Pystyyn puhallettu

Tahdon määrä toteuttaa asioita on valtava. Aika on silti rajallinen ja samoin voimavarat. Jo pelkästään perusarjen pyörityksen äärellä täyttyy valtaosa kapasiteettia, joten kaikki muu mikä sen lisäksi tapahtuu, on ihmeen kautta tapahtunutta. Onneksi siis ihmeiden aika ei ole ohi, sillä koko ajan tapahtuu ohessa ja paljon. Siltikään en vaan kerkeä kaikkea mitä haluaisin saada aikaan. Pää on välillä puhkeamaisillaan ideoista ja tahdosta toteuttaa. Mä luulen, että se tulee olemaan minussa aina. Ainakin se on tähän asti aina ollut lujasti kiinni minussa. Tahto tehdä ja toteuttaa. Luoda uutta ja saada oman tekemisen kautta välitettyä jotain myös toisille. Ja jälkimmäinen kun tapahtuu, se on parasta. Siinä suurin syy, miksi niin usein olenkin toivonut löytäväni aikaa blogin uudelleen herättämiseksi. Kaikki lukijoiden kommentit, ystävien kautta tulleet palautteet, mailit ja Facebookin inbox -viestit (tajusin muuten vasta hetki sitten, että siellä on sellainen "muut" -kansio, mihin menee ulkoapäin tulleet viestit ja siellähän niitä sitten olikin..) on antaneet suurta kimmoketta jatkaa. Toki itsekin nautin kirjoittamisesta ja tämä on erittäin toimiva kanava itseni ilmaisuun. Mutta se, että kuulen, kuinka jollakin on ollut ihan ikävä lukea mun tarinoita, elämän käänteitä, selviytymisiä niistä tai muuten vaan tätä hölöpömppää mitä sormet tahtoo kirjoittaa, niin saa mut kyllä totaalisesti heltymään.

Viime vuoden puolella mun silmiin pisti eräs teksti liittyen minuun. Löysin sen eräältä foorumilta (yllättäen siltä yhdeltä vauva -foorumilta, missä upeasti ulkopuolisten voimin ruodittiin avioeroa, jossa itsekin olin osallisena..) Eräs kirjoitti näin:

"Todella suloiselta ja herttaiselta se vaikuttaa muuten, mutta oikeinkirjoitus siltä ei suju. Kamalasti kirjoitusvirheitä sen blogissa, etenkin yhdyssanoissa.." 

Ihan huippu! "Söpö, mutta ei se kirjottaa osaa!" Mahtava kommentti ja otan vastaan. Kiitos!

Mutta tiedättekö mitä. Lupaan, että sama meininki tulee jatkumaan. Samankaltaiset kirjoitusvirhekummitukset tulevat mitä luultavimmin pompsahtelemaan esiin jatkossakin. Sen kirjoitan kuitenkin oikein, minkä osaan. Lupaan.

Syksyllä päivittelin blogiin viimeksi siitä, kuinka kippasin eroon liittyvät asiat tylliunelman myötä jorpakkoon. Pakko sanoa, että hienosti on sujunut sen asian suhteen. Välillä jos jokin asia siihen liittyen on nostanut päätään, niin olen sitä kyllä sitten tervehtinyt ja paijannut sen taas lempeästi takaisin omiin oloihinsa. On mukavampi rakentaa elämäänsä uutta, kun elää uudelleen ja uudelleen mennyttä loskaa ja jäädä siihen samaan vielä lepäilemään puukon kera. Sitäkin tapahtuu paljon ja ai että tekee huonoa katsella sellaista vierestä. Sitäpaitsi kun vanhasta luopuu niin uusi saa sijaa. Enkä mä nyt puhu mistään uudesta miehestä, vaan siitä, että energiaa vapautuu kaikenkaikkiaan uusille asioille. 

Syksyllä kerroin myös alkavasta yhteistyöstä GreenStreetin kanssa ja se alkoikin sitten yks kaks melkoisen isosti. Kyseisen firman yrittäjä ja samalla ihana ystäväni Johannes pakkasi reppunsa ja lähti kiertämään maailmaa. Minä hyppäsin kuudeksitoista viikoksi hänen kenkiinsä ja sen ajan vastasin hänen yrityksen perusarjen pyörittämisestä. Lisäksi aloittelin samalla, saman katon alla oman intohimoni täyteistä uraa raakakakun tekijänä. Hommaahan siis riitti. Opin ja koin paljon niiden viikkojen aikana. Ymmärsin myös hyvin, miksi Yrityshelsinki ei suosittele omaishoitajana toimivalle 24/7 yrittäjyyttä. Ei nimittäin mikään helppo nakki. Enkä olisi pystynyt siihen ilman apuja. Perhe + ystävät = paras combo ikinä.<3 

Olin kovinkin kiitollinen ja otettu saamastani suuresta vastuusta. Jaksaminen oli kuitenkin välillä ihan omaa luokkaansa. Yllätti minut, sekä vastuunantajan. Yrityksen vauhtikin kasvoi samaan aikaan. Vastuuta oli pakko vähän keventää jossakin kohti ja toki itse yrittäjäkin teki myös hommia koneella sieltä etäältä palmun alla.

Muistan erään illan parisen viikkoa ennen Joulua, kun itsekseni itkeskelin ja mietin, että miten ihmeessä saan loppuviikon hommat tehdyksi. No. Aamulla tajusin, että pojan hiuspohjassa on elämää kuin pienessä kylässä ja orastava joukko asukkeja löytyi myös omasta päästäni. Hyi hempatti. Täitä. Kyllä. Täitä! Ne tosiaan olikin se puuttuva palainen siinä kohtaa. 

Itkin noin reilun tunnin ajan päiväkodin tuulikaapissa, ryystin räkää ja yritin keräillä itseäni. Sanoin, että nyt loppui mun jaksaminen ja kuinka en vaan pysty tähän täirumbaan nyt. Ihana päiväkodin hoitaja kuitenkin otti mua hartioista kiinni ja katsoi mua silmiin sanoen:

"Tiia, se mitä olen sinua oppinut tässä tuntemaan niin voin sanoa, että sinä jos joku kyllä pystyt tähän. Siis tähänkin." 

Mikä mieletön voimalause.

Ei siinä tosiaan auttanut, kuin ryhtyä hommiin. Onneksi pojan isä pystyi tulemaan apuun. Yhdessä me kerättiin täit ja niiden munat pienestä päästä ja koska sato oli niin runsas, niin oli pakko leikata kultaiset kutrit pois. Nipsnaps sanoi Fiskarsin sakset, kun äiti itkun kanssa tukkaa leikkasi. Lopultahan ne piti vielä vetää koneen kanssa ihan sängeksi. Siellä lepäsi kylppärin lattialla kutri jos toinenkin. 

Poika oli hoidettu kuntoon. Entäs äiti? Nooh. Tein itselleni täihoidon ja sen jälkeen nielaisin kaiken jäljellä olevan ylpeyteni. Seuraa siis jokaisen naisen unelmatilanne..

Eli siinä sitten istuin poskille itketyt ripsivärit naamassa vessanpöntön kannen päällä, kun ex-mieheni kamppaili päästäni täinmunia. Jep. No words left to say.

Ihan hauska muistohan se näin jälkikäteen on ja pian sille pystyi jo nauramaankin, mutta ei se ihan herkuinta siinä hetkessä ollut. Onneksi meillä on ihan hyvät välit jo, niin voitiin jopa yhdessä siinä sitten hymähtää taas yhdelle apsurdille tilanteelle.

Jouluna oli tukat kunnossa kummallakin

Kaikenlaista tähän elämänkirjoon mahtuu. Ja hyvä niin. Perspektiivi ei ole koskaan pahaksi. Tuokin tilanne opetti siis jälleen kerran mm. sen, että silloin kuin tuntuu, ettei enää metriäkään jaksa, niin siinä kohti asenne ratkaisee. Voi päättää pyyhkiä räät poskelta ja toimia. Ja kyllä, toisen kannustus on siinä hetkessä korvaamatonta kultaa. Toki on erikseen sitten totaaliset loppuun palamiset ja niitä en halua vähätellä yhtään. 

Joulun jälkeen pidin viiden päivän oman loman. Ensimmäisen yli neljään vuoteen. Suuntasin kylpylään Tallinnaan. Yksin. Ihan vaan lojumaan. Kävin kampaajalla, hoidoissa, aleshoppasin ja luin kirjaa. En halunnut matkaseuraa, sillä arkeni on niin kovin ajastettua. Kaipasin eniten omaa seuraani. Ei kompromisseja, ei aikatauluja. Hyvää teki, vaikka ei viiden päivän lomalla nyt pitkälle pötkitä. Kuitenkin. Se oli jollain tapaa päätös jollekin ja alku uudelle. Vuoden vaihtuessa olin revetä liitoksista, kun tajusin selvinneeni taas yhdestä raskaasta vuodesta. Ikäänkuin olisi valmistunut jostain tai saavuttanut jonkin suuren maalin. Sitähän se oikeestaan oli koko vuosi, yhtä koulua.
Uusi hieno vuosi alkoi ja henki rupesi kulkemaan taas uudella lailla.

Rentoutuneet rusinavarpaat

Edelleen olen jatkanut rakkaaksi tulleen GreenStreet -perheen kanssa työntekoa ja nyt enenevissä määrin keskittynyt vain raakaherkkujen tekemiseen ja vaihtoehtoherkuttelun sanoman eteenpäin viemiseen. Juuri sitä, mitä haluankin juuri nyt tehdä. Muutamista eri paikoista Helsingissä voi käydä näitä kyseisiä raakakakkusia maistamassakin. Be Good Citycenterissä, PüR Urhokekkosenkadulla, Chotto Matte Flemarilla ja tattadaa.. Uusi ihana paikka Rupla, Kallion sydämessä Helsinginkatu 16. 

GreenStreet muutti alkuvuodesta ja uudet tilat saivat kokonaisuutena nimekseen Rupla. Se on neljän innovatiivisen nuoren miehen yhteinen projekti. Rupla on luovatila ja avoinna uudelle. Se säilöö sisällään mm. Taidegallerian, vintage- ja designvaatepuodin, olohuonemaisen kahvilan ja samassa tilassa toteutetaan myös GreenStreetin raakaherkku workshopit ja tuotetaan keittiön täydeltä raakakakkua ja muita raakaherkkuja.

Ihan on saanut olla muikeena tässä, kun on niin paljon uutta ja hienoa käsillä!

Samoissa upeissa tiloissa saatiin muutama viikko sitten juhlistaa rakkaan ystäväni Matun kanssa yhteisiä kolmekymppisiä. Samalla juhlistettiin myös kohta kakskytvuotta kestänyttä ystävyyttä, jolle ei loppua ole. Juhlissa ihanista ihmisistä kuvia otti upea Adi Dobrin ja on vähän sellainen fiilis, että ne kyllä ansaitsee ihan oman postinsa. Ihana ilta!

Musta tässä on ihan hyvät eväät jatkaa alkanutta vuotta. Suurella kiitollisuudella mietin kaikkea käsillä olevaa. Ei olisi vuosi sitten uskonut asioiden olevan nyt näin. Siitä on siis tasan vuosi, kun tämä elämä heitti viimeksi härän pyllyä ja päässä alkoi elävästi soimaan "mikä ei tapa, niin se todellakin hajoittaa.. Silloin todella mietin, että miten siitä ikinä nousta ja mihin suunnata. 

Oon niin kiitollinen jokaisesta uudesta ihmisestä johon olen saanut tutustua. Ja etenkin jokaisesta vanhasta ja niin rakkaasta, jotka on kulkeneet vierellä ja tuoneet niin paljon sisältöä mun elämääni. Pieni, maailmani suloisin ja rakkain tyyppi saa mielen niin kiitolliseksi päivittäin. Ja samoin se apu, jota olen saanut, jotta pysyn tämän pienen ja suloisen kovassa vauhdissa mukana. Työni ja se, että saan tehdä sitä ihanien ihmisten ympäröimänä lisää kiitollisuuden määrää myös. 

Kuume mut onnistui kyllä hetkeks nyt kaatamaan, mutta jotain hyvää tästäkin poiki, sillä sain nyt puhallettua tämän blogin taas eloon. Tosi hyvä fiilis siitä. Tahti on ollut todella kova ja tämän vuoden tavoitteiksi olenkin siksi asettanut seuraavaa: 

Enemmän lepoa, vähemmän sinkoilua, säännöllisen liikunnan määrän lisääminen ja useimmin pidempiä yöunia. Lisäksi uuden vuoden lupauksena lausuin ääneen, että tänä vuonna en aio mennä naimisiin. Näistä mä pidän kiinni, sillä tää on nyt mun vuosi. Mun.! :D

Huippua jos te vanhat lukijat löydätte vielä takaisin tänne! Ja te kaikki uudet olette myös enemmän kuin tervetulleita mukaan! Kertokaa kuulumisia ja vinkatkaa kuka on edelleen matkassa ja mikä on meininki! :)

Loistavaa loppuviikkoa!

Halein, Tiia

Viikkojen huminaa

Keuhkokuume karistettu! Tuntui niin hienolta olla taas terve. Oikeesti. Vähän oli aluks sellainen Fenix -lintu olo. Tunnettehan tarinan siitä linnusta, joka palaa tulessa ja nousee sitten tuhkan keskeltä entistä ehompana ja lähtee taas uuteen nousuun? Tai jotenkin noin se meni, olen tainnut unohtaa itsekin.. Heeh. Jokatapauksessa, huippua olla terve!

Puolitoista viikkoa sängynpohjalla oli siis ihan tarpeeksi. Kiitos. Viikonloppuna oli onneksi vastapainoksi kivaa tapahtumaa. Pari työjuttua (kakkuhommia) ja sitten lauantaina oli Greenstreetin latojuhlat. Itse yrittäjän, sekä yrityksen synttärit vietettiin samaan hengen vetoon. GreenStreet on siis yritys, jonka kanssa olen ryhtynyt/ryhtymässä koko ajan enenevissä määrin yhteistyöhön. 

Latojuhliin pukeuduttiin teeman mukaisesti. Hattuja ja farkkua vilahteli. Niin ja ruutupaitaakin. Oli kivat juhlat ja kaikin puolin niin herkut tarjoilut. Sain kunnian tehdä juhlaan raakakakut. Yksi oli oma reseptini ja kaksi muuta kakkumestari Heidin. 

Dj soitti koko illan hyvää musiikkia ja jokainen näytti viihtyvän. 

Myöhemmin illalla sain vielä tanssittua jalat rakkuloille ystäväni keikalla, kivaa siis oli. 

Pikkumussukka oli siis koko viime viikon poissa kotoota. Pitkä aika noin pienelle! Ja äidille tietty! Oli iso ikävä poikaa ja oli ihana, kun hän taas sunnuntai -iltana tuli takaisin kotiin. Ehkä ensimmäistä kertaa en saanut kokea hänen suunnaltaan minkäänlaisia "poissaolo" -raivareita, kun tuli reissusta kotiin. Mikä oli ihan huippua. Sain vaan senkin edestä pusuja ja haleja. Otin kaiken ilolla vastaan. 

Maanantai -iltana päiväkodin jälkeen alkoi kuitenkin poika vaikuttamaan kipeältä. Itki vaan ja kuumeni. Istuttiin autossa matkalla paikasta A paikkaan B ja ei aikaakaan kun röhäyskäinen poika oksensi mahalaukkunsa tyhjäksi. Ei se ollut oksutautia, vaan johtui siitä yskästä ja limasta. Poika oli siis hyvää vauhtia tulossa tosi kipeeksi.. Onneksi itse olin juuri tervehtynyt, niin olen pystynyt häntä hoitamaan kotona. Päiväkotiin vienti ei ole tietenkään ollut mahdollista. Keskiviikkoiltana käytiin lääkärissä ja kotiin tultiin korvatulehduksen ja antibioottien kera. Tässä siis tämäkin viikko mennyt kotona. Melkeen meinaa ressiä pukata, kun on kerääntynyt kasaan  niin paljon tekemättömiä asioita sairasteluiden vuoksi. Huuh.. No jospa ensiviikolla oltais kumpikin terveinä.

Korvatulehduksesta huolimatta hymy on herkässä pienellä musiikkimiehellä.
(Tukka kaipais ehkä vähän saksia..)

Jäi kyllä harmittamaan aika isosti se, että ihanan ystäväni Eevan ollessa täällä kaksi viikkoa miehensä ja pienen vauvansa kanssa sairastelin siitä ajasta 1,5 viikkoa ja näkemiset jäi todella vähiin. Nyt maanantaina kerittiin pikaisesti sanomaan viimeiset moikat, samalla kun putsasin itkevän pojan päältä oksennusta.. Tiistaina he lensivätkin jo takaisin kotiin, lämpöiseen Kaliforniaan. Mulla on sinne aivan jatkuva ikävä. Kolmesti olen siellä päässyt kyläilemään ja viime kerrasta on nyt kaksi vuotta. Oltiin siellä silloin perheenä pari viikkoa. Ihana paikka. Ehkä taas pääsen joskus sinne.. 

Ainakin on jo valmiiksi ikävä suloista Plattin perhettä.<3 

Oli ihana nähdä, edes ne muutamat kerrat reissun aikana. Ja ihanaa oli etenkin tavata pieni herra Jaden! Mikä sulopää!

Niin ja hei, eilen sain ilon olla mukana Radio NRJ :n iltapäivässä, Tuija testaa -osuudessa. Testailutin Tuijalla raakakakun tekoa liputtaen samalla Greenstreetiä. Oli kyllä hauskaa. Jos missasit kyseisen osuuden, voit kuunnella sen NRJ Finlandin sivuilta. 

Tänään saatiin korvatulehduspotilaan kanssa meille yökylään nuoremman siskoni maailman suloisin pieni karhunpoikanen! Tai oikeastaan koira, mutta se näyttää aivan pieneltä karhulta. Tifa nimeltään. (Ensikohtaaminen meillä oli hänen kanssaan maanantaina, ennen sitä oksu -tilannetta..) Mutta kyseessä on siis aivan järkyttävän suloinen karvapallo! Luda on innokas koiranhoitaja. Heistä tuli heti ihanat ystävykset. Tervetuloa perheeseen Tifa.<3

Maininnan arvoista on vielä se, että mulla oli tänään päivällä ihana pieni tauko kotihoitajan roolista, kun poika nukkui pitkät pätkät päiväunta. Blogi päivittyi, varpaan kynnet sai pinkin lakan ja vatsa täyttyi hyvästä. Kehittelin aamupäivällä herkullisen maapähkinävoi raakakakun ja olihan sitä nyt maisteltava. Ja otettava vähän lisääkin.. Täytyy tehdä samaa herkkua uusiksi ja napata reseptikin päästä paperille. Josko saisin jokupäivä jopa päivitettyä surullisesti keväällä tyssännyttä ruokablogiani.. voi sitä. 

On kyllä aivan hullua miten nää viikot vaan vierii..taas on yksi lopuillaan.

Ihanaa, että tää syksy on ollut näin lämmin.. Minusta näin saa jatkua..

Mutta hei, mitä teidän syksyyn kuuluu? Olis ihana kuulla teistä taas.. :)

Aurinkoista loppuviikkoa jokaiselle! 

Tsau!

-Tiia

Juhannuksesta ja kilpikonnista

Perinteisiä suomalaisia kesäsäitä pidellyt! Se nyt ei niin hirveesti siis yllätä, että Juhannukseksi on luvattu sadetta ja kylmää..

Kylmästä säästä huolimatta me oltiin alkuviikosta GreenStreetin järjestämänä pitämässä hauskaa Linnanmäellä. Arvatkaas kaduinko sitä ajatusta, että josko ottaisin ihan pipon ja sormikkaat kassiin mukaan?

No en kyllä katunut hetkeäkään! Eikä se oikeasti tuntunut tippaakaan liioittelulta, vaikka eletäänkin kesäkuuta! Hah.

Kylmä oli, mutta hauskaa! Kiitos huippu jengi! Mukana oli eri bloggaajia ja muita yhteistyökumppaneita. Testasin mm. kesän uutuuden Kingin. Joo, kiljuin ja kovaa. Huh, mikä vapaapudotus..tuli mieleen muutamien vuosien takaiset benji -hypyt, mihin se ei nyt ihan kuitenkaan yltänyt, mutta silti. Otti vatsanpohjasta ja paljon. Aika kingi laite kyllä.

Onnenrusina on ollut jo pidemmän aikaa vähän tälläinen yhden naisen selviytymis -blogi.. En tajua miten tässä näin pääsi käymään. Mutta kävipä nyt kumminkin. Uskaltaisin kuitenkin vahvasti veikata, että kyllä nää teemat joku päivä tästä muuttuu. Ihan varppina. 

Mä oon saanut tosi ihania ja kannustavia kommentteja, sekä useita lämpöisiä sähköpostipalautteita. Kiitos, ihanat. Monessa niissä on mainittu, kuinka hienosti oon asennoitunut vaikeuksien vallitessa. Mä oon itsekkin ollut siitä välillä äimänä, miten oon tässä kohdin tällä hetkellä, enkä oo antanut periks, vaikka välillä on ihan pirskatin vaikeeta. Vois ihan oikeestikkin olla huonompikin jama. 

Mä tunnen silti jonkinlaista tarvetta korjata, että ne ajatukset mitä tänne blogiin kirjoitan niin on mun tavoitteita ja en aina itsekkään läheskään päivittäin yllä niihin, vaikka tahtotila olis toinen. Mulla on todellakin oikeesti välillä pskoja päiviä. Ja usein saattaa muuten ihan hyvän päivän aikana olla monia surkeita hetkiä. Positiivisesta elämänasenteestani huolimatta, mulla on välillä tosi ankeita oloja. Tavoite on kuitenkin aina se, mistä tännekin kirjoitan ja miten oikeasti järjen hetkillä ajattelen. Usko mua kannattelee kuitenkin ihan eniten ja luottamus tulevaan. Lisäks mä saan niin paljon iloa tästä maailman suloisimmasta pienestä ihmisestä, jonka kanssa saan päiväni viettää. Ihan huippu tyyppi. Pusuja ja haleja riittää joka päivälle, vaikkakin välillä paljon muutakin. Mutta etenkin niitä.

Tunteet ne vaan tätä mun laivaani kuitenkin usein keikuttaa. Vielä en oo niitä saanut ihan kuriin. Enkä voi sitä oikeastaan odottaakkaan vielä tässä vaiheessa. Mä oon kuullut monen sanovan, että pitkän suhteen päättymisestä/vaikesta erosta selviytymiseen menisi vähintään kaksi vuotta. Toiset on sitä mieltä, että uutta kehiin ja se on sillä hyvä, vatvomatta paras. Mä uskon enemmän tohon ensimmäiseen ja sen perusteella tässä on vielä jokunen hetki jäljellä. Toki kaikki on yksilöstä riippuvaa, mutta tunteita kuoppaamalla en usko hyvän pitkään heiluvan jos hyvään alkuun edes pääsee. Jokaiselle silti sallittakoon omat tapansa asioden käsittelyyn. Lopultahan sen sitten näkee, mikä omalla kohdalla toimi ja mikä ei.

Mulla ainakin on tunteet sen verran solmussa, että parempi vielä olla vaan kärsivällinen itseni kanssa. Välillä kyllä toivoisin, että järki ja tunteet kohtais useemmin, mutta sain just tässä lohdutuksen sanoja mun terapeutilta, että mieli tulee aina jälkijunassa ja se on kuin verrattavissa kilpikonnaan. On kovin hidas mitä eteenpäin menemiseen tulee ja etenkin kääntyäkseen se tarvitsee paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Jotenkin tuli heti armollisempi olo omaa mieltä kohtaan, kun ajattelin asiaa siitä kilppari -näkökulmasta. Ne kun on niin liikkiksiä otuksia muutenkin. 

Mutta joo, mä olen todella ollut terapian tarpeinen. Mutta musta se ei ole edes noloa myöntää ja tiettekö, tekis ihan hyvää itsekullekkin. Ei pahalla, vaan kaikella rakkaudella.

Fiiliksistä ja tunteista vielä sen verran, että mulla oli esimerkiksi eilen aivan surkea olo. Kaiken lisäksi aivan kamala pääsärki vaivas mua lähes vuorokauden. Tiedän, että yksi syy sille oli kylmyydestä johtuva hartioiden jännittäminen ja toinen se, että mua kertakaikkiaan vaan kiersi kaikki tympeet ajatukset ja muistot, mistä syystä olin muuten vaan tukossa ja lukossa. Kolme hakemustakin piti taas kyhätä etiäpäin, että elämä etenis ja voin todella syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että noi hakemukset on kyllä ihan vihoviimesiä. Yritä siinä nyt sitten hymyillä, kun sekin sattuu aivoon asti. 

Faktahan on kuitenkin se, että parempi olis jos osais joka tilassa luopua kaikesta negatiivisesta ja suhtautua asioihin aina paremmalla asenteella. Valittamatta ja voivottelematta. Oi että kuinka sitä olis itsensä kanssa helpompaa ja toisillakin olis enemmän lystiä. Mutta voi jumpe, ei siihen vaan ihan joka päivä yllä. Vaikka kuinka tsemppaa. Tänään huomasin, että taas jurppii ja nyt yhtenä syynä se, että on Juhannus. Keskikesän juhla. Ekakskin, missä se kesä on? Tokaks, missä juhlat? Meidän piti lähteä mun perheen kanssa mökkeilemään, mutta päätettiin tänään, että ei lähdetäkkään. Ihan hyvä päätös näin kylmällä, mutta mitäs sitä sitte keksis..vaikka tällä hetkellä osittain ajattelenkin, että melko sama, missä sitä Juhannuksena on ja miten sen viettää. Ens vuonna tulee taas uusi.

"Kunhan vaan nyt tästä kesästä suoriutuis järjissään, niin sillä hyvä!" Se on ollut aika usein mun rehellinen ajatukseni. 

Silti mä joka päivä päätän, että läpi mennään. Sattu miten paljon tahansa. Ja mä luulen, et sinnikkyys palkitaan. Hiljaa hyvä tulee.

Ja edelleen mun voimaruokaani on onnenrusinat. 

Kertauksena niille, jotka on unohtaneet, niin onnenrusinat on  niitä arjen pieniä hetkiä. Useimmiten ne on niitä hetkiä, mitä ei otsa kurtussa stressaantuneena edes huomaa. Mutta kun niitä osaa bongailla, niin saa tuntea suuria onnentunteita, vaikka vaikeudet yrittäiskin lannistaa. Ja niistä rusinoista mä en luovu. (Lisää kyseisistä rusinoista voit lukea mun ensimmäisestä kirjotuksestani.)

Mutta nyt sain asiani sanotuksi ja mä en näillä mun blogi -jutuillani halua antaa sellaista viestiä, että aina joka päivä yltäisin kaikkeen siihen, mitä itse täällä kirjoitan. En haluu antaa mitään "dingelidong" -kuvaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Haluun vaan aina kirjottaa, jos saan jonkun oivalluksen ja oon sen kokenut ite hyväks. Ja jos joku kokee sitä kautta vähääkään samaa, niin mun tavoite on täyttynyt. Ja teidän ihanista palautteista päätellen niin on myös joidenkin kohdalla käynyt ja mä oon siitä enemmän kuin iloinen. Mutta en siis kirjoita näitä juttuja niin, että aina muka itse vaan suoriutuisin kaikesta huolimatta joka tilanteesta hienosti. Mä ryömin ja kaadun. Raivostun ja pureksin mun hampaitani edelleen rikki. (Kolmas hammas on jo haljennut neljän kuukauden sisään..) Mutta aina voi päättää nousta ja yrittää uusiksi. Onneks.

Mutta tänään ei särje päätä! Särki on siis tiessään. Kauppareissukin on suoritettu. Lohi tuli just uunista ja raakakakkua on jälkkäriksi. Pikkukaveri on tänään ollut erityisen hyvässä vireessä. Ja kuka sanoo, ettei Juhannusta voi viettää ihan vaan kotona, oli se koti missä päin vaan. Vaikka kaupungissa. Meillä on ruokakuviot ja seura -asiat kunnossa ja katto pään päällä mikä ei vuoda, vaikka joka päivä satais! Meillähän on oikeestaan kesäjuhlan ainekset kasassa! Kesä nyt vaan tuntuu vähän puuttuvan, mutta aina sitäkin voi vaikka leikkiä.

Mitäs sitten jos mökkireissu peruuntuu kylmän sään vuoksi, koti -ikävä siellä olis pikkuisessa mökissä kuitenkin tullut ja seinät olis mitä luultavimmin kaatuneet niskaan aktiivisen nassikan kanssa jos vaan sataa tai muuten vaan on järkky kylmä. Meillä on taatut kotibileet tiedossa ihan tässä hollilla! Elämä on auki ja mahdollisuuksia täysi. Ehkä joku seikkailu kuitenkin kehitellään tai vaikka monta pientä. Just leikittiin yhtä jännää majaleikkiä ainakin jo kolme kertaa ja veikkaan, että kohta taas jatketaan. ;)

Juhannusta jokaiselle säistä riippumatta!

-Tiia

Ps. Kiitos vielä jokaiselle viestejä kirjoittaneelle! Mä luen enemmän kuin mieluusti postia teiltä lukijoilta ja hei kommentoikaa rohkeesti, arvostan jokaista niistä, vaikka oon ollut ihan nolon huono vastaamaan.. Mutta on ihan huippua sitä kautta saada tietää, keitä täällä käy lukemassa näitä mun juttujani, jokainen kommentti rekisteröityy mun mieleeni.<3

Joulumielellä ja raakasuklaata kielellä

Alkusyksystä oli muutama aika raskas viikko. Sellainen, että mut saattoi usein nähdä itku silmässä tai otsa kurtussa. Äidithän nyt tunnetustikkin aina huolestuvat ja haluavat heti jotenkin auttaa ja piristää. Niin omanikin. Hän oli ostanut minulle piristykseksi lahjakortin raakaasuklaakurssille. Lisäksi lahjakortti sisälsi myös hoitajan kurssin ajaksi, tietenkin äippä itse. (Huom! Saan minä hoitoapua toki muulloinkin!) Ihana piriste äitiltä. Koen kyllä jo onneksi muutenkin piristyneeni alkusyksystä. Onneksi. Takaisin kurssiin..sen sai varata tahtomalleen keskiviikolle ja minusta eilinen oli hyvä ja sopiva myös äidille työvuorojen suhteen. Äiti tuli meille sen verran aiemmin, että pääsin muutamaksi tunniksi itsekseni kaupungille pyörimään ennen kurssia. Oli tosi ihanaa. Tekee kyllä niin hyvää välillä olla vastuussa ihan vaan itsestään.

Kerkesin reissullani haalimaan itselleni vähän kadoksuksissa ollutta Joulumieltä. Helsingin kaunis keskusta olikin jo ihan Joulutunnelman peitossa, kaikkialla oli koristeita ja valoja, sekä Joulumusiikki soi joka liikkeessä. Joululahjoja en vielä ostellut, mutta tein silti vähän tontun hommia. Äiti oli ostanut Ludalle sellaisen kankaisen taskuilla varustetun Joulukalenterin ja kysyi multa josko olisin innostunut ottamaan kalenterin käyttöön. No tietysti innostuin ja rupesin heti miettimään millä täyttäisin kaikki 24 taskua. Eilen löysin ensinmäisiin taskuihin pientä kivaa ja tänään vielä poikettiin pojan kanssa puheterapian jälkeen lelukaupassa, mistä tarttui mukaan mm. Autot -tarroja. Niillä voi helposti täyttää muutamanakin päivänä taskun. Eilen ostin kalenteriin pienen hyrrän, muutamia hauskoja ja suloisia Joulukoristeita, sorminukkeja, heijastimen  ym. Mietin myös, että joissakin taskuissa voisi olla ihan vaikka piparkakku. Kehittelinkin tällä viikolla herkullisen piparireseptin, mikä on täysin viljaton. Makeutuksena toimii taatelit ja hunaja. Täytyy kuitenkin vielä koittaa tehdä pian uusi satsi, josko koostumuksesta saisi vielä vähän helpommin käsiteltävän. Piparkakkujen ohjetta siis tulossa Lupa herkutella -blogiin viimeistään itsenäisyypäiväksi! 

No joo, eiköhän ne kalenterin luukut tule täyttymään. Varmaankin järkevää on täyttää luukut yksi päivä kerrallaan, ettei yllätykset katoa kalenterista ennen aikojaan. Heh. Onko teillä muilla tulossa käyttöön taskullisia kalentereita? Olis hauska kuulla, mitä taskuihin jemmailette! :)

Kerroinkin viimeksi ystäväni Eevan ekstempore visiitistä Suomeen. Aika meni niin vauhdilla ja tänä aamuna hän lensi jo takaisin kotiin. Vähän haikeeta.. Oli kuitenkin niin kivaa viettää aikaa yhdessä ja vaihtaa kunnolla kuulumiset. Järjestettiin hänelle pienet yllätysjuhlat viime viikonloppuna. Hän oli kyllä jo meistä surkeista pokerinaamoista arvaillut pitkin viikkoa, että lauantaina tapahtuu jotakin.. Kuitenkin yllätyksenä säilyi, että mitä ja missä. 

Juhlat oli nyyttärimeiningillä ja päätin leipoa sinne piparminttu -kuppikakkuja. Eeva oli tullessaan tuonut leivontaa varten piparmintun makuista Candy meltsiä ja siitä sainkin tehtyä herkullisen täytteen kuppikakkuihin. Päälle sirottelin piparminttu kepeistä rouhittua rouhetta. 

Piparminttu kepit on musta niin suloisia, niistä saa tosi kivoja koristeita. Meillä oli viimeksi oikea Joulukuusi silloin, kun poika oli vielä mahassa ja silloin kuusta koristeli ihanat karkkikepit. Niistä voi kyllä keksiä mitä vaan ja kuvasinkin yhden Jouluisen kattausidean. 

Eilen kaupungilla kerkesin vielä hetken näkemään Eevaa ja käytiinkin uudessa lemppari kahvilassani (Johan & Nyström) istuskelemassa. Hän oli sattumalta treffannut samassa paikassa juuri aiemmin siskonsakkin, joten hän oli jo kylläisenä. Minä nautin välipalaksi palan raakakakkua teen kera. Aiemmin siellä maistamani raakakakut on olleet tosi herkkuja, tämän kertainen oli kyllä vähän pettymys. Ensi kerralla taas uutta kokeilua kehiin. Ihana paikka kertakaikkiaan. Suosittelen! Se on käsittääkseni ainut paikka Helsingin keskustassa mistä saa raakakakkua. Korjatkaa toki jos joku tietää muuta!

Ilta jatkui siis raakasuklaan merkeissä ja oli hauska osallistua kurssille. Meidät istutettiin kolmen ryhmiin ja porukassa sitten tehtiin 15 palaa raakasuklaata. Lopuksi tietenkin syötiin ne. Pakko sanoa, että mulla tais nousta se raakasuklaa vähän päähän..niin paljon söin kerralla. Olin nimittäin ihan virkeenä koko loppu illan ja ajatus kulki tosi virkeenä ja selkeenä nukahtamiseen asti. Uskokaa tai älkää. Raakasuklaallahan siis on oikeastikkin piristävä vaikutus. Kaikenlisäksi se on vaan niin tosi hyvää. Kuitenkin muutama pala tuli ehkä syötyä liikaa..heh. 

Mun on lopuksi vielä aivan pakko kertoa, että tänään multa pääs Ludan puheterapiassa itku, kun poika näytti itse ensimmäisen viittoman omin pikku käsin. Oli niin liikkis, että mulla kyllä ihan itku voitti..<3 Hän siis viittoi "kengät". Ens viikolla osallistutaan Nikun kanssa 100 viittomaa lapselle -kurssille, ehkä siis kohta meillä jo viitotaan enemmänkin!

Lauantaiksi on luvattu lunta koko maahan. Siitä se talvi sitten lähtee etenemään.. Ja sunnuntainahan aukeaa se eka kalenterin luukkukin! 

Hyvää ensimmäistä adventtia jokaiselle! Joulumielen viritys alkakoon! :)

-Tiia

ps. Niklas muuten aloitti kirjottamaan blogia City -lehdelle. Ensimmäisen kirjoituksen voit lukea tästä. Hänen Drummerboy -blogiaan voi muten myös seurata bloglovingin kautta.