Välillä iskee haiku, kun miettii sitä, että eletään jo heinäkuun loppua.. ja varsinkin, kun joinakin päivinä on ollut jopa ihan syksyn tuntua kylmästi puhaltavan tuulen mukana. Vaikka aurinko onkin monena päivänä paistanut, niin silti on välillä ollut hirmu kylmä viima. Ja juuri se kylmä tuuli tuo mukanaan sen haikeuden. Kesä on vaan niin liian lyhyt. Postiluukuistakin tupsahtelee jo kaikenmoisia syyskuvastoja ja syysvaatteet alkaa valtaamaan tilaa kaupoissa. "Sisusta syksy kotiisi!" lukee monen lehden kannessa. Minunkin mielessäni on vilahtanut jo monesti ajatus, että millaiset verhot haluaisin syksysksi olkkariin. Entäpä keittiöön.
Voi pahus..kun en minä sitä halua vielä miettiä. Vaikkakin jokainen vuoden aika tuo mukanaan oman fiiliksen ja hyvät puolensa, niin haluaisin silti vielä nauttia kesästä ilman syksyn "varoituksia".. Kesä on vaan niin ihana.
Monta kertaa on soinut päässä sen yhden kappaleen sanat: "Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." Yritän puhua itselleni, että juuri näin se onkin, rauhoitu nainen. Mutta minkäs teet, kun se haiku tunne vaan valtaa vähän väliä.. Siihen tunteeseen liittyy myös ajatus siitä, kun elämä kaikenkaikkiaan menee niin nopeasti ja mitä nopeammin nyt syksy tulee, se tuo tullessaan myös talven ja sen jälkeen kevään, jolloin tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun todella kuvittelin kolme vuotta kestävän paljon kauemmin. Luda siis täyttää silloin kolme ja hoitovapaa päättyy. Miten voi olla, että aika todella kiitää tätä vauhtia?! Päässä pyörii kaiken näköistä liittyen siihen aikaan ja jo nyt syksyllä on tulossa uusia tuulia, mitkä hyvällä tavalla kyllä innostavat ja välillä vähän kauhistuttavatkin. Ihan vaan siksi, että mikään ei oikeasti ole vielä varmaa, kuviot on silti vähän jotenkin johonkin suuntaan muuttumassa. Tämä teksti on suoraa ajatusvirtaa, joten ei ihme jos joku putosi viimeistään tässä kohtaa nyt kyydistä. Noh, en minä itsekkään aina pysy ajatuksissani mukana. Heh.
Nämä ajatukset pyörivät päässäni ja huomaan, että olen tässä pitkin kesää välillä vähän jopa stressaillut tulevia asioita. Minä! Stressannut! Miksi? Ja vielä kesällä! Eihän siihen oikeasti ole mitään syytä. Joka ikinen asia kun on aina hoitunut. Ihan jokainen. Tavalla tai toisella. Ja ne asiat mihin en voi vaikuttaa, niistä on aivan turha kantaa murhetta. Se on niin nähty.
Siispä, kun en voi pysäyttää aikaa, enkä voi mitenkään nähdä tulevaan, niin on ihan turha räpiköidä näitä seikkoja vastaan ja täytyy luottaa vaan siihen, että kun vain elän nyt ja tässä, tätä päivää juuri tänään, niin silloin on kaikkein paras. Ihan kaikista paras.
Miten se pääseekin joskus unohtumaan. Kummallista. Niinhän minä oikeastikkin tästä elämästä ajattelen, että päivä kerrallaan. Onneksi muistin sen taas ja voin kaikissa asioissa luottaa siihen, että jokainen päivä pitää itsestään huolen. Juuri siinä omalla ajallaan ja paikallaan. Ja mikä on varmaa on se, että murehtiminen on aivan turhaa. Ajan ja energian hukkaa. Niinhän siinä yhdessä suuressa ja viisaassa kirjassakin sanotaan, että ihminen ei voi lisätä hetkeäkään elinikäänsä murehtimalla. Päin vastoin. Ja se on niin totta.
Stressin voisin kategorioida siihen ihan samaan turhuuden lokeroon murehtimisen kanssa. Stressi kun ei saa mitään hyvää aikaan. Tietenkin asioista tulee huolehtia ja stressilläkin on monia muotoja, mutta sellainen turha asioiden vatvominen, mille ei mitään nyt kuitenkaan voi etukäteen tehdä tai mihin ylipäänsä ei voi vaikuttaa, on turhaa. Helpommin tämäkin tietenkin sanottu, kuin tehty, mutta itse siihen voi silti vaikuttaa joltain osin ihan vain päättämällä ajatella asioista eri tavoin ja hyväksymällä tietyt seikat sellaisinaan.
Joten, nämä päivät mitä kesää on vielä jäljellä aion nauttia vaan niistä, miettimättä haikeena syystuulia sun muita tulevia asioita. Jokainen asia suttaantuu kuitenkin just niin kun pitääkin, ilman turhaa murehtimista.
-Tiia
ps. Terkut mökiltä! Täällä on ollut kovasti syksyiset sade säät, mutta huomisesta eteenpäin on luvattu taas lämpöä! Jee!
