tiistai 10. kesäkuuta 2014

Katsokaa kedon kukkia..

Kesäkuuta jokaiselle! 

Meillä vietetään vesirokkoviikkoa! Pikku -ukko kukkii päästä varpaisiin.. raasu. 
Mutta sittenpähän se on lusittuna. Toivottavasti kuitenkin pian alkais pienellä olot helpottamaan, vielä on iho ihan rakkulavaiheessa. Täytyy tänään kipaista apteekkiin hakemaan helpottavia rohtoja, viime yö kun kirjaimellisesti huusi tuntitolkulla helpotusta. Oli kyllä niin surkea äiti -fiilis itsellä, kun eilen kauppareissulla unohdin poiketa apteekissa. Tänään on silmäpussit sitä luokkaa, että vähintään niiden avulla muistaa kyllä suorittaa sen apteekkireissun.

Kuva maanatai aamulta.
Vesirokkomies hengailee evakossa ollessaan (ja muutenkin) mielellään partsilla.
Rakkulat on kyllä huikeesti lisääntyneet vuorokauden sisällä.



Onneksi valoa riittää tähän aikaan vuodesta (vaikka just tänään onkin harmaata..) ja unettomat yöt ei tunnu ihan niin ylitsepääsemättömiltä valoisuuden vuoksi. Lisäksi ulkona kaikki on niin ihanan vihreää ja tuoksujen määrä on loputon. 


Sireenit on tänä vuonna mun mielestä kukkineet jotenkin aiemmin, kuin edellisinä vuosina. Niiden tuoksu on vaan niin huikea. 
Äiti olikin viimeviikkolla jostain mulle napsannut muutamat oksat maljakkoon.. ( ilmeisesti ihan jostain maahan pudonneesta oksasta.. ;) Heh.) 
Meidän pihapiirin sireenit kukoistivat koreimmillaan jo reilu viikko sitten. Nyt jo kukat maassa lakastuneina. Kirsikkapuista puhumattakaan. Viime viikon alussa tuoksui tosi voimakkaasti pihlajan pienet, kauniit kukat. Niitä olikin pihan puut täynnä. Meidän keittiön ikkunan edessä on pihlaja ja tuoksu kantautui ihanasti sisään ikkunan ollessa auki. Nyt tällä viikolla huomasin pihlajan kukkien jo ihan lakastuneen. 

Jos olet seurannut blogiani pidempään, tiedätkin minusta varmaan ainakin sen, että rakastan kukkia! Minulla on muutamia tatuointeja ja valtaosa niistäkin kukkia tai kukkien ympäröimiä. Yllättäen.
Jos pitäisi sanoa joku viikottainem rutiini mistä en hevillä luovu, niin se on tuoreet kukat keittiön pöydällä. Ne tuo eloa sinne, missä oman tilansa saavat. Siksi haluan niitä aina tänne kotiinkin (ja myös tarjota niille sen tilan). Ja nyt kun luonto kukkii niin kauniina, niin olen imenyt kukista taas kaikkea sitä kaunista, mitä niillä on ollut tarjota.






Perjantai -illalla pääsin käymään Haagan Alppiruusutarhassa. MIELETÖN paikka!
Viimeksi olen käynyt siellä pienenä ukin ja mummin kanssa, ehkä olin viis, ehkä kuus. En todella tiedä miksi en ole sinne tajunnut aiemmin palata. No mutta perjantaina olin ja kukkia riitti. Nukkumaan mennessä vielä mietin niitä kaunokaisia ja aamulla selailin taas lisää kuvia niistä. Voi että mä vaan rakastan kukkia..







Pikku mussukka on joka toinen viikonloppu isänsä kanssa (aina kyllä tulee ihan hurja ikävä pientä..) ja mulla on sitten omaa aikaa viikonlopun verran. 
Aamut meillä on kaksin ollessa pääsääntöisesti lepposia (välillä kyllä paljon muutakin..), mutta ne alkaa yleensä niin hurjan aikasin (viimeistään siinä kuudelta), niin on ihana välillä nukkua vähän pidempään. Tai no.. Heräsin lauantainakin jo 6.30, mutta jäin vielä pariksi tunniksi lötvimään ja valmistin vasta sitten rauhassa aamupalan. Yleensähän se siis tapahtuu pienen paineen alla ja silmät enemmänkin vielä ollessa solmutilassa. Hah. 



Yksin ollessa myös ajatuksille ja kaikille tunteille on vielä enemmän tilaa. Ja niitähän riittää. Viimeaikoina olen jollain yliluonnolissella tavalla saanut kyllä kitkettyä paljon niistä pahaa pois ja uudenlaisia ajatuksia on tullut tilalle. Kipu ei kylläkään hellitä vielä varmaan pitkään aikaan. Mutta anteeksianto on ollut yksi väkevimmistä ajatuksista viime viikkoina.
Se on ajatus joka on vapauttanut mua ja vienyt viime päivinä pienillä askeleilla eteenpäin. Siinä on mieletön voima, kun sen saa lauseen muodossa suustaan ulos. Ja muutenkin. Ainakin mut se asia herkistää joka ikinen kerta, kun edes ajattelen sitä. Nytkin.


Se on yksi niistä asioista, minkä lokeroisin "ei ne ihan helpoimmat ja yksinkertaisimmat jutut" -kansioon..
Ajattelin kirjoittaa aiheesta omia ajatuksiani mahdollisesti myöhemmin lisää, mutta nyt jatkan kukista..



Lauantai aamuna siis kun lötvin sängyssä oman aikani ja kävin ajatuksiani läpi selaillen samalla alppiruusujen kuvia, niin mulle vaan nousi se ajatus raamatusta: "Katselkaa kedon kukkia.." 

Onko tuttu kohta?

Voin avata sitä lyhyesti sen verran miten se kohta mua itseäni puhuttelee. 
Musta se kohta raamatussa tahtoo sanoa, että meidän ei tulis mistään murehtia. 
Mut voi vehka, vaikeetahan se on. Kuitenkin jotenkin sen kautta ainakin itse haluaisin pystyä osoittamaan luottamusta ylöspäin, että koko elämäni on Hänen kädessä ja vaikka elämä tarjoais minkälaista kolaria tai onnettomuutta tahansa, niin mun ei tulis murehtia siitä, kuinka selviän ja mitä kaikkea huominen, ylihuominen tai vaikka ens vuos tuo tullessaan. Se kaikki on Hänellä hallussa ja sen luottamiseen tuossa kohdassa tahdotaan meitä kehottaa. Minä ainakin haluan pyrkiä tarttumaan siihen aina, kun meinaan alkaa murehtimaan tulevaa. Kuten sanoin, helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on pyrkimykseni.


"Sen tähden minä sanon teille: 
älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 
Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii!

Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Matteus 6 : 25-34

Jos Hän pitää kukistaan ja linnuistaan niin hyvää huolta ja antaa niiden loistaa kauniina (ja vielä kaikki se niin lyhyen kukinnan ajaksi), niin eikö Jumala silloin haluaisi meille, kaikista rakkaimmilleen sitä ja vielä paljon enemmän. Joka kerta, kun jollain läheiselläni on joku murhe tai vaikea elämän tilanne, niin se tuntuu myös minussa. Ja silloin haluaisin vaan hänen ymmärtävän ettei ole mitään hätää, kaikki kun järjestyy. Ihan aina. Helpompi se on kyllä aina sivusta huudella, kun ei kipu ole omassa rinnassa.

Mutta sitä ajatellessani tajuan mikä tilanne on omien murheitteni kanssa.. En ole poikkeus. Kaikki hoituu omallakin kohdallani. Ihan aina on tähänkin asti hoitunut, murehdin tai en. Jos murehdin, hukkaan vaan turhaan voimavarojani ja en edes välttämättä tajua kaikkea mieletöntä hyvää ympärilläni. Mutta jos päätän olla murehtimatta ja luotan siihen, että minusta pidetään kyllä huolta, niin omaa energiaani säästyy paljon muuhun ja saan aikaan eteenpäin vieviä asioita. Pystyn keskittymään silloin paremmin juuri sillä hetkellä ympirillä oleviin asioihin ja en menetä niitä arvokkaita hetkiä.

Jokainen varmastikkin ymmärtää, etten tarkoita tällä vastuuttomaksi heittäytymistä tai sitä, ettei itse tarvitsisi kuitenkaan hoitaa asioita ja kaikki vaan sitten lutviutuu kumminkin omaksi parhaaksi. Ei. Tarkoitan sellaisen murehtimista, mikä ei vaan millään tavalla ole omin käsin hallittavissa. Kuten se huominen.





Mutta kukat.. Ei ne mistään murehdi. Siltikin ne loistaa kauniina, upeissa värikkäissä vaatteissaan. Antaa energiaa, iloa ja kietoo tuoksuunsa. Niillä on kaikki paremmin kuin hyvin ja pystyvät myös jakamaan omastaan. Tulevasta turhaan murehtiva kun vie energiaa toisilta, mutta ennen kaikkea itseltään.




Tämän kevyen (hah) pohjustuksen myötä kehotan siis käymään Haagan Alppiruusupuutarhassa ja katsomassa, jospa niillä kaunokaisilla olis jotain sanoa sinullekkin. 
Kuuleman mukaan vielä pari viikkoa saattavat kukkia. 
Jos ei muuta, niin ainakin sen voin luvata, 
että lähdet sieltä pois yhtä kaunista kokemusta rikkaampana. :)

Tuoksuvaa kesäkuuta jokaiselle!

-Tiia





8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin joskus sattumalta sun blogin ja sen jälkeen oon aina käynyt vilkasemassa mitä kirjottelet.. Sulla on niin upea elämänasenne ja susta huokuu aitous ja se kuinka vahva ihminen oot. Se on auttanut jaksamaan omissakin asioissa vaikkei tunnetakkaan, nää tekstit on niin rohkaisevia. Siunattua ja aurinkoista kesää!!:)

isoÄm kirjoitti...

heeei, saadaanko tulla hakee teiltä vesirokko?? :) ottasin sen typsylle mielellään nyt pienenä

Tipitii kirjoitti...

Ooi! Ihana palaute, kiitos. :) Ihan parasta, jos joku tästä minun pikku blogistani saa jotakin itselleen! Oon todella otettu! Huippua, että löysit tänne. Toivottavasti pysyt mukana myös jatkossakin! :) Ihanaa kesää sinulle!

Tipitii kirjoitti...

Mun oli tänään tarkotus soittaakkin, että mikä teidän rokko -tilanne on. Että josko kiinnostais vesirokko! :D Eli tervetuloa! Soitellaan vaikka huomenna!

Anu [Perillä] kirjoitti...

Ihana olet.

Tipitii kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi äskettäin ja innolla odotan postauksia. Toivotan voimia ja jaksamista pienelle perheellesi! -Jenna

Satu kirjoitti...

Niin kaunis teksti. Näin se on. <3