Aarrearkku

Täällä sairastuvalla on touhut vähän rauhallisempia, kun yleensä. Tuntuu, että tänään Ludan silmät ei ole edes kunnolla auenneet. Ne oli koko aamupäivän ihan punaisen turvonneet ja nuhaisen uniset. Pikkunen potilas. Yö ei ollut taaskaan paras mahdollinen. Yskä on pojalla niin kova ja kuumettakin taisi olla. Räkä vaan virtaa ja jojoilee aivastaessa. Ruoka ei maistu, kurkku on ilmeisesti niin kipeä, ettei hän halua nielaista. Toissapäivänä pyöri sama kanan pala suussa puolisen tuntia. Ollaan nyt menty mehu ja pirtelölinjalla pari päivää. Sokerikeksejäkin on saanut nassukka suuhunsa usean. Ne maistuu, mutta ei hän niitäkään aina niele. Ne pärskähtelee sitten ulos mukavasti aivastuksen mukana pitkin kotia. 

Kuljen perässä rievun kanssa. 

Telkku ja iphonen videot viihdyttää väsynyttä, kun ei oikein jaksa muita leikkejä niin paljon, kun normaalisti. Niin ja kun äitiäkin väsyttää. Kirjoja ollaan myös luettu. Ja joka aamu aloitettu kunnon kuumalla ja pitkällä höyrysuihkuilla helpottamaan potilaan hengitystä. Luda siis leikkii ammeen toisessa päässä höyryhengitellen ja minä nautin kuumasta suihkusta toisessa päässä. Välissä hän haluaa aina pestä äidin tukan. Ihana.

Positiivista on se, ettei tarvitse lähteä tuonne lumeen lykkimään rattaita.. Se ei oo mun talvinen lempiharrastus. Pulkkailemassa olis kyllä kiva käydä, kun luntakin taas on. Ludalla on alkanut Joulutauon jälkeen taapero -jumppakin Herttoniemen Lady Linella, missä olin töissä ennen mammailua. Se jää huomenna varmasti kyllä väliin. 

Ensiviikolla sitten uusi yritys. 

Äiskän neuletakki lämmittää potilasta, omia touhuilu -videoitaan katsoessa

Pikkukakkonen on parasta. Niin ja uutiset, sekä mainokset

  

 Rummun päälle ei saisi nousta, mutta reunalla voi nätisti istua

Viime viikolla sain maalattua aikaisemmin mainitsemani arkun sisällön. Nyt ongelma ennen käyttöön ottoa on vaan se, että sen pitää antaa tuulettua kunnolla, sillä maali (Miranol) on aika raskaan hajuista.

Minulta loppui alkuperäinen maali kesken ja jouduin jatkamaan toisella, mutta öljypohjaisella ja se haisee aika stydille. 

Arkku on alunperin saatu yli vuosi sitten ukiltani heidän myydessä mökin pois, missä arkku oli vuosia ollut. Hän oli saanut sen useita vuosia aiemmin, nyt jo edesmenneeltä siskoltaan ja ukki on aikanaan entisöinyt arkun mieleisekseen. Sitä oli tähän asti säilytetty siis isovanhempieni mökillä ja se oli kokenut vähän puulle tyypillistä turpoamista, kun oli mökillä vuosia köllöttänyt vähän kosteammassa sisäilmassa. 

Kun arkku tuotiin mökiltä pois, se oli taas "kutistunut" ja siinä olleet ukin tekemät vaneriset koristeet oli menneet kurttuun. Aluksi poistin kurttuiset kortisteet ja hioin arkun. 

Sitten maalasin ja koristelin. 

Käytin kahta Tikkurilan helmiäis taikamaalia. Kultaista ja vihreää. Lisäksi käytin krakelointilakkaa maalipintojen välissä, saadakseni kuluneen epätasaisen pinnan. Lopuksi tuputtelin kanteen pienen elefantin sabluunalla. 

Arkku on nyt ollut vajaan vuoden kesken, sisäosa maalaamatta. Tein siitä aarrearkun Ludalle. Hänen huoneessa on kuitenkin tällä hetkellä vähän tunkua, joten arkku on nyt meillä eteisessä ja sinne tulee meidän kenkäröykkiö säilöön väliaikaisesti. Luda saa takaisin aarrearkkunsa myöhemmin. 

Se on siis muuten nyt vihdoin valmis, mutta ajattelin vielä kirjoittaa jonkun tekstin arkun sisäkanteen. Mietin vielä mitä. Tässä vielä puhelimella räpsittyjä otoksia projektistani. Vähän utuisia hämäräkuvia, mutta saa niistä pientä suuntaa siitä, miten se on edennyt alusta loppuun.

Ukin koristelema arkku. Hiominen ja vanerien poisto tapahtui kylppärissä.

Väntyneiden vanerikortisteiden poistoa

Maalarin verstaana toimi olohuone. Kultamaalia alle pilkottamaan, vihreää päälle

Kannen päälle tuputtelin sabluunalla ja siveltimellä elefantin

Lopuksi lukkopesä ja kulmakoristeet saivat kuluneen kultaisen hohdon

Tässä puolivalmis arkku tönötti melkein vuoden. Kunnes..

Arkku sisältä ennen uutta pintaa

Täytyyhän arrearkusta löytyä sisältä kultaa. Vihdoin valmis!

Keittiöntuolien maalausprojektissa olen päässyt jo 1,5 tuolia eteenpäin. Täytyy nekin vielä lakata. Jospa ensiyönä saisi jo paremmin nukutuksi, niin ehkä huomenna jaksaisin päikkäriakaan maalailla taas lisää tuoleja. Katsotaan. Tänään aion itsekkin yrittää nukkua edes lyhyet kuolapäikkärit.

Iloista päivää!

ps. Ja koska kukkia ei koskaan voi olla liikaa (missän, eikä milloinkaan), tässä siis vielä 

muutama synttärikukka -otos täältä muidenkin päivää piristämään :)

 

Räkäistä touhua

Meillä on joka ilta tapana ennen nukkumaan menoa käydä katsomassa nukkuvaa poikaa. Sitten siinä hetki tuijotellaan ja mennään itse nukkumaan. Siitä on tullut sellainen tapa, että vaikka olis kuinka väsynyt, niin haluaa silti käydä hetken tuijottelemassa ja tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Se on niin suloinen ja rauhoittava näky. 

Pojalla oli sunnuntaina aamulla alkanut kurja köhäyskä ja nuha. Ei lähdetty sen takia Suheenkaan, 

Niku kävi siellä yksin.

 Kun me sitten  tapamme mukaan ennen nukkumaan menoa oltiin menossa katsomaan Ludaa, hän vaan kuumeisena kakoi ja haukkoi henkeä sängyssään. Vähän siinä säikähdettiin.. Niku nosti kuumeisen pojan syliin, joka edelleen vähän väliä kakoi vaan, eikä saanut kunnolla henkeä. Lähdettin heti käymään päivystyksessä. Meillä ei ole omaa autoa, niin soitettiin mun vanhemmille joskso saatais auto lainaan. Saatiinkin ja vielä kuskin kera. Mun äiti, eli pojan mummi tahtoi lähteä mukaan. Lähdettiin niin kiireessä, että mussukalle jäi pyjama päälle ja kengätkin unohtui kotiin. Lastensairaalan päivystyksessä tosi mukava sairaanhoitaja tutki heti pienen ja antoi lääkettä. Jäätiin odottamaan lääkärintarkastusta. Poika kun sai kuumelääkkeen niin piristyi ihan. Tajusi myös samalla, että kaikki nämä sairaalan käytävät odottavat vain hänen yöllisiä valloitusretkiä! Siinä sitten kolmisen tuntia touhuiltiin keskellä yötä, ennen kun päästiin vastaanotolle. Pieni edellä ja isommat vuorotellen perässä. Onneksi leikkihuoneessa oli paljon mielenkiintoisia leluja, niin saatiin me isommat välillä vähän lepäillä. Aamuyöstä kolmen jälkeen lääkäri tutki touhulaisen. Hän katsoi korvat ja toisessa näytti olevan alkava korvatulehdus. Lisäksi hän antoi kurkulle jotain avaavaa lääkettä, sellaisella ihmeellisellä naamariletkulla (millä varmasti on joku järkevämpikin nimi olemassa..) Huuto raikasi pitkin käytäviä, kun yliväsynyt poika pakotettiin se ottamaan. Se auttoi kuitenkin ja päästiin kotiin. Nukkumassa oltiin neljältä. Onneksi korvat ei ole vielä ainakaan vaikuttanut kipeiltä. Muuten nassikka on kyllä normaalia vaisumpi ja väsyneempi. Eikä ihme.

Jokaista vipua ja nappulaa on tärkeää kokeilla

Harvoin saa luvan kanssa leikkiä keskellä yötä

Ollaan siis vietetty sairaspäiviä ja räkää on riittänyt. Pikku potilas on ollut silti reipas ja iloinen. 

Niklas on pysynyt terveenä ja toivottavasti pysyykin, hänellä on viikonloppuna tärkeä treenileiri Virossa. Itse olen toistaiseksi vaan pärskinyt ja niiskutellut. Ollaan kuitenkin saatu rohkeita, pöpöjä pelkäämättömiä kyläilijöitä tänne joka päivä. Täytin taas yhden vuoden lisää viikonloppuna. Perhettä ja muutama ystävä on käynyt kylässä. Mitään juhlia ei kuitenkaan ollut. En nykyään oikeestaan koskaan vietä synttäreitä sen kummemmin, kahvia keitän jos on joku joka tulee juomaan. Katsotaan nyt sitten, jos kolmekymppisiä innostuu juhlimaan enemmän. :) Tänään oli kunnon iltapäivä kahvitukset. Isovanhempani ja äiskä oli kylässä. Samaan aikaan naapurin mummo soitti ovikelloa ja toivotti hyvää huomista nimipäivää kortti ja kukka kädessä. Sydänhän siinä suli ja kutsuin naapurinkin kahvelle. Iskäkin pistäytyi kahvikupposella samalla, kun haki Nikua treenaamaan. Hän käy samalla salilla treenaamassa, missä Nikulla on nyrkkeilytreenit. Niku saa usein kyydin häneltä. Eilen meillä kävi hyvä ystäväni, sekä pojan kummitäti Matu ja sunnuntaina illalla kyläili Nikun ystävä ja Ludan kummisetä Tomi, tyttöystävänsä Mariliisin kanssa.

Tänä vuonna vanheneminen toi tullessaan ainakin paljon kukkia. Kukkia ei kyllä muuten koskaan voi olla liikaa. Rakastan kukkia! Sain myös aivan älyttömän hienoja lahjoja! Huh.. Kiitollisena tässä saa kyllä olla.

Matun tuomat lahjat sopivat hyvin yksiin maljakko kriisin yllättäessä :)

Tänään aukesi ihanat Liljat kukkimaan

Yhden kakun leivoin viikonlopuksi ja lisäksi pari suolaista piirakkaa. Kakku oli semmoinen rikkinäisen puhelimen -resepti. Anoppi kertoi pari viikkoa sitten leiponeensa suklaisen Dumle -kakun, mikä muistuttaa snickersiä. Huh! Kuulostaa ihan täydelliseltä suklaakakulta ja pitihän siihen ohje saada itsekkin. Hän oli kuitenkin itse soveltanut jotain, joskus, jossain nähtyä reseptiä ja minun leipoessa siinä oli myös pari sovellusta. Anoppi oli käyttänyt Dumle -suklaalevyä ja minä käytin ihan niitä pussi -Dumleja. Pohjan reseptikin oli kummallakin ihan eri. Lisäksi hänen kakussaan Dumlet oli jäänyt ihaniksi sulaneiksi "sattumiksi" kakun sekaan ja minun omassani ne oli valunut pohjalle tehden oman herkkukerroksen. En voisi kuitenkaan sanoa, että kakku oli mitenkään epäonnistunut. Meille suklaahiirille se maistui hyvinkin. Odotan innolla, että joskus saan maistaa anopin versiota. Yleensä hänen leipomukset on ihan huikeita menestyksiä, joten epäilen, että siitäkin pidän..*Kuolaa*

Pienet sormet havittelivat Dumle -kakkua

Niklas oli saanut asiakkaaltaan Pariisin tuliaiseksi herkullisen kauniita Macaron -leivoksia. Hän oli lisäksi saanut ohjeen, että niitä ei saa syödä kotimatkalla yksin, vaan vaimollekkin pitää säästää. Kiitos ohjeistuksesta ja leivoksista hänelle! Ne oli valehtelematta ihan parhaita maistamiani Macaroneja! Eikä meillä kauaan nokka tuhissut niitä maistellessa. 

Ehkä tämä flunssa tästä pian selättyy. Toivottavasti te muut olette säilyneet terveinä! 

Mukavaa viikkoa! :)

-Tiia

Päivätanssit

Toissa yönä ei turhia nukuttu. Meillä oli bileet. Ei siis ihan täällä meidän asunnossa, mutta meidän talossa kerrosta ylempänä. Nimittäin Matilla ja Mervillä. Ne ei oo niiden ihan oikeat nimet, mutta kovasti tavoiltaan muistuttavat heitä silloin muinoin. Lempinimet minulle infottiin jo heti alkuun edellisen asukkaan toimesta ja olen hyvinkin samaa mieltä. Naisella on mahtava röökibasso, joka raikaa läpi talon rakenteiden ja miehen jurriset -jutut kantautuvat kovaa muuten vaan. Kalja ilmeisesti maistuu ja varmaan vähän muutakin nappailevat. Aamulla vielä 7.30 kuului laskuhumalaista riitelyä ja itkua. Taitaa niillä olla joskus kaveritkin kylässä, mutta osaavat ihan keskenäänkin pitää hyvää meteliä. Näin naapurin korville ei niin kiva juttu. Valvottiin 3.30-5.30. 
Tuskimpa he tänne minun blogiini eksyvät, mutta jos itsensä tunnistavat, niin terkkuja! Oltiin hengessä mukana! (Ei ihan omasta tahdosta kylläkään). 
Eikä ne ollut ekat tällaiset bileet, enkä usko viimeisiksikään.

Niklas on parit illanvietot heiltä käynyt keskeyttämässäkin, mutta viime yönä ei vaan jaksanut.

Tämä siis vaan pohjustuksena sille, että aamulla oli silmät normaalia enemmän sikkuralla.

Meillä on Ludan kanssa lähes viikottain ainakin kerran viikossa päivätanssit. Ne alkaa yleensä minun aloitteesta. Yleensä jos olen vaan todella iloisella tuulella, aurinko paistaa ikkunasta ja kaikki tuntuu olevan kohdillaan. Hyväntuulen tanssit siis. :)

Tai joskus on tanssit silloin, kun minua väsyttää tosi paljon ja kuitenkin täytyisi jaksaa touhuta koko aamupäivä ennen päiväunia. 
Eilen meillä oli tanssit tästä jälkimmäisestä syystä.

Useimmiten me kuunnellaan J.  Karjalaista. Tykkään hänen tyylistään laulaa ja sanoituksista myös. Kuunnellaan me paljon muutakin, mutta me alotetaan aina J. Karjalaisen "Sekaisin" kappaleella. Se on meidän biisi. (Nikun ei onneksi tarvitse olla tästä katkerana, meillä on hänen kanssa omat kappaleemme). Laulan laulua Karjalaisen mukana Ludalle. Joskus Luda on sylissä ja kikattelee, joskus pidetään käsistä kiinni ja heilutaan. Eilen Luda oivalsi tanssiessa pyöriä oman akselinsa ympäri. Mussukka.

Olen koittanut opettaa ilmakitaralla soittamista, mutta se ei ole vielä uponnut. Ilmakitara on oma lemppari -liikkeeni askeettisen roboottikäsi -liikkeen lisäksi.

Välillä pistän korkkaritkin jalkaan, se on tosi hauska piristys muulloinkin kotona ollessa, vaikka imuroidessa! Yleensä meillä on kummallakin vielä yökkärit päällä joraillessa.

Parasta tanssiessa on se, että tulee niin hyvä mieli ja huomaakin piristyneensä. Ludakin tykkää, se ei siis ole vaan minua varten. Ensimmäiset yhteiset tanssit meillä oli reilut puolitoista vuotta sitten. Heräiltiin yhdessä päikkäreiltä ja kun avasin silmät, tunsin olevani maailman onnellisin pikkuinen nuhru -ukkeli kainalossani. Saman tien päässäni lähti soimaan tämä kyseinen "sekaisin" -kappale ja aloimme tanssimaan. Näky oli niin ihana minun vinkkelistäni katsottuna ja onneksi sain sen ikuistettua puhelimen kameralle. Silloin olin kyllä myös sekaisin väsymyksestä, mutta vielä enemmän pienestä ihmisestä ja onnesta!

Suosittelen päivätansseja kaikille! Vaikkei just tuntuis sillä hetkellä iloiselta, niin johan unohtuu murheet hetkessä ja huomaat hymyileväsi. :) Ja nyt ihan näin meidän kesken voin paljastaa, että olen harrastanut tätä yksinkin ennen Ludaa. Tämä ei siis välttämättä vaadi seuraa. Ja jos ei omista minkään valtakunnan musiikkimasinaa, aina voi itse laulaa!

"Jotkut menee sekaisin rock'n'roll-musiikista
Jotkut menee sekaisin alkoholista
Hei beibi, menen sekaisin sinusta

Jotkut menee sekaisin kuusta
Jotkut menee sekaisin jostain ihan muusta
Hei beibi, menen sekaisin sinusta

Sinä sekoitat minut
Paremmin kuin mikään muu
Tämä hullu maailma
Hetkeksi unohtuu.."

- J. Karjalainen 

Muutamaan kertaan jo olen maininnut kertovani minun ja Nikun kuvioista. Syy miksi haluan siitä kertoa on se, että ihmeitä tapahtuu ja ihmiset voivat muuttua. Suurin syy, miksi tahdon tästä kertoa on se, että kun meillä oli tosi vaikeaa, niin rukoilin Jumalaa: "Anna tulla mitä tahansa! Kunhan joskus vaan tästä selvitään. Ja kun selvitään, niin aion kertoa sen kaikille, mitä sinä meissä teit."  Haluan pitää lupaukseni.

Ja myöskin siksi, että ne ketkä lukevat blogiani, tietävät mistä on tultu tähän hetkeen.

Joskus teinimpänä ajattelin, että sitten vasta voin olla elämässäni onnellinen, 
kun minulla on mies.

Olin kova tyttö ihastumaan poikiin ja vedin täysin tuntein. Nämä tunteet veivät elämääni eteenpäin ja kun sitten ei tullutkaan joskus tunteita takaisin, romahdin. Täytyy pistää kyllä vähän teiniydenkin piikkiin, olihan se sellaista tunteiden vuoristorataa muutenkin. Oman paikan hakemista.

 Olin kuitenkin JO 20 vuotta, kun tapasin Nikun. Silloin mielestäni olin jo ihan aikuinen. Niku oli kahdeksantoista, ei siis enää alaikäinen. Ihan aikuinen hänkin. ;)

Kun Kotkassa (Nikun kotikaupunki) käydessäni tapasin ensimmäisen kerran Niklaksen, se hetki oli kun elokuvissa! Polvissa notkahti. Enkä muuten valehtele. Olin myyty ensi hetkestä. Unelmieni mies.

Voi sitä hetkeä.. Menin reippaana tyttönä heti esittelemään itseni. Päätin samalla, 
että hän on minun. :D

 Hyvä päätös, se piti. Pian oltiin kun paita ja peppu, lakki ja reppu, takki ja heppu..
mitä näitä nyt on. Lyömätön tiimi kuitenkin! 

No joo..ekat puoli vuotta. Sitten jo alettiin riitelemään siihen malliin, että ei se enää niin kivaa ollut. Mutta silloin kun ei riidelty, oli taas niin ihanaa. Vajaa vuosi seurusteltiin ja Niku kosi. Ajattelin: 

"Ihanaa! Unelmaani kohden!

Tämä ruskeasilmäinen nuoirimies tekee minut onnelliseksi, SITTEN kun menemme naimisiin. Siitähän tässä on vaan kiikastanut. Kaukosuhde ja kaikkea. Naimisiin tässä piti mennä ja asiat korjaantuvat, naps!"

Valittiin hieno päivämäärä 070707. (Yllättäen muutama muukin oli valinnut saman päivän.) 

Alettiin järjestää juhlia ja välillä riideltiin taas niin, että mietittiin kumpikin, että kannattaako enempää järjestää.. tuleeko tästä sittenkään koskaan hyvä.

Päätöksessä kuitenkin päätettiin pysyä. Naimisiin me mennään!

Hääpäivä oli tosi ihana! Se oli oikeasti niin hieno! Ja vaikka satoikin välillä, niin juhlat onnistui paremmin, kuin hyvin. Kaikki meni nappiin. Ja sain vihdoin Nikun omakseni. 

Yhteinen elämä alkoi ja minulla oli omat pilvilinna -ajatukset avioliitosta. Nikulla sitten omansa. Minä ajattelin, että nyt tehdään kaikki yhdessä ja joka päivä korvista nousee sydämiä. Niku ajatteli, että nyt hän voi mennä ystäviensä kanssa enemmän ja muutenkin tehdä niin kuin huvittaa. Hän oli kotoota muuttanut nuorimies, ei häntä näin vain kahlittaisi. Kaksi ääripäätä siis. Eihän siinä hyvä ollut sitten kummankaan. Toinen meni ja toinen itki.

 Niku alkoi ihmetellä, kun minusta tuli kauhea nalkuttaja. Koskaan ei ollut hyvä. Eikä oikeasti ollutkaan.

Eihän siitä mitään tule, jos kuvittelee löytävänsä onnen vain toisen kautta. 
On elettävä itsekkin.

Eikä kyllä Nikunkaan meininki ollut mitään kypsän, sitoutuneen aviomiehen menoa.

Jälkeenpäin tajusin, että olin ihan läheisriippuvainen Nikusta. Elin sellaisena ameebana kiinni hänen kyljessä ja hengitin sitä kautta. Loppujen lopuksi Niku sitten yritti vaan tukahduttaa tämän ameeba -tartunnan siitä kyljestä. Päästä minusta eroon. Siitä oli haaveilemani onni kaukana.

Meidän riidat muuttui krooniseksi ja olin siinä vaiheessa vaan enää hailakka haamu iloisesta itsestäni. Sairastelinkin koko ajan. Töissäkin sain työkavereilta ansaitun lempinimen "saikku -Tiia". Olin vuonna 2009 enemmän sairaslomalla, kun töissä. Joskus riitojen jälkeen lähdin yksin kävelylle ja päätin, että kävelen rantaa pitkin niin pitkälle, että hukun. Tai katselin kellosta, että vieläkö metrot kulkee, jospa hyppäisin alle. 

Ei ihan järki enää kulkenut terveen lailla.

Sitten koitti marraskuinen perjantai. Niku oli aloittanut koulun Pajulahdessa ja oli siellä ensimmäisen kouluviikkonsa. Odotin perjantaina miestä kotiin, tekemäni makaroonilaatikon kanssa, mutta hän kertoikin, että oli viikon aikana päättänyt, ettei enää tarvitse minua elämäänsä. Ei haluaisi enää tulla kotiin ja menikin sitten koulusta viikonlopuksi suoraan Kotkaan vanhemmilleen mietiskelemään.

Silloin mulla pimahti ja aloin pakata laukkuja. En ansainnut tälläistä! Olinhan tehnyt ihan kaikkeni ollakseni täydellinen vaimo! Tein aina ihan kaiken Nikun puolesta. Unohdin vain itse elää.. Mutta sinä perjantaina pakkasin Niklaksen jokaikisen vaatekappaleen likapyykkejä myöten kassiin ja laitoin parvekkeelle odottamaan noutajaa. Perään pistin tekstiviestin:

"Sun laukut on nyt pakattu. Päätä haetko ne vai mennäänkö ulkopuolisen kanssa selvittämään tilanne."

Mä en ikinä, ikinä, ikinä elämässäni ollut ajatellut eroavani. En ikinä olisi kuvitellut sen tapahtuvan minulle. 

Se oli täysin periaatteitanikin vastaan.

Niklas vastasi mietinnän jälkeen, että hakee kamansa ja muuttaa ystävänsä luokse 
"Ei tässä ole enää mitään puhuttavaa." 
Se oli siinä se liitto. Mitään asioita ei koskaan selvitetty. Jäin nallina kalliolle. 
Olin yksin ja onneton.

Niklas sanoi vielä, että ei rakasta minua, ei ole varmaankaan koskaan oikeasti rakastanut ja ei todellakaan enää koskaan tulisi rakastamaan. Karua kuulla. Lähti tuhkatkin pesästä.

Jäin siis yksin selviytymään. Elämä oli pyyhkäisty mattona jalkojen alta. Kaikki mihin olin nojannut, oli mennyttä. Kaikki mitätöity. Se oli kuin Niklas olisi kuollut minun elämästä. Oikeasti vaan sillä erolla, että hän vielä eli ja inhosi minua..

Asuin Joulun yli vanhempieni luona. En voinut yksin mennä meidän kotiin. Seinät siellä huusi: "Sut on jätetty, sä olet yksin. Sä olet epäonnistunut, typerys!".

Mä en varmaan olisi selviytynyt ilman perhettä ja ystäviä. Mutta olin niin tyhjä ja rikki, että ennen kaikkea ilman Jumlaa en olisi jaksanut enää elää. Hyvä, kun henki enää minussa pihisi. Toivoin kyllä salaa, ettei sekään enää pihisisi. Toivoin saavuttavani sen sillä, että en enää juurikaan syönyt mitään. Hiljaiset rukoukset piti minut kuitenkin hengissä ja se, että ihmiset ympärillä tarkistelivat tilaani. Muuten olisin vaan kuihtunut peiton alle värisevin luin. Siis oikeasti.

Kun sitten ajan kanssa vähän voimistuin, muutin takaisin kotiin ja jääkaapistakin heitin vihdoin roskikseen sen erittäinkin pahasti homehtuneen makaroonilaatikon vuokineen päivineen. Sen Nikulle 2 kk sitten valmistamani. Kuulin myös samoihin aikoihin Nikun aloittaneen uuden suhteen. Se hajoitti kyllä.

Jonkin ajan kuluttua kirjoitin Nikulle kirjeen jossa kerroin, että en enää roiku hänessä. Semmoisen "hyvää loppuelämää sulle" -tyyppisen kirjeen. Katkerana kuitenkin tilitin, että minua ei olisi saanut kohdella huonosti. Perään listasin asioita, mitä hän oli saanut minut kokemaan. mm. että olisin tyhmä tai ruma. En kokenut yhdessä olomme aikana olevani kovinkaan kaunis hänen seurassaan ja tunsin katseestakin, etten kelvannut. Ei semmoinen itseluottamusta lisännyt. Siksi kirjoitin perään myös listan, mitä samalla puhuin myös itselleni: 

"Minähän olen kaunis, sydämellinen, hauska, fiksu, huumorintajuinen jne.." 

Ihan kaikkea, mitä hyviä piirteitä ihmisessä ikinä voisi edes olla. Vaikka en kaikkea sitä olisikaan. Mutta se auttoi ja rupesin uskomaan itse myös niihin asioihin. Hyvä kirje siis. Myöhemmin kuulin kyllä, että Niklas oli sen repinyt. Mutta mikä tärkeintä, minua se auttoi jatkamaan eteenpäin! ;)

Asioista ei edelleenkään oltu puhuttu mitään ja olin ilman Niklasta selvitellyt omaa osuuttani asiaan. Kävin terapiassakin. Se teki tosi hyvää ja siitä alkoikin mielenkiintoinen, mutta raskas matka minuun itseeni. Sain sieltä tosi hyviä eväitä. Pääsin taas jaloilleni. 

Aika oli ehdottomasti elämäni raskainta. Eikä sitä helpottanut seikka, että aineenvaihduntani oli mennyt totaalisen lukkoon syömättömyyteni takia ja vastareaktiona olin normaalipainoni lisäksi saanut vielä yli 10 lisäkiloa. Lähinnä kipeän tuntuista nesteturvotusta. Niveliinkin koski. Voin kertoa, että nuorta naista tässä kohtaa viimeistään alkaa masentamaan. 
Lääkäri kertoi vievän vuoden päivät, ennen kuin tilanne tasaantuisi. Jes.

Lisäksi minulle puhkesi aikuisiän akne. Sehän siitä hetkestä vielä puuttuikin. Yritin pysyä positiivisena, mutta olin oikeasti todella masentunut. En ennen sitä ollut koskaan ymmärtänyt masentuneita ihmisiä. Ajattelin, että jospa he nyt vain alkaisivat hymyilemään, niin kyllä se siitä iloksi muuttuisi. Mutta nyt ymmärrän, mitä se on..siitä ei pelkästään päivätansseilla pääse yli.

Olimme kaikenkaikkiaan lähes vuoden pitämättä mitään yhteyttä. Se aika oli ollut yhtä kipuilua. Olin kuitenkin oivaltanut itsestäni todella paljon asioita ja vihdoin tajunnut, ettei onnea löydä toisen ihmisen kautta. Täytyy ensin oppia seisomaan omilla vahvoilla jaloillaan. Niin vaan voi olla toisen tasavertainen puolisko.

 Nikulla on tältä kyseiseltä ajalta oma tarina kerrottavanaan. Mutta lyhkäisesti, ei elämä hänelläkään helpoksi muuttunut eron myötä. Ei se onnistunut, että jätti vaan kaiken taakseen. Ei unohtaminen onnistunutkaan. Hetken oli muka parempi, mutta ei sittenkään. Hänellä oli myös rankka vuosi takana syömishäiriöineen ym. Mutta kun hän oli tajunnut, kenen puoleen kääntyä, kun mikään muu ei enää auttanut, niin solmut alkoivat aukeamaan. Niklas oli alkanut taas rukoilemaan. Hän katui, mitä oli tehnyt minulle ja minkälainen oli ollut. Halusi pyytää anteeksi ja selvittää asiat.

Ensin en uskonut hänen muuttuneen, mutta kun tapasimme pitkän ajan jälkeen, näin hänessä todella aidon muutoksen. Hän oli juuri sitä, mihin joskus rakastuin, mutta paljon enemmän. Ne piirteet, jotka olin silloin aluksi hänessä nähnyt, olivat nyt tulleet vielä voimakkaammin takaisin esiin. Ja ne silmät. Ne oli lämpöiset ja aidot. Viimeksi ne olivat jäätävän kylmät.

Huomasin, että hän katui oikeasti ja oli kasvanut mieheksi. Vihdoinkin oikeasti siksi unelmieni mieheksi.:)

Monien kiemuroiden ja sattumien kautta, päätettiin että mennään selvittämään asiat yhdessä pariterapiaan. Ensimmäisen käyntikerran jälkeen päätettiin, että me yritetään uudestaan. Oli todella outoa seurustella ex -miehensä kanssa ja vielä salassa, kun en halunnut aluksi kenkään tietävän yhteenpaluusta. Olihan Niklas ollut vielä hetki sitten elämäni k*sipää.

Onneksi päätettiin palata yhteen. Päätettiin myös mennä uudestaan naimisiin kuukausien "koeajan jälkeen". Kihlat jäi tällä kertaa välistä. Kesällä 2010 meillä oli hissukseen pieni siunaustilaisuus Herttoniemen rannan aallonmurtajalla. Paikalla oli vain muutama ystävä ja perheet. Niin ja meille tärkeä pastori, joka yhdessä seurakunnan tapahtumassa (minne "sattumalta" menimme) ympäripuhui meidät menemään pariterapiaan. Pisteet siitä hänelle. ;) Yhdet kermakakkuhäät olimme jo viettäneet, niin tämä tuntui hyvältä ratkaisulta juhlistaa tilannetta nyt kaiken jälkeen. Minusta kaikki tapahtunut oli armoa. 
Jumalan hyvyyttä. 

Jokaisella on oma tarina. Tämä oli lyhennettynä meidän tarinan alku.

Jokainen elämäntilanne ei hymyilytä. Uskon kuitenkin, että ihminen on niin kovaa tekoa, että kestää välillä suurempiakin taakkoja, kuin itse uskoisi.

Ja kun selviää taakastaan, jaksaa taas seistä entistä vahvempana.
Niin ja hymyillä. 

Voimia loppuviikkoon!

Leivontaa ja luistelua

Ihanaa, miten paljon olen saanut palautetta blogista! Lämmittää mieltä. On tosi kiva ollut saada myös kommenteja ihan tänne blogiinkin. On mukava tietää, että joku käy näitä kirjotuksiani lukemassa ja vielä kaikenlisäksi viihtyy! :) Ja ettei tämä ole ihan vaan minun yksinpuheluani. Olisi kiva jatkossakin saada kommentteja ja palautetta. 
Ja kehitysideoita myös! Niin ja kiitos taas jokaiselle blogin linkkiä jakaneelle! 

Uusi viikko on taas alkanut, toivottavasti viikonloppu oli muillakin leppoisa! :)

Alun perin oli kovasti tarkoituksena, että Nikulla olisi ollut viikonloppuna kisat Lahden TUL -turnauksessa. Flunssa kuitenkin iski ja on ihan turha lähteä kehään puolikuntoisena. Vietettiin siis perheen kesken viikonloppua. On ihanaa, kun Niku on kotona meidän kanssa. 

Kisojen peruuntuminen tiesi myös siis herkkupäivää ja sain tilaisuuden leipoa vähän herkkuja. Uuden Leivotaan -lehden innoittamana päätin tehdä 
Nougatpaloja ja Vaniljafudgeja limetillä.
Nougatpalojen kanssa samalla aukeamalla houkutteli vielä kuva Sitruunaruuduista. 

Ohje oli helppo ja nopea, joten päätin vielä niitäkin kokeilla. Kaikki onnistui hyvin! :)

Tekstin lopusta löydät kaikkien kolmen herkun ohjeet.

Anopilta Joululahjaksi saatu sähkövatkain toimii niin hyvin
entiseen rikkinäiseen sötköttimeen verrattuna

Olen keliaakikko, joten leivon aina gluteenittomasti. Monet reseptit voi kääntää ihan suoraan tavallisesta gluteenittomaksi käyttämällä vain gluteenittomia jauhoja vehnäjauhojen tilalla. Joitakin reseptejä täytyy kokeilla useamman kerran, ennen kuin onnistuu. Yleensä leivon Sunnuntai -merkkisillä vaaleilla gluteenittomilla jauhoilla ja joskus käytän seassa kaurahiutaleita tai kaurajauhoja. Kaikki keliaakikot eivät voi kuitenkaan syödä kauraa. Jos teen leipää tai pizzaa, niin käytän karheampia gluteenittomia jauhoja tai jauhoseoksia. Usein ainakin makeat leipomukset ovat parempiakian gluteenittomana. Kakut varsinkin tulee jotenkin täyteläisemmiksi. Pullaa en ole koskaan vielä kokeillut, siitä en voi sanoa mitään. Enkä ole koskaan muidenkaan tekemänä syönyt kotitekoista gluteenitonta pullaa, se ei kai ole ihan niin helppoa saada onnistumaan hyvin. 
Täytyy siis vain kokeilla joskus. 

 Mussukka osallistui leivontaan omalta osaltaan esipesemällä likastuneet työvälineet

Mutta takaisin herkuttelu -osioon.. Fudget oli ihan älyttömän hyviä ja kun niitä pilkkoi ja laittoi vaniljajätskin sekaan, niin tuli superherkkua. Nikun mielestä Nougatpalat sopi jätskin kanssa paremmin ja fudget maistui hyviltä ihan sellaisenaan. Sitruunaruudut tein eri tavalla kun ohjeessa ja paistoin sen ihan normi piirakkana pyöreässä uunivuoassa. 

Niistä ei siis tullut ruutuja. Toimi hyvin niinkin. Siitä tuli ainakin gluteenittomana vähän mutakakkumainen koostumus. Tykkäsin! Sitruunapiirakka oli seuraavana päivänä vielä parempaa, kun oli saanut jäähtyä ja rakenne oli muuttunut yön aikana jääkaapissa paremmaksi leikata. Poikakin sai aamulla maistaa sitruunaherkkua ja se maistui sulopäälle hyvin! Hän ei kovin usein saa herkkuja, silloin tällöin jotakin. Myöhemmin aletaan pitämään kerta viikkoon herkkupäivää. Joulun aikaan hän keksi joulukonvehdit ja hänet nimettiin pikku suklaavarkaaksi. Nappaili niitä salaa pöydästä (useimmiten kääröineneen päivineen), aina kun silmät muilta vältti. Ihmekkös tuo. Suklaa on minustakin suurinta herkkua! 

Pienin herkkusuu ja sitruunapiirakka

Lauantaina iltapäivällä minun isä (Ludan pappa) vei meidät luistelemaan Puotilan matkaluisteluradalle. Rata on 2 kilometriä pitkä. Niku ja pappa otti homman treeninä, minä ja Luda ulkoilun kannalta. Vedin ludaa siis pulkassa perässäni. Me tehtiin pikkusen kanssa vaan yksi kierros ja se riitti hyvin meille. Puolessavälissä kierrosta Luda tietysti nautti eväitä (oli muutenkin jo välipalan aika). Eväshetki oli minulle pienenä aina homman huippu! 
Eväs hetki, paras hetki. Eväänä oli banaania ja Småfolkin Abc -keksejä, ne on hänen lemppareita. Niku taisi luistella kierroksen viisi kertaa ("kevyempi" treeni näin flunssaisena..) ja pappa muutaman kierroksen. Oli kivaa, mutta lopuksi alkoi kurja lumipyry ja poikaakin alkoi jo väsyttämään. Itse en edes muista milloin luistelin viimeksi (muistaakseni 2007?). Oli kivaa luistella pitkästä aikaa.

Iphonen kamera ja iltahämärä. Ei ihan paras kuvanlaatu, mutta ei se menoa haitannut

Viimeviikolla minua aika -ajoin harmitti se, että meidän muutto peruuntui. 
Harmitti monesta syystä: 

Nyt Nikun päiviin ei tullutkaan toivomaamme helpotusta, me ei saadakkaan nyt kesäksi omaa pihaa (asunnossa olisi sellainen ollut) ja nyt nämä nurkissa lojuvat tavaraläjät eivät saaneetkaan uutta paikkaa ja oli keksittävä niille joku ratkasu. 
Silti uskon, että näin oli nyt varmasti kaikkein paras.

Kuitenkin nämä läjät nurkissa harmittavat. Suurin ongelma on meidän eteinen, josta tulee helposti kamala röykkiö. Varsinkin nyt talvella. Ja varsinkin, kun meillä on niin paljon kenkiä. Jokaisella kolmella. Olin lauantaina illalla jotenkin erityisen väsynyt ja se väsymys purkaantui sitten itkuna näistä kyseisistä läjistä. Niklas ei voinut aluksi yhtään käsittää, että minua harmitti ne niin paljon. Sitten hän kuitenkin muisti, että olen nainen ja juuri minä, joten tälläiset asiat saattavat joskus, etenkin yliväsyneenä ottaa koville. :D 

Keskusteltiin asiasta ja päätettiin seuraavana päivänä tehdä asialle jotain. Katsottiin taas muutama jakso Frendejä, syötiin vähän jädeä ja leipomuksia. Mieli koheni hetkessä. ;)

Sunnuntaina sovitusti sitten vähän siivottiin näitä läjiä ja katsottiin samalla Nikun kengät läpi, mitkä jää ja mitkä lähtee lahjoituskasaan. Omat kenkäni kokivat saman kohtalon loppu vuodesta. Osa sai jäädä ja osa lähteä. Kenkiä on kertynyt niin paljon, ettei kaikkia edes kerkiä pitämään. Sovittiin, että jos taloon tulee uudet kengät, niin yhdestä parista tulee luopua. Toivottavasti pystytään siinä sopimuksessa. 

Järkkäilin myös makkarin nurkkia vähän ja vaihdoin (alesta superhalvalla löytämäni) verhot keittiöön ja makkariin. Vähän kevään tuulahdusta. Tulppaanit on myös alkavan kevään merkki! Niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle! Lauantaina paistoi aurinkokin kauniisti ja sain ikuistettua auringon säteetkin kuviin! 
Aurinko on niin ihana! <3

Aamupäivän aurinko ja tulppaanit

 Laventelin lilaa tuli myös makkariin

Sunnuntaina alkuillasta oltiin seurakunnassa, käydään siellä aina sunnuntaisin, jos kaikki loksahtaa kohdilleen. Loksahdus tarkoittaa sitä, 
että ollaan suht terveenä kaikki ja että ei kukaan olla missään reissussa. 

Me ollaan Suurhelsingin seurakunnan, eli SUHE:n jäseniä ja tykätään käydä siellä. Se tuntuu meille "kodilta". Kokouksen aluksi ollaan aina kaikki yhdessä tilassa. Pienimies on ihan fiiliksissä vaihtelevista valoista ja musiikista. Rummuttelee lavan reunaa ja taputtelee käsiä yhteen. Alkuylistyksen jälkeen on lasten aika mennä omiin soppeihinsa, iän mukaan. Meidän poika on Vauvala -ikäinen, eli 0-3v ja menen hänen kanssa sinne touhuilemaan. 
Kokousta voi samalla seurata isosta telkkarista. 
Niku jää yleensä kuuntelemaan sanaa kokoukseen.

Me usein kotimatkalla kerrataan fiilikset ja ollaan huomattu, että ei koskaan ole ollut turha lähteä. Aina on jäänyt hyvä mieli ja viikolle pohdittavaa. Kerran touhusankari, pudotti Vauvalassa touhuillessa päällensä mikroaaltouunin.. silloin harmitti kyllä, mutta se on ainut kerta. Nykyään kokemuksesta tiedän jo mitä ukkelilla on mielessä, kun lähtee suuntaamaan kohti mikroa, joten sama ei pääse toistumaan.

Jos joku haluaa joskus lähteä meidän mukaan Suhelle, olet tevetullut! Siellä on hyvä olla! :)

Suhen sunnuntai

Illalla katsottiin vielä telkusta elokuva "Klik". Se on joka katselukerralla ollut ihan yhtä viihdyttävä ja ihan yhtä puhutteleva. Niin hyvä elokuva! Me kummatkin aina tirautetaan parit kyyneleet tietyissä samoissa kohdissa. (Ja kyllä, miehetkin voi/saa itkeä.) Elokuva kertoo siis perheen isästä (Adam Sandler), joka on niin keskittynyt samaan ylennystä, että perhe jää aina huomiotta. Mies yrittää tehdä kaikkensa, että saisi rahaa enemmän, jotta lapsilla ei olisi köyhää, mutta kuitenkin jättää lapset ja vaimon toiselle sijalle. Väsynyt isä saa käsiinsä yleiskaukosäätimen, millä saa kelattua epämiellyttäviä kohtaamisia ja tilanteita ylitse ja pian mies huomaa käyttäneensä ohjainta vähän liikaa. En voi liikaa hehkuttaa elokuvaa, sillä se on niin hyvä! Suosittelen katsomaan, jos se on jostain syystä mennyt ohi tai edellisestä kerrasta on jo aikaan. Siinä kiteytyy juuri se, mitä toivoisin meille jokaiselle. Että osaisi elää hetkessä ja löytää jokaisesta elämäntilanteesta jotain hyvää. Ettei kukaan eläisi oman elämänsä ohitse tavoitellen vaan tulevaa. "Sitten, kun mulla on sitä, niin sitten on hyvä!" tai "Kun minä sen saavutan, niin sitten olen onnellinen.." tms. 

Tällä viikolla ajattelin kertoa siitä, miten me ollaan opittu asioita kantapään kautta. Koitan kaivaa myös linkin ohjelmaan, mistä voi käydä katsomassa meidän tarinan. Palailen myöhemmin tällä viikolla siihen.

Tähän loppuun vielä ohjeet leipomuksiin. Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle! :)

Nougatpalat

n. 20 palaa

9 dl kaurahiutaleita

3 dl sokeria

300 g sulatettua voita

3 tl leivinjauhetta

300 g nougattia

Lämmitä uuni 175 asteiseksi.

Sekoita keskenään kaikki muut ainekset paitsi nougat.

Kumoa taikina leivinpaperilla päällystetylle uunivuoalle, 

mikä on kooltaan noin 30 cm x25 cm.

Ripottele leivinpaperin päälle hiukan perunajauhoja, 

jotta valmiin pohja irroitus on helpompaa.

Paista uunissa 15-20 min. 

Leikkaa nougat paksuiksi siivuiksi ja levitä siivut 

heti kuuman paistoksen päälle, kun olet ottanut sen pois uunista.

 Levitä nuolijalla sulanutta nougatia hieman.

Anna jäähtyä ja leikkaa valmis paistos ruuduiksi.

Valmiit nougatpalat voi koristella nonparelli -rakeilla

Vaniljafudge limetillä

Noin 20 palaa

Tarvitset lämpömittarin oikean lämpötilan mittaukseen.

225 g sokeria

3/4 dl kuohukermaa

75 g voita

1 rkl hunajaa

50 g valkosuklaata

1,5 tl vaniljasokeria

yhden limetin kuori raastettuna

Sekoita sokeri ja kerma paksupohjaisessa kattilassa. 

Keitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut.

Lisää voi ja ja hunaja samalla sekoittaen. 

Nosta lieden lämpötilaa hiukan ja keitä seosta kunnes se on 116 asteinen. 

Sekoita koko ajan.

Nosta kattila pois liedeltä. Sekoita joukkoon valkosuklaa,

vaniljasokeri ja limetinkuoriraaste.

Vatkaa seosta kunnes massa menettää kiiltonsa.

Kaada fudgemassa öljyttyyn tai leivinpaperilla vuorattuun suorareunaiseen 

vuokaan, jonka koko on noin 10 cm x 15 cm. 

Painele massa tiiviisti vuokaan. 

Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Fudget valmiina naposteluun

Sitruunaherkku

n.12 palaa

Taikina:

2, 5 dl vahnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

150 g sulanutta voita

Sitruunakreemi:

3 kananmunaa

2 dl sokeria

1/2 dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)

yhden ison sitruunan kuori raastettuna

5-6 rkl sirtuunamehua

tomusokeria koristeluun

Lämmitä uuni 200 asteiseksi.

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään kulhossa. Käytä yleiskonetta, jos mahdollista.

Taputtele taikina uuninpellille kooltaan n. 20 cm x 25 cm (tai piirakkavuokaan).

Paista pohjaa uunissa 12-15 minuuttia.

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Lisää kreemin muut ainekset.

Levitä kreemi pohjan päälle ja paista vielä 8-10 minuuttia.

Valmis sittruunakreemi on aika löysää. Siivilöi päälle tomusokeria.

Anna jäähtyä ja tarjoile sellaisenaan tai leikkaa ruuduiksi.

Sirottele valmiin paistoksen päälle tomusokeria