keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Siis mikä rusina?




 
Pölyinen, kovettunut rusina lepäilee sohvan jalan nurkassa. Se on saattanut levätä siinä jo hetken jos toisenkin. Löytyessään se maistuu silti niin herkulta pienessä suussa ja saa huulet iloiseen hymyyn. Mikä onnellinen hetki! Sen täytyi olla onnenrusina!

Onnea voi todella olla ihan vain rusina. Näin olen sivusta todistanut, muutamankin kerran. 
Maailmassa on paljon pahaa ja kurjia asioita, jotka ruokkivat negatiivisuutta ja pahoinvointia ihmisissä ja tällaiset rusinan kaltaiset onnen hetket usein hukkuvat sen kaiken sekaan. Itse haluan tällaisia hetkiä vaalia. Oppia niistä ja nähdä asioiden kauneuden. Pysähtyä hetkeen ja elää sen sellaisenaan. Niin pienet lapset tekevät ja ihailen sitä. Lapsista sen huomaa, kuinka ihan pienet asiat voivat tuoda iloa ja minusta meillä aikuisilla on monilla siinä opittavaa, varsinkin tässä yltäkylläisessä nykymaailmassa, kun kaikki on niin helposti käsillä ja koko ajan on kauhea kiire suorittaa elämää. 

Joku voisi minusta ajatella, että olen jämähtänyt lapsuuteen, enkä ole osannut aikuistua. Elän omassa mielikuvituskuplassani ja maalailen asioita värikkäiksi, ikäänkuin se jotenkin parantaisi maailmaa. Tai, että hankin lapsenkin siksi, että saisin siitä vertaiseni leikkikaverin itselleni. 
Näin saa ajatellakkin, jos haluaa. Ja minusta on kyllä ihana leikkiä ja odotan jo kovasti, kun päästään yhdessä pojan kanssa rakentamaan majoja, jotta voidaan pitää siellä eväsretki. Se nyt ei kylläkään ollut se ainoa syy lapsen hankintaan. ;)
Asioita voi katsella niin monelta kantilta. Mielestäni elämä on vaan monella tapaa paljon mukavampaa, kun antaa itselleen luvan olla vähän lapsellinen..
Tietenkin kannan arkiset vastuuni ja haluan tehdä parhaani äitinä ja vaimona. Osaan keskustella kahvipöydässä (tarvittaessa jopa sivistyneestikkin). Maksan laskuni, niin kuin muutkin. Ruokaakin osaan tehdä ja leipoa kakun. Vasarakin pysyy kädessä. Mieleltäni huomaan vaan usein olevani aika lapsenmielinen ja haluaisin kannustaa muitakin aikuisia kokeilemaan, jotka eivät tätä oivallusta ole vielä kokeneet. Elämä on liian lyhyt elettäväksi otsa kurtussa ja jotenkin sitä haluaisin blogini myötä välittää.

Tästä siis alkaa pieni blogini. Täällä voi tapahtua ihan mitä vaan ja se elää ja muokkautuu mukanani.
Olen 28 -vuotias äiti, vaimo, tytär, lapsenlapsi, isosisko, pikkusisko, miniä, käly, ystävä.. monen rakkaan ja tärkeän ihmisen ympäröimä ja siitä niin kiitollinen.
Intohimoni on näpertäminen. Oikeastaan ihan minkälainen näpertäminen vaan. Parasta on jos näpertäessä saa jotain kaunista aikaan tai toiselle hyvän mielen. Maalailen, pienraksailen, väritän, kehystän, liimailen, liitän, korjailen ja puuhailen kaikenlaista. Rakastan elämää ja sen luojaa. 
Tiiviisti touhuissani mukana on myös pieni poikani Luda, sekä aviomieheni ja parasystäväni Niklas.
Meidän perheen pyrkimys on elää hetkessä ja nauttia elämästä, keräillä näitä "onnenrusinoita".


Toivottavasti viihdyt lukiessasi ja voisit saada jotain myös itsellesi.





Edit 27.8.2014


Tästä kirjoituksesta on kulunut noin puolisentoista vuotta ja todella moni asia on muuttunut siinä ajassa. Parin viikon kuluttua olen virallisesti mm. ex -vaimo, ex -miniä ym.. ja samoin muutamat ovat saman alkuisia minulle. 

Olen alkujaan aloittanut tämän blogin kirjoituksen sitä ajatusta viestien, että vaikka elämässä on vaikeuksia, niin niistä pääsee aivan taatusti yli, ellei itse päätä jäädä niihin lojumaan. Toki asioita on vaikea unohtaa, enkä tiedä tarvitseeko niitä aina täysin unohtaakkaan, mutta kivusta on hyvä yritä kavuta yli ja jatkaa taas selkä suorempana, ilman menneiden mörköjä käsitelemällä tapahtuneet ja kohtaamalla asiat, jotka tilanteisiin vei. Usein kun asiat eivät ole ihan yksioikoisia. 
Lisäksi olen tässä blogissa halunnut pääsääntöisesti puhua asioista asioden oikeilla nimillä. Haluan edelleen jatkaa samaa linjaa, koittaen kuitenkin kunnioittaa ihmisiä ympärillä. Kirjoitan siis pääsäntöisesti itsestäni, omista tuntemuksistani ja omista elämänmuutoksistani.




4 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Kävin melkein kuule rakas ystävä itkemään <3 oli ihana blogin avaus :) kiitos onnenrusinahetkestä!!

Eeva kirjoitti...

Niin ihana teksti. Ja niin ihana ite oot <3 tervetuloa blogi-maailmaan.

Stella Mariella kirjoitti...

Ihana Tiia-sisko <3

Tipitii kirjoitti...

Ihanat rakkaat. Kiitos kommenteistanne! <3
Kiva, kun ootte käyneet lukemassa!