lauantai 5. heinäkuuta 2014

Daddy´s little girl




Viime viikonloppu meni hääteemalla. Yhden parhaimman ystäväni veli meni naimisiin ja sain olla mukana viettämässä heidän kaunista ja ikimuistoista päiväänsä. Sain myös kunnian leipoa hääparin kakun ja vieraiden kuppikakku -leivokset. Yhdeksänkymmentä kuppikakkua. Sinne humahti monta kiloa meijerivoita sokerilla höystettynä.










Ystävyyttä jo 18 vuoden takaa.<3


Sain vihdoinkin pukea uuden mekon päälle ja korkkarit jalkaan. Lisäksi kotiäitiä piristää kivasti myös välillä laittaa naamaa koreaksi. Ja vähän jalalla myös, jos tilanne tulee. Ja sellainenhan loppuillasta tuli.






Loppukeväästä kirjoittelinkin jo ajatuksiani kyseisiin häihin liittyen. Selvisin päivästä mielestäni ihan hienosti. Toki otti tunteisiin ja monessakin kohtaa itkinkin seulan lailla, mutta kuitenkin. Jokainen muukin vieraista itki, oli todella herkkä tunnelmaiset häät.
Morsian oli Australiasta, joten häät oli kovin jenkkityyliset ja kauniita puheita oli paljon. Bestman ja sulhaspojat pistivät puheissa parastaan ja lopuksi sulhanen rutisti irti loputkin kyyneleet juhlavieraiden silmistä omalla kauniilla puheellaan.







Hääparin yhteisen tanssin lisäksi nähtiin myös morsiammen ja hänen isän yhteinen tanssi. Heidän tanssin aikana mietin paljon ylipäänsä isän ajatuksia oman tyttären luovuttamisesta toiselle miehelle. Sitä kuinka maailman eniten isä toivoo tyttärelleen vaan ja ainoastaan parasta ja kuinka ennen häitä tulevaa vävyä mitä luultavammin mittaillaan, koetellaan ja varmistellaan varmasti luotettavaksi henkilöksi pitämään omasta kalleimmasta aarteestaan parasta huolta elämän loppuun asti. Tässäkin tapauksessa hehkui jo kauaksi, että kyseessä oli todella "Daddys little girl". Eikä siis pelkästään vaan taustalla soineen saman nimisen kappaleen takia. Sen vaan näki isän katseesta. Kyseisellä isällä ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen ja uskonkin hänellä olevan varmuus siitä, että tytär päätyi hyviin käsiin. Tanssi pisti kuitenkin omat ajatukseni liikkelle. Itsekkin myös isäni tyttönä.






Häiden jälkeen oli kyllä takki tyhjänä. Ei pelkästään yötä myöten tanssimisen takia vaan myöskin elämä ylipäänsä mietitytti ja tunteet oli kuitenkin olleet niin koetuksella pitkin juhlaa. Siinä hommassa kun on kyse elämän mittaisesta lupauksesta ja vähän omalla kohdallani tyngäksi jäänyt se kaari. Ei mikään helpoin paikka seistä.






Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä mieli ja olin vilpittömästi onnellinen, kun he kaksi saivat toisensa. Upea pari ja upea ilta, eikä sateisen harmaa sääkään pystynyt sitä pilaamaan.







Tulevana maanataina on kulunut seitsemän vuotta omista häistäni. Ajattelin aamutuimaan käydä Lidlissä ostamassa varrellisen mopin. Se on maanatain tarjous. Toivottvasti niitä on vielä jäljellä, kun menen. Harmittaa kyllä jos ei ole. 
Huikeasta moppitarjouksesta huolimatta, luultavasti muuten ihan tavallinen maanatai, siinä missä ne muutkin.

Elämä on välillä vähän kummallista.

No mutta, kunnon mopille olis nyt todella tarvetta. Nykyisestä kun on varsi katki. Se on just sopiva pojan siivousleikkeihin, mutta vaikka itsekkään en ole kun puolimetriä poikaa pidempi, niin selkähän sillä moppaillessa kipeytyy. Ja tiedättekö mitä! Kuun lopussa olis suursiivouksen paikka..
Nimittäin meitä odottaa pojan kanssa uusi koti! Vihdoin! Ja vielä just lempparialueeltani.

Sitä ennen on kyllä edessä todella iso homma saada täältä tavaraa katoamaan jonnekkin. Muutto kun on kolmiosta kaksioon. Hullu duuni, mutta teen sen todella motivoituneena, kunhan vaan päästään uuteen kotiin. Uuteen alkuun.
Elo-syyskuussa on luvassa paljon muitakin isoja elämänmuutoksia, mutta olen päättänyt, että elän nyt yhden asian kerrallaan ja kohtaan jutut sitä mukaan, kun kohdalle tulevat. Niistä jutuista siis lisää myöhemmin. 

Mulla jo sisustussuoni pulppuaa ja pää on täysi uusia ideoita! Odotan sitä osuutta tosi innolla. Meidän kodissa ei todella olla nyt vuosiin eletty mitään sisustuksellista kulta -aikaa ja muutenkin haluan uusia tuulia uuteen kotiin. 
Taidampa siis pidemmittä puheitta jatkaa haaveiluhommia..

Iloa viikonloppuun, satoi tai paistoi!

-Tiia :)





13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko ja korkkarit + hiukset ja pienet yksityiskohdat. Kiva tyyli kivalla tytöllä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei vielä, mistä mekko on ostettu? Entä kengät?
Terkuin Maija

Tipitii kirjoitti...

Voi kiitos! :) Kengät ja mekko on tilattu netistä keväällä, hyvällä tuurilla ne voi siis nyt löytyä alesta! Kengät on brandokselta ja Feud merkkiset, mekko on bubbleroomilta ja merkiltään Y.A.S.

Tipitii kirjoitti...

Mekosta muuten sen verran, että erityisen taitava naapurini on sitä kaventanut kainaloista ja lyhentänyt helmaa. Mä kun harvoin löydän mitään, mikä istuis sellasenaan. Mekon takaosassa on ihana palmikointi, se ei ikävä kyllä kuvissa näy, mutta rakastuin siihen yksityiskohtaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Oh, kirjoitat aina niin että rupean saamaan tunnekuohuja! :D Tunnekuohut lienee liittyvät siihen, että jotenkin eläydyn elämäntilanteeseesi ja samalla mietin omaa elämääni ja siinä tulleita vastoinkäymisiä tai hankaluuksia. Mietin sitä miten on onneksi tullut jaksettua taistella sinnikkäästi niistä lukuisista p*skafiiliksistä ja tilanteista huolimatta, että nyt voi seistä suoremmin ja vahvemmin ja taputtaa itseään olkapäälle, että hyvä mä. Olet todella inspiroiva ja haastat minua tällä blogillasi edelleen ottamaan elämän haasteita vastaan ja hoitamaan ne asiaan kuuluvalla tavalla "pois häiritsemästä." Ja myös se taito jotenkin, että oppia hyväksymään tiettyjä juttuja, mitä ei kuitenkaan voi vain lakaista pois, sekin mussa tekee työtään vielä. Blogisi haastaa minua myös siinä. Avoimuutesi ja rehellisyytesi on bueno! Sekä se että ilo ja ne pienet onnenrusinat ovat iso osa elämää! Se on niin totta mitä niistä kirjoitat! :) Mä oon satavarma että oot niin oikealla tiellä matkalla kohti päämääriäsi. Go Tiia!

Tipitii kirjoitti...

Oi vitsit! Niin huikea palaute! Mulla niin mieltä lämmittää kuulla, että nää mun avautumiset auttaa toisiakin! Tupla hyöty, kun itseäkin helpottaa saada näitä juttuja puretuksi. Tietty omaan privaattipäiväkirjaan tulee kirjoitettua lisäksi vielä ne julkaisukelvottomat asiat, mutta tää on myös yksi tärkeä kanava itselleni. Sillä se että oman elämän kipuilut voi olla toiselle avuksi, niin tsemppaa oikeasti mua itseänikin. Yhdessä me kaikki täällä "taistellaan" ja on helpottavaa aina kuulla, ettei vain itsellä ole hankalia asioita elämässään. Kaikillahan niitä on, vaikka usein niistä vaietaan. Kiitos sulle vielä kannustavasta palautteesta ja ihanaa kesää! Nyt saa vihdoin nauttia säidenkin puolesta! :) ps. Tarjousmoppi hankittu! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita leipomuksia ja kuvia Tiia! Oletko harkinnut kondiittorin uraa? :) Luen aina välillä blogiasi, en edes muista miten olen eksynyt sivuille aikoinani. Tsemppiä elämään ja ihanaa kesää t. Se tyyppi, jonka kanssa teit Heruuks heruuks-biisistä oman version vuonna kuokka ja kirves ;)

Anonyymi kirjoitti...

Jee moppi! :D

Tipitii kirjoitti...

Voi ei oo totta! Tapahtuiko se video tosiaan joskus oikeesti!! xD Mä olin jo ihan autuaan unohtanut sen.. Yritän pian taas päästä samaan tilaan takaisin.. :D

Mutta kiitos ihanasta palautteesta ja kiva, kun oot löytänyt lueskelemaan mun juttujani! Mä oon kyllä oikeesti harkinnut jotain kakkuihin liittyvää, mutta siitä jatkossa lisää. :)

Aurinkoista kesää sulle ja terkut kotiin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oot niin upee. Joskus oltiin samassa firmassa töissä ja sielläkin muistan ihailleeni sua, kun olit niin herttainen :) hyvää kesää :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi nyt vasta. Olen vuoden ajan kipuillut samanlaisessa elämäntilanteessa kuin sinä.
Kirjoitat avoimesti ja hienosti tunteista, joita elämänmuutokset tuovat mukanaan. Minä uskon, että jokaisella hetkellä on tarkoituksesnsa, vaikka ne kuonka pimeitä ja kipeitä olisivatkin.
Seuraan blogiasi jatkossakin, kiitos kun olet olemassa!

Anonyymi kirjoitti...

Oot aivan jumalattoman ihana ihminen ja sun blogia on aina niin kiva lukea! Olet yksi aidoimmista ihmisistä ketä tiiän, ainakin blogisi lukijana! Jatka samaan tahtiin :) iloista ja onnellista elokuuta toivottaen hyväntuulinen lukijasi! :-)