin leikkipuistossa syömässä eväät. Oli kyllä tosi hiljaista. Ei siis ihan perus puistoperjantai. Juhlistettiin keskikesää ruoan jälkeen hedelmillä ja marjoilla. Olisin mieluusti itse istunut nurmikolla, mutta poika halusi olla ehdottomasti keinujen läheisyydessä. Ja picnikhän onnistui hienosti myös hiekalla istuen.

Iltapäivä me vietettiin mun isovanhemmilla ja muisteltiin mummin kanssa menneitä Juhannuksia. Mm. rosvopaistijuhlia mökillä ja meidän pitämiä kesäteatteriesityksiä siskojen ja serkkujen kanssa. Huikeilla käsikirjotuksilla tietenkin. Lapsena kaikki oli niin mutkatonta. Ja muistaakseni Juhannukset ainakin vähän lämpöisempiä. Tänä Juhannuksena sää oli yhtä kylmä kuin viime Jouluaattona. Tosin Jouluaatto oli kyllä suhteellisen lämmin, mutta onhan tässä silti nyt jotain vähän vinksallaan. Ei se nyt kuitenkaan niin hirveesti ihmetytä, kuin muutenkin tää maailma nykyään vähän on. Vinksallaan siis.

Lauantaina päätettiin lähteä perinteisesti Keuruulle Isoon Kirjaan. Matkaseurana meillä oli mun vanhemmat. Mun isä on melko reipas kuski ja ajelee mielellään. Ajatus olikin, että jos perillä on kamalan kuraista ja kylmää niin voidaan ihan hyvin ajaa vaikka samantien takaisin ja ajatella homma vaan Juhannusajelun kannalta.

Yllätykseksi sadetta olikin vaan vähän ja olikin sitte kiva jäädä hengailemaan kentälle. Rattaissa nukuttujen päikkärien jälkeen alkoi pikkumiehellä menojalka kovasti vipattamaan. Onneksi hänelle riitti monia leikittäjiä ja jekuttelijoita. Oli huippua hengailla koko päivä ihanien ihmisten kanssa ja moikkailla tuttuja kasvoja. Kylmästä huolimatta olikin tosi kiva päivä. Hanskat ja parkatakki ei ollut taaskaan yhtään liiottelua. Mä oon kunnon vilukissa ja jos mietit, niin siks tää kylmyys on saanut niin ison sijan mun kirjoituksissanikin. Heh. Ajettiin yötä vasten takas kotiin ja seuraavana päivänä meillä oli ihana sateisen laiska sunnuntai. Tuntu just siltä, kun sunnuntain kuuluukin. Leppoisaa oleilua ja ei kiirettä minnekkään.

Nyt on tämän vuoden keskikesää juhlittu. Kotona ja vähän onneks sitten muuallakin. Koti on kyllä ihmisen paras paikka olla, mutta kiva se on nähdä muita ihmisiä ja tehdä välillä jotain muuta kun kökkiä omilla nurkilla. Ludakin on ollut niin hyvän tuulinen, kun on ollut vähän vaihtelua pitkän vesirokkoevakon jälkeen. Veikkaan että pienessä päässä kantaa vielä monta päivää ajatus Juhannuksen hurjista volteista ja juoksenteluista milloin kenenkin jahtaamana. :)

Kotoilusta puheen ollen, mä oon niin ilonen, että mulla on ollut mahdollisuus olla kotona Ludan kanssa kohta 3,5 vuotta. Nyt viimeisimmät kuukaudet kotihoidon tuen päätyttyä oon toiminut pojan omaishoitajana, mikä on mahdollistanut kotihoidon jatkumisen, kun on odotettu päiväkodin aloitusta elokuussa integroidussa ryhmässä. Mä tosi usein mietin sitä, kuinka en vaan vaihtais tätä kokemusta kotiäitinä mihinkään. Nyt on viimeaikoina paljon peruuntunut menoja ja muutenkin tämä kesä on nyt ollut tälläistä vähän erilaista kaikin puolin, mutta mä oon aatellut sen niin, että meillä on näitä yhteisiä kotipäiviä enää jäljellä vaan ihan haikean vähän ja kaikki yhdessä vietetty aika on mittaamattoman arvokasta, joten on ollut lähes saman tekevää ollaanko me missä, kunhan vaan ollaan yhdessä ja paljon. Aika kun menee niin nopeaa ja sitä ei saa takaisin. Siksi pyrin nauttimaan jokaisesta hetkestä niin hyvin kuin pystyn. Ehdottomasti tarvitsen väliin omia taukoja, että jaksan, mutta silti. Tää on ihan ensiarvoisen tärkeää mun elämässä.

Poika kasvaa koko ajan ja hänen kanssa reissaminenkin on selkeästi vähän helpottunut, vaikka kyllä siinä edelleen on omat kommervenkkinsa. (Mutta kenempä lapsen kanssa nyt ei olisi.)

Tajuntaakin on tullut niin paljon lisää. Annan hänelle päivittäin pieniä tehtäviä, mistä hän selkeästi selviytyy koko ajan paremmin. Se on tosi ihana nähdä. Päiväkodissa kehitys varmasti on ainakin puolet nopeampaa, veikkaisin. Toisten lasten esimerkki ja entistä tarkemmat rutiinit varmasti tekevät tehtävänsä. Pakko sanoa, että Luda on kyllä niin mainio tapaus, että en mä vois näitä päiviä paremmassa seurassa viettää. Aivan mahtava pikkutyyppi. Sanomattakin selvää, että välillä on ihan tosi haastavaakin, mutta ei mua ole tässä elämässä mikään palkinnut niin paljon, kun äitinä olo tälle pienelle mussukalle, niin kun oon aiemminkin jo kertonut. Ja mä tunnen ihan tosi suurta ylpeyttä hänestä. Kaikin puolin. Mun pieni termiittini.

Ei siinä kauaa nokka tuhise, kun Luda uusii sisustuksen. :D

Miten te muut vietitte Juhannusta? Olis kiva kuulla! :)

Iloa alkaneeseen viikkoon! 

Ja näköjään aurinkoakin! Jee!

-Tiia

Juhannuksesta ja kilpikonnista

Perinteisiä suomalaisia kesäsäitä pidellyt! Se nyt ei niin hirveesti siis yllätä, että Juhannukseksi on luvattu sadetta ja kylmää..

Kylmästä säästä huolimatta me oltiin alkuviikosta GreenStreetin järjestämänä pitämässä hauskaa Linnanmäellä. Arvatkaas kaduinko sitä ajatusta, että josko ottaisin ihan pipon ja sormikkaat kassiin mukaan?

No en kyllä katunut hetkeäkään! Eikä se oikeasti tuntunut tippaakaan liioittelulta, vaikka eletäänkin kesäkuuta! Hah.

Kylmä oli, mutta hauskaa! Kiitos huippu jengi! Mukana oli eri bloggaajia ja muita yhteistyökumppaneita. Testasin mm. kesän uutuuden Kingin. Joo, kiljuin ja kovaa. Huh, mikä vapaapudotus..tuli mieleen muutamien vuosien takaiset benji -hypyt, mihin se ei nyt ihan kuitenkaan yltänyt, mutta silti. Otti vatsanpohjasta ja paljon. Aika kingi laite kyllä.

Onnenrusina on ollut jo pidemmän aikaa vähän tälläinen yhden naisen selviytymis -blogi.. En tajua miten tässä näin pääsi käymään. Mutta kävipä nyt kumminkin. Uskaltaisin kuitenkin vahvasti veikata, että kyllä nää teemat joku päivä tästä muuttuu. Ihan varppina. 

Mä oon saanut tosi ihania ja kannustavia kommentteja, sekä useita lämpöisiä sähköpostipalautteita. Kiitos, ihanat. Monessa niissä on mainittu, kuinka hienosti oon asennoitunut vaikeuksien vallitessa. Mä oon itsekkin ollut siitä välillä äimänä, miten oon tässä kohdin tällä hetkellä, enkä oo antanut periks, vaikka välillä on ihan pirskatin vaikeeta. Vois ihan oikeestikkin olla huonompikin jama. 

Mä tunnen silti jonkinlaista tarvetta korjata, että ne ajatukset mitä tänne blogiin kirjoitan niin on mun tavoitteita ja en aina itsekkään läheskään päivittäin yllä niihin, vaikka tahtotila olis toinen. Mulla on todellakin oikeesti välillä pskoja päiviä. Ja usein saattaa muuten ihan hyvän päivän aikana olla monia surkeita hetkiä. Positiivisesta elämänasenteestani huolimatta, mulla on välillä tosi ankeita oloja. Tavoite on kuitenkin aina se, mistä tännekin kirjoitan ja miten oikeasti järjen hetkillä ajattelen. Usko mua kannattelee kuitenkin ihan eniten ja luottamus tulevaan. Lisäks mä saan niin paljon iloa tästä maailman suloisimmasta pienestä ihmisestä, jonka kanssa saan päiväni viettää. Ihan huippu tyyppi. Pusuja ja haleja riittää joka päivälle, vaikkakin välillä paljon muutakin. Mutta etenkin niitä.

Tunteet ne vaan tätä mun laivaani kuitenkin usein keikuttaa. Vielä en oo niitä saanut ihan kuriin. Enkä voi sitä oikeastaan odottaakkaan vielä tässä vaiheessa. Mä oon kuullut monen sanovan, että pitkän suhteen päättymisestä/vaikesta erosta selviytymiseen menisi vähintään kaksi vuotta. Toiset on sitä mieltä, että uutta kehiin ja se on sillä hyvä, vatvomatta paras. Mä uskon enemmän tohon ensimmäiseen ja sen perusteella tässä on vielä jokunen hetki jäljellä. Toki kaikki on yksilöstä riippuvaa, mutta tunteita kuoppaamalla en usko hyvän pitkään heiluvan jos hyvään alkuun edes pääsee. Jokaiselle silti sallittakoon omat tapansa asioden käsittelyyn. Lopultahan sen sitten näkee, mikä omalla kohdalla toimi ja mikä ei.

Mulla ainakin on tunteet sen verran solmussa, että parempi vielä olla vaan kärsivällinen itseni kanssa. Välillä kyllä toivoisin, että järki ja tunteet kohtais useemmin, mutta sain just tässä lohdutuksen sanoja mun terapeutilta, että mieli tulee aina jälkijunassa ja se on kuin verrattavissa kilpikonnaan. On kovin hidas mitä eteenpäin menemiseen tulee ja etenkin kääntyäkseen se tarvitsee paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Jotenkin tuli heti armollisempi olo omaa mieltä kohtaan, kun ajattelin asiaa siitä kilppari -näkökulmasta. Ne kun on niin liikkiksiä otuksia muutenkin. 

Mutta joo, mä olen todella ollut terapian tarpeinen. Mutta musta se ei ole edes noloa myöntää ja tiettekö, tekis ihan hyvää itsekullekkin. Ei pahalla, vaan kaikella rakkaudella.

Fiiliksistä ja tunteista vielä sen verran, että mulla oli esimerkiksi eilen aivan surkea olo. Kaiken lisäksi aivan kamala pääsärki vaivas mua lähes vuorokauden. Tiedän, että yksi syy sille oli kylmyydestä johtuva hartioiden jännittäminen ja toinen se, että mua kertakaikkiaan vaan kiersi kaikki tympeet ajatukset ja muistot, mistä syystä olin muuten vaan tukossa ja lukossa. Kolme hakemustakin piti taas kyhätä etiäpäin, että elämä etenis ja voin todella syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että noi hakemukset on kyllä ihan vihoviimesiä. Yritä siinä nyt sitten hymyillä, kun sekin sattuu aivoon asti. 

Faktahan on kuitenkin se, että parempi olis jos osais joka tilassa luopua kaikesta negatiivisesta ja suhtautua asioihin aina paremmalla asenteella. Valittamatta ja voivottelematta. Oi että kuinka sitä olis itsensä kanssa helpompaa ja toisillakin olis enemmän lystiä. Mutta voi jumpe, ei siihen vaan ihan joka päivä yllä. Vaikka kuinka tsemppaa. Tänään huomasin, että taas jurppii ja nyt yhtenä syynä se, että on Juhannus. Keskikesän juhla. Ekakskin, missä se kesä on? Tokaks, missä juhlat? Meidän piti lähteä mun perheen kanssa mökkeilemään, mutta päätettiin tänään, että ei lähdetäkkään. Ihan hyvä päätös näin kylmällä, mutta mitäs sitä sitte keksis..vaikka tällä hetkellä osittain ajattelenkin, että melko sama, missä sitä Juhannuksena on ja miten sen viettää. Ens vuonna tulee taas uusi.

"Kunhan vaan nyt tästä kesästä suoriutuis järjissään, niin sillä hyvä!" Se on ollut aika usein mun rehellinen ajatukseni. 

Silti mä joka päivä päätän, että läpi mennään. Sattu miten paljon tahansa. Ja mä luulen, et sinnikkyys palkitaan. Hiljaa hyvä tulee.

Ja edelleen mun voimaruokaani on onnenrusinat. 

Kertauksena niille, jotka on unohtaneet, niin onnenrusinat on  niitä arjen pieniä hetkiä. Useimmiten ne on niitä hetkiä, mitä ei otsa kurtussa stressaantuneena edes huomaa. Mutta kun niitä osaa bongailla, niin saa tuntea suuria onnentunteita, vaikka vaikeudet yrittäiskin lannistaa. Ja niistä rusinoista mä en luovu. (Lisää kyseisistä rusinoista voit lukea mun ensimmäisestä kirjotuksestani.)

Mutta nyt sain asiani sanotuksi ja mä en näillä mun blogi -jutuillani halua antaa sellaista viestiä, että aina joka päivä yltäisin kaikkeen siihen, mitä itse täällä kirjoitan. En haluu antaa mitään "dingelidong" -kuvaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Haluun vaan aina kirjottaa, jos saan jonkun oivalluksen ja oon sen kokenut ite hyväks. Ja jos joku kokee sitä kautta vähääkään samaa, niin mun tavoite on täyttynyt. Ja teidän ihanista palautteista päätellen niin on myös joidenkin kohdalla käynyt ja mä oon siitä enemmän kuin iloinen. Mutta en siis kirjoita näitä juttuja niin, että aina muka itse vaan suoriutuisin kaikesta huolimatta joka tilanteesta hienosti. Mä ryömin ja kaadun. Raivostun ja pureksin mun hampaitani edelleen rikki. (Kolmas hammas on jo haljennut neljän kuukauden sisään..) Mutta aina voi päättää nousta ja yrittää uusiksi. Onneks.

Mutta tänään ei särje päätä! Särki on siis tiessään. Kauppareissukin on suoritettu. Lohi tuli just uunista ja raakakakkua on jälkkäriksi. Pikkukaveri on tänään ollut erityisen hyvässä vireessä. Ja kuka sanoo, ettei Juhannusta voi viettää ihan vaan kotona, oli se koti missä päin vaan. Vaikka kaupungissa. Meillä on ruokakuviot ja seura -asiat kunnossa ja katto pään päällä mikä ei vuoda, vaikka joka päivä satais! Meillähän on oikeestaan kesäjuhlan ainekset kasassa! Kesä nyt vaan tuntuu vähän puuttuvan, mutta aina sitäkin voi vaikka leikkiä.

Mitäs sitten jos mökkireissu peruuntuu kylmän sään vuoksi, koti -ikävä siellä olis pikkuisessa mökissä kuitenkin tullut ja seinät olis mitä luultavimmin kaatuneet niskaan aktiivisen nassikan kanssa jos vaan sataa tai muuten vaan on järkky kylmä. Meillä on taatut kotibileet tiedossa ihan tässä hollilla! Elämä on auki ja mahdollisuuksia täysi. Ehkä joku seikkailu kuitenkin kehitellään tai vaikka monta pientä. Just leikittiin yhtä jännää majaleikkiä ainakin jo kolme kertaa ja veikkaan, että kohta taas jatketaan. ;)

Juhannusta jokaiselle säistä riippumatta!

-Tiia

Ps. Kiitos vielä jokaiselle viestejä kirjoittaneelle! Mä luen enemmän kuin mieluusti postia teiltä lukijoilta ja hei kommentoikaa rohkeesti, arvostan jokaista niistä, vaikka oon ollut ihan nolon huono vastaamaan.. Mutta on ihan huippua sitä kautta saada tietää, keitä täällä käy lukemassa näitä mun juttujani, jokainen kommentti rekisteröityy mun mieleeni.<3

Keskikesän juhlaa

Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita.

Tee saunaan tuore vasta, varpaat veteen kasta.

Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja.

Ihastele poutapilviä, siristele auringossa silmiä.

Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut.

Muista paljon lekotella, elämää laiturilla hekotella.

Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja. 

Älä murehdi ötököitä, vietä rauhallisia kesäöitä.

-tuntematon runoilija

Aurinkoista ja ihanaa keskikesää kaikille! Nautitaan!

-Tiia :)