Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa

Viimeksi kirjoittelin tänne ystävänpäivänä. Jotenkin absurdia, nimittäin kun miettii elämääni nyt, tasan kuukausi kirjoituksestani. Luulin silloin asioiden olevan muuta, kun todellisuudessa olivatkaan. Tässä kohdin on kuitenkin nyt ehkä asiallista olla puhumatta tapahtumista täällä sen enempää. Sen verran voin sanoa, että asiat eivät meidän ruokakunnassa ole enää ihan ennallaan.

Siksipä ei ole paljon kirjoituttanut viime aikoina. On ollut taas vähän hommia. Sydämen tuhansien sirpaleiden keräilyä ja korjaushommia, jotka kyllä jatkuu edelleenkin. Elämä kun voi tosiaan muuttua silmän räpäyksessä.

Mutta hei, se kevät aurinko! Se on paistanut! Ei vielä ihan sydämessäni asti, mutta ainakin ikkunasta sisään! Voi miten siitä saakaan aina energiaa! Oli olosuhteet mitkä hyvänsä! Vaikkakin omassa elämäntilanteessani se on kylläkin niiin maailman pieni murhe, että paistaako vai sataako taivaan täydeltä. Tänäänkin siis vaikka alkoi takatalvi, niin se on oikeastaan aika yhdentekevää. Sama se jos Converset kastuu loskasta.

Ihan tärkeintä on, että vielä hengitän ja tiedän, että tulen selviämään tästä(kin) elämäntilanteesta. Kunhan en anna periksi sille pahalle hengelle, joka on kuvitellut minut kaatavani. Minulla kun on turvanani tuhansien enkelien armeija ja elämäni johtajana itse maan ja taivaan luoja. Kuka voisi todellisuudessa minut kaataa? Ei kukaan, eikä mikään.

Ihmiset voi muuttua, mutta Jumala on ja pysyy.

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 

Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 

Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." 

Psalmi 23

En pysty mitenkään järjellä käsittämään kaikkea tässä elämässä tapahtuvaa, mutta sen tiedän, että ihan kaikesta selviää. 

Haloo Helsinki laulaa, että : "Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa". Niin totta. Mutta onneksi se ihan lopulta myös vahvistaa. Tekee entistä kestävämmäksi, kunhan vaan muistaa pitää päästään huolen. Hulluksi kun en aio päätyä. Kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta hulluudesta huolimatta.

Elämä jatkuu. Ja onnenrusina jatkaa.

Muista vaalia sisintäsi.

Halein, Tiia 

Hengissä ja pian taas elossa

Viimeksi kerroin pitäväni taukoa asioiden järjestelyistä ja ympäriinsä soittelusta ym. tylsästä ja voimia vievästä, aikomukseni oli keskittyä mieluisiin asioihin. Onnistuikin ne asiat kyllä hyvin unohtumaan. Nimittäin, kun hyppäsin hetkeksi ulos ahdistavasta hakemusviidakosta, niin tilaa saikin ihan muut vaikeat asiat ja niskaan kaatui oikein iso sangollinen juuri sitä itseään. Ja sitähän ropsahti ihan kunnolla, niin että muut vaikeudet tosiaan unohtuivat hetkeksi..Asiat voivat joskus saada uuden mitoituksen ihan yks kaks. No tämä kyseinen lasti ei kuitenkaan yksityiskohtineen ole blogimatskua, joten se siitä. 

Onneksi olen jo suhteellisen monissa liemissä keitetty, joten uskon tästäkin läjästä nousevani. Ilman Jumalaa en tosiaan tiedä, miten selviäisin tai ylipäänsä olisin koskaan mistään selvinnyt, mutta onnekseni minulla on Hänen suuri käsi ohjaamassa ja varjelemassa tässäkin kohtaa elämää.

Nyt on selkeästi ollut voimakkaan koettelemuksen aika elämässäni ja jotakin suurempaa murrosta on tapahtumassa. Elämä on näyttänyt vuorollaan hyvät ja pahat puolensa ja nyt on ollut ihan suoranaisesti takapuolen näytön vuoro. Heh. Ei tässä oikeasti kauheasti ole naurattanut, mutta uskon huumorin osittain kantavan synkkien aikojen yli.

Mutta kuten sanoin, tästä(kin) selvitään. Minä ainakin uskon vahvasti, että best is yet to come! Ilman suuria taisteluja ei ole suuria voittoja ja mitä kaikkea sitä nyt tälläisinä aikoina tupataankan sanoa. Ei kun läpi vaan! Tuntuu nimittäin, että pskansieto mittarini on tullut siihen pisteeseen, että nyt saa tosiaan riittää taas hetkeksi ja taistelu parempaa kohden on nyt julistettu! Päivä kerrallaan.

Olen ajatellut, että jossakin kohtaa tulevaisuudessa kokoaisin tänne blogiin listaa tärkeistä asioista, mitä ensimmäiseksi kannattaa ottaa huomioon, jos lapsellesi tai jollekkin tuttusi lapselle diagnosoidaan jokin vamma tms. Lähinnä osaan kertoa tästä Fragile X syndroomasta, mutta uskon samoista yhteystiedoista ja lomakenumeroista olevan monenlaisissa eri tapauksissa hyötyä. Minä sain esimerkiksi vasta tällä viikolla kuulla eräästä sosiaalitoimiston palvelusta, josta todella olisi ollut meille avuksi jo heti alkumetreillä. Ihan suututtaa, että ei ole ollut yhtä tahoa, joka olisi heti alkuun kertonut kaiken tarvittavan ettei perheen olisi ollut pakko palaa aivan loppuun. Kai niitä kultasuonia joidenkin kohdalle on osunut, mutta mitä meidän tapaukseen tulee, niin tiedonlähde on polkenut välillä aivan tyhjää. Mutta siis, sellainen kooste on aivan varmasti jossakin vaiheessa tulossa tänne toisten samankaltaiseen elämäntilanteeseen joutuneiden avuksi. 

Sillä välin täällä Onnenrusinassa haluaisin päästää kevät auringon paistamaan ja ottaa enemmän esille erityisesti sellaisia voimauttavia ja hyvänmielen juttuja. Teidän rakkaiden lukioiden tähden, mutta itseni takia myös. Eihän tällaista ankeutta kukaan jaksa pidemmän päälle lukea, saatika edes kirjoittaa. Huomaan välillä todella olevani henkisesti aivan piipussa, joten nyt tarvitsen kaiken tunkkaisen ja sisäisesti hiljalleen tappavan tilalle paljon vaan kaikkea energisoivaa ja kaunista ajateltavaa, ettei niin vaan oikeasti pääse käymään. 

Vaikka on varmastikkin vaikea lukea toisen vaikeista tunteista, niin on kuitenkin ollut tosi hyvä purkaa fiiliksiä vähän myös tännekkin, mutta nyt en toistaiseksi vaan jaksa enää. Tappi on tavoitettu. Jaa ja että miksikö pitää julkisesti näin avautua? Noh, avautumisen syynä on myös tarjota vertaistukea sellaiselle, joka kuvittee vain oman elämänsä olevan vaikeaa. Tässä veneessä kun on oikeasti useampi matkustaja, kun usein annetaan ymmärtää. Moni haluaa piilottaa vaikeat asiat ja esittää kaiken olevan hyvin, ettei vaan oma heikkous paljastuisi. Niin toki saa toimia jos parhaaksi kokee, ei se aina ole helppoa kertoa totuutta tunteistaan.

Uskallan väittää, että vaikka kuinka sivusta hyökätään, niin silti kukaan muu ei ole vastuussa omasta hymystäni ja hyvästä olostani, kuin minä itse ja minulla alkaa olla jo ikävä hymyillä enemmän ja voida paremmin. Omasta päätöksestäni se siis taas lähteköön nyt uuteen nousuun!

En ole aikoihin pystynyt ottamaan kunnon kuvia, sillä järkkäristäni on akku loppu ja laturi jossain paikassa nimeltä hukka. Olen yrittänyt räpsiä kuvia tällä viiskyyttuhatta kertaa maahan tippuneella älypuhelimellani ja kuvien laatu on sen mukaista, mutta onneksi se ei ole niin vakavaa. Hyvän mielen lähetti Luda ei vaan ole tallentunut aikoihin kovinkaan teräviksi kuviksi ja se on harmittanut vähän. Monia heilahtaneita touhukuvia on kyllä tullut räpsittyä. Niin ja samoin nämä ihanat kukat, joita olen saanut viimeaikaisen vanhenemisen johdosta. Ne ei ole ollenkaan päässyt ikuistettaviksi kauniisti ja suurin osa onkin jo roskiksen omina. Harmi.

Tänään on ystävät olleet erityisesti juhlinnan aiheena. Ystäväni järjesti ystävänsä kanssa ystävilleen Frendit (se tv-sarja) -teemaiset syntymäpäivä juhliat, jonne vein mukanani oman parhaan ystäväni, niin ja sitruunapiiraan. Oli kivat juhlat ja paikalla oli paljon ystäviä, sekä ystävien ystäviä.

Pitäkää hyvä huoli ystävistänne ja etenkin siitä parhaasta. Tosi ystävä on se, joka menee kanssasi läpi harmaan kiven, päättää pysyä rinnallasi mitä ikinä vastassa onkaan ja vaikka kuinka ottaisi koville. Ja jos kaadutte, nousette yhdessä ylös. Ystävä antaa anteeksi, vaikket siinä hetkessä kokisikaan ansaitsevasi. Ja päin vastoin. Ystävyys ei aina ole helppo diili, mutta jos löydät tosi ystävän, pidä tiukasti kiinni. Minä ainakin. No matter what.

Näiden glitterisen kliseisten, mutta todellisissa tilanteissa testattujen faktojen myötä haluan toivottaa jokaiselle hyvää ystävänpäivää (vähän myöhäistä kylläkin..) ja voimauttavaa viikonloppua. <3

Mus ja pus!

-Tiia

Ps. Mitä hei teille kuuluu? Kertokaa.  :)

Maanantai on toivoa täynnä

Maanantai on pääsääntöisesti inhotuin viikonpäivä. Se tietää hauskanpidon loppua ja arki on taas vastassa. Pitkä työviikko edessä ja viikonloppuunkin on vielä ihan liian monta päivää aikaa.

En muista kuitenkaan aikoihin inhonneeni maanantaita, mutta muistan kuitenkin mistä siinä inhossa on kyse. Se miksi en inhoa, saattaa johtua osittain siitä, ettei ole moneen vuoteen tarvinnut joka maanantaiaamu lähteä kotoota kylmään maailmaan, vaan hommat on olleet siinä ihan käden ulottuvilla ja useinkaan viikonpäivällä ei ole ollut niin suurta merkitystä (kääntöpuolensa toki siinäkin). Maanantai tarkoittaa useasti rauhottumista viikonlopun touhuilta ja monesti haluankin pitää sen ihan kotipäivänä. Oikeastaan se tuntuu silloin tällöin erityisen ihanalta. Etenkin jos edellinen viikko on ollut raskas.

Siitä syystä olen myös tänään nauttinut uuden viikon alkamisesta. Vähän kuin olisi annettu uusi toivo. Uskon kyllä oikeastikkin, että tästä viikosta tulee parempi kuin edeltäjänsä. Joka viikko kun ei onneksi tarvitse tehdä suuria päätöksiä tulevasta tai huomata olevansa paniikkikohtauksen partaalla. Kuten esimerkiksi viime viikolla. Lisäksi päätin, että tällä viikolla ainakin pyrin siihen, että teen enemmän mukavia asioita. Sellaisia mitkä itsestä tuntuu mukavalta. Tai ainakin jätän pienelle tauolle sellaisten asioiden hoitamisen, mistä meinaa lähteä järki. Otan siis tietoisen pienen irtioton pyrokratiaviidakostani, missä olen nyt rämpinyt kohta puolivuotta. Tästä voikin siis päätellä, ettei käytännön asiat rullaa edelleenkään ilman vääntämistä. Joiltain osin se ei varmasti tule vielä hetkeen helpottamaan, mutta kun saan tämän järkyttävän paljon voimavaroja vievän pohjatyön valmiiksi, niin ehkä sitten moni asia helpottaa. Ainakin taakan luulisi kevenevän. 

Ei ollut kyllä aluksi minkään näköistä käryä siitä, että mitä kaikkea sitä joutuukaan käydä läpi lapsen diagnoosin saamisen jälkeen. Kaikki nämä hermoja raapivat käytännön asiat ja siihen vielä lisäksi kaikki tunnepuolen jutut.. Surutyöt ja uudelleen asennoitumiset. Kaikkea uuden opettelua ja siinä samalla perusarjen ylläpitoa. En arvannut sitäkään, miten lujille parisuhdekkin kaiken keskellä joutuisi. Onneksi tässä ollaan kuitenkin säilytty yhteisenä kappaleena, vaikka välillä on ollut enemmän tai vähemmän järjen lähtö lähellä. No, saadampahan taas jatkaa entistä lujempana tiiminä eteenpäin. 

Se on vaan jotenkin niin vaikeaa käsittää, miten hankalaksi on tehty se, että asiat lähtisivät rullaamaan, varsinkin kun ei tässä nyt ihan ensimmäisiä ihmisiä tämän kaltaisen uuden elämäntilanteen kanssa olla. Luulisi, että tähän mennessä olisi jo keksitty vähän helpotusta. Tai sitten tämä on jollain tasolla nimenomaan suunniteltu näin vaikeaksi.. No oli miten oli, niin kyllä tämä aivan varmasti tästä. Vaikka välillä ei meinaa nähdä ulospääsyä tästä viidakosta, niin onneksi tiedän, että asioilla on aina tapana hoitua ajan kanssa. Lisäksi uskon vahvasti siihen, että jokaisen raskaan elämänvaiheen jälkeen on taas entistä vahvempi ja toivon, että voin joskus olla jollekkin toiselle samassa tilanteessa olevalle tueksi.

Maanantaista sosekeittoväriterapiaa.

Asiasta vielä ihan kukkaruukkuun, sillä pakko nyt tähän loppuun mainostaa, että jos et vielä ole nähnyt elokuvaa Walter Mittyn ihmeellinen elämä, niin suosittelen katsomaan. Perjantaina saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi tyttöjen leffailta (sanoinkuvailettoman ihanan) ystäväni Matun kanssa. Viime kerrasta laskettiin olleen vajaat 4 vuotta aikaa.. oli siis todellakin jo korkea aika! Käytiin katsomassa kyseinen elokuva ja tykättiin vaan niin tosi paljon. Lähdettiin teatterista hymy suussa ja hehkuteltiin elokuvan idean lisäksi kauniita kohtauksia, hyvää musiikkia ja todettiin kumpikin, että tekisi mieli tältä istumalta lähteä seikkailemaan ympäri maailmaa. Monin tavoin inspiroiva elokuva. Muutenkin oli huippu ilta. 

Sai ajatuksetkin vähän tuuletusta ja vielä ihan huippuseurassa! <3 

Pojat viettivät sillä aikaa isä-poika koti-iltaa ja se oli kuulema (arvatenkin) pieru-röyhyhuumorilla ja pienen pojan kikatuksilla höystettyä laatuaikaa. :)

Leffailta räpsy. 

Uusi viikko, täältä tullaan! Taas vahvempana viimeviikon jäljiltä. :)

Voimia itsekullekkin!<3

-Tiia

Inventaario

Johan on taukoa piisannut.. Monta viikkoa ilman minkäänlaista huomiotani on tämä blogi täällä vaan itsekseen olla möllöttänyt. Tai oikeastaan, kirjoitin kyllä yhden pitkän postin ihan vuoden alkajaisiksi, mutta se laukaisi minussa jonkin tason ahdistuksen ja nytpä olenkin tässä sitten sillä tiellä ollut kirjoittamisen suhteen. 

Useampi bloggaaja on vuoden vaihduttua kirjoittanut blogiinsa koosteen edellisestä vuodesta, kuvien kera. Minusta oli kiva lukea niitä ja varsinkin, jos tekstiin oli mahtunut mukaan myös blogissa aiemmin julkasematonta materiaalia. Aloitin minäkin sitten kirjoittamaan tämän kaltaista vuosi inventaariota.. Eli millaista oli vuonna 2013 ja mitä jäi käteen -tyyppistä tekstiä. 

Kun pitkä teksti oli valmis, se sisälsi jo julkaistujen asioiden lisäksi myös jonkin verran tapahtumia ja tuntemuksia, mitä en ollut aiemmin täällä julkaissut. Sen läpi luettuani alkoi päässä vähän huimaamaan ja muistin vielä niiden juttujen lisäksi joitaikin juttuja, mitä en ollut edes tajunnut tapahtuneen (lähinnä pääni sisällä). Päätin sitten olla julkasematta koko postia. Kirjoittaminen sen osalta jäi sitten ikään kuin omaksi henkilökohtaiseksi terapiakseni. Paljon siis sattui ja tapahtui, moni asia muuttui ja vuoden puolivälistä mitä lähemmäksi loppua kohden mentiin, tuntui olo koko ajan vaan väsyneemmältä. Vuoden viimeisimpänä vuorokautena kerittiin vielä istumaan yötä myöten päivystyksessä. Jotenkin vuotta kaikenkaikkiaan kuvaava hetki sekin. Onneksi siitä yöstä selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä ja unettomalla yöllä.

Paljon siihen vuoteen mahtui hyvää, paljon myös tosi raskasta.  

Inventaarion lopputuloksen voi kiteyttää helposti yhteen sanaan: Selvittiin!

Edelleenkin moni asia myllertää ja hakee paikkaansa. Monta juttua on vielä ihan auki ja jonkusen verran on vielä tehtävää ja opeteltavaa, että arki kulkisi jokseenkin sulavasti. Alkaneen vuoden alkuunkin on myöskin riittänyt omat koitoksensa. Mutta vastapainoksi on onneksi myös ollut paljon rusinahetkiä. Niitä "napsien" jaksaa taas. :)

Onnenrusinoista muuten puheen ollen.. Blogini onkin nyt kokonaisen yhden vuoden vanha! Paljon on muuttunut arki (ja muutenkin moni asia meidän perheessä) ensimmäisestä blogikirjotuksestani, mutta onnenrusinat ne on säilyneet! Niitä siis keräillään ja vaalitaan edelleenkin päivittäin! Monilta osin rankan vuoden jälkeen blogin nimeä ei siis onneksi tarvitse muuksi muuttaa. 

Vaikka välillä huomaankin, että itseään on tsempattava, etten kaikkien hoidettavien ja mietinnässä olevien asioiden viidakossa vaivu liikaa kurttuilemaan otsaani, niin elämä on kaikesta huolimatta edelleen ihan oikeastikkin ihanaa ja hymy ei ole kadonnut minnekkään, vaikka välillä naama muistuttaakin enemmän rusinaa. Sellasta se nyt vaan välillä on. Toisinaan on vähän vaikeampia elämän jaksoja. Turha kuitenkaan lannistua, nimittäin useasti semmoisen ajanjakson jälkeen odottaa jotakin aivan uutta ja raikasta, sellainen seesteisempi hetki. Ainakin varmasti pieni sellainen. :)

Minua pyydettiin loppuvuodesta mukaan erääseen ohjelmaan, missä kerronkin omasta onnestani ja mistä sen ammennan. Samat ajatukset onnesta kantavat minua tänäänkin. 

Ja sen saman tahtoisin välittyvän myös tästä onnenrusina -blogista. 

Elämässä tulee aina olemaan pilviä. Niitä tulee ja menee. Välilllä myrskyten, välillä ihan vaan hattaroina. Aurinko ei siltikään katoa minnekkään. Se on aina siellä paikallaan, pilvistä huolimatta. 

Jos itkettää, niin pitää itkeä itkut pois ja kun taas on aika nauraa, niin sen kun nauraa sielunsa kyllyydestä. Kaikelle on oma aikansa. 

(Ohjelman voit katsoa klikkaamalla tästä linkistä.)

Minua on pitkään puhutelut yksi mietelause. Minusta siinä on isosti viisautta. Eräs ihana ihminen laittoi minulle hetki sitten aivan huikean sähköpostin, mihin lopuksi kirjoitti myös tämän kyseisen lauseen. 

Kiitos hänelle muistutuksesta.<3

Life isn`t about waiting for storm to pass. 

It`s about learning to dance in the rain.. 

Voi vitsit, niin se vaan on.. 

(Hyviä Päivätansseja jokaiselle siis! Heh! )

Tahdon toivottaa jokaiselle monilla hyvillä asioilla kyllästettyä alkanutta vuotta! 

Seistään lujina, mitä vastaan tuleekaan! <3

-Tiia