Viikkojen huminaa

Keuhkokuume karistettu! Tuntui niin hienolta olla taas terve. Oikeesti. Vähän oli aluks sellainen Fenix -lintu olo. Tunnettehan tarinan siitä linnusta, joka palaa tulessa ja nousee sitten tuhkan keskeltä entistä ehompana ja lähtee taas uuteen nousuun? Tai jotenkin noin se meni, olen tainnut unohtaa itsekin.. Heeh. Jokatapauksessa, huippua olla terve!

Puolitoista viikkoa sängynpohjalla oli siis ihan tarpeeksi. Kiitos. Viikonloppuna oli onneksi vastapainoksi kivaa tapahtumaa. Pari työjuttua (kakkuhommia) ja sitten lauantaina oli Greenstreetin latojuhlat. Itse yrittäjän, sekä yrityksen synttärit vietettiin samaan hengen vetoon. GreenStreet on siis yritys, jonka kanssa olen ryhtynyt/ryhtymässä koko ajan enenevissä määrin yhteistyöhön. 

Latojuhliin pukeuduttiin teeman mukaisesti. Hattuja ja farkkua vilahteli. Niin ja ruutupaitaakin. Oli kivat juhlat ja kaikin puolin niin herkut tarjoilut. Sain kunnian tehdä juhlaan raakakakut. Yksi oli oma reseptini ja kaksi muuta kakkumestari Heidin. 

Dj soitti koko illan hyvää musiikkia ja jokainen näytti viihtyvän. 

Myöhemmin illalla sain vielä tanssittua jalat rakkuloille ystäväni keikalla, kivaa siis oli. 

Pikkumussukka oli siis koko viime viikon poissa kotoota. Pitkä aika noin pienelle! Ja äidille tietty! Oli iso ikävä poikaa ja oli ihana, kun hän taas sunnuntai -iltana tuli takaisin kotiin. Ehkä ensimmäistä kertaa en saanut kokea hänen suunnaltaan minkäänlaisia "poissaolo" -raivareita, kun tuli reissusta kotiin. Mikä oli ihan huippua. Sain vaan senkin edestä pusuja ja haleja. Otin kaiken ilolla vastaan. 

Maanantai -iltana päiväkodin jälkeen alkoi kuitenkin poika vaikuttamaan kipeältä. Itki vaan ja kuumeni. Istuttiin autossa matkalla paikasta A paikkaan B ja ei aikaakaan kun röhäyskäinen poika oksensi mahalaukkunsa tyhjäksi. Ei se ollut oksutautia, vaan johtui siitä yskästä ja limasta. Poika oli siis hyvää vauhtia tulossa tosi kipeeksi.. Onneksi itse olin juuri tervehtynyt, niin olen pystynyt häntä hoitamaan kotona. Päiväkotiin vienti ei ole tietenkään ollut mahdollista. Keskiviikkoiltana käytiin lääkärissä ja kotiin tultiin korvatulehduksen ja antibioottien kera. Tässä siis tämäkin viikko mennyt kotona. Melkeen meinaa ressiä pukata, kun on kerääntynyt kasaan  niin paljon tekemättömiä asioita sairasteluiden vuoksi. Huuh.. No jospa ensiviikolla oltais kumpikin terveinä.

Korvatulehduksesta huolimatta hymy on herkässä pienellä musiikkimiehellä.
(Tukka kaipais ehkä vähän saksia..)

Jäi kyllä harmittamaan aika isosti se, että ihanan ystäväni Eevan ollessa täällä kaksi viikkoa miehensä ja pienen vauvansa kanssa sairastelin siitä ajasta 1,5 viikkoa ja näkemiset jäi todella vähiin. Nyt maanantaina kerittiin pikaisesti sanomaan viimeiset moikat, samalla kun putsasin itkevän pojan päältä oksennusta.. Tiistaina he lensivätkin jo takaisin kotiin, lämpöiseen Kaliforniaan. Mulla on sinne aivan jatkuva ikävä. Kolmesti olen siellä päässyt kyläilemään ja viime kerrasta on nyt kaksi vuotta. Oltiin siellä silloin perheenä pari viikkoa. Ihana paikka. Ehkä taas pääsen joskus sinne.. 

Ainakin on jo valmiiksi ikävä suloista Plattin perhettä.<3 

Oli ihana nähdä, edes ne muutamat kerrat reissun aikana. Ja ihanaa oli etenkin tavata pieni herra Jaden! Mikä sulopää!

Niin ja hei, eilen sain ilon olla mukana Radio NRJ :n iltapäivässä, Tuija testaa -osuudessa. Testailutin Tuijalla raakakakun tekoa liputtaen samalla Greenstreetiä. Oli kyllä hauskaa. Jos missasit kyseisen osuuden, voit kuunnella sen NRJ Finlandin sivuilta. 

Tänään saatiin korvatulehduspotilaan kanssa meille yökylään nuoremman siskoni maailman suloisin pieni karhunpoikanen! Tai oikeastaan koira, mutta se näyttää aivan pieneltä karhulta. Tifa nimeltään. (Ensikohtaaminen meillä oli hänen kanssaan maanantaina, ennen sitä oksu -tilannetta..) Mutta kyseessä on siis aivan järkyttävän suloinen karvapallo! Luda on innokas koiranhoitaja. Heistä tuli heti ihanat ystävykset. Tervetuloa perheeseen Tifa.<3

Maininnan arvoista on vielä se, että mulla oli tänään päivällä ihana pieni tauko kotihoitajan roolista, kun poika nukkui pitkät pätkät päiväunta. Blogi päivittyi, varpaan kynnet sai pinkin lakan ja vatsa täyttyi hyvästä. Kehittelin aamupäivällä herkullisen maapähkinävoi raakakakun ja olihan sitä nyt maisteltava. Ja otettava vähän lisääkin.. Täytyy tehdä samaa herkkua uusiksi ja napata reseptikin päästä paperille. Josko saisin jokupäivä jopa päivitettyä surullisesti keväällä tyssännyttä ruokablogiani.. voi sitä. 

On kyllä aivan hullua miten nää viikot vaan vierii..taas on yksi lopuillaan.

Ihanaa, että tää syksy on ollut näin lämmin.. Minusta näin saa jatkua..

Mutta hei, mitä teidän syksyyn kuuluu? Olis ihana kuulla teistä taas.. :)

Aurinkoista loppuviikkoa jokaiselle! 

Tsau!

-Tiia

Perheleffaa ja riman alituksia

Meillä on ollut olkkarin telkku rikki kesästä lähtien. Se sai vähän kyytiä, kun pieni miehen alku kopautteli ruutua sillä seurauksella, että se halkesi. Kaput.

Aluksi vähän harmitti. Seuraava ajatus olikin jo, että päästiimpähän kertaheitolla eroon siitä turhakkeesta.. Telkkua ollaan katsottu ennen jonkun verran. Ei tillottamalla tillotettu tuntikausia, mutta sillein normisti välillä. Lapsen aikana telkun katselu on kyllä paljon vähentynyt, kun ollaan ihan tietosesti vältetty pitämästä telkkua päällä pitkiä aikoja hänen hereillä ollessaan. Nykyäänhän suositellaan, ettei alle kolme vuotiaan tulisi katsoa televisiota yhtään. Meillä on kuitenkin saanut katsoa aamupiirretyt ja pikkukakkosen. Ja uutiset! Ne on ollut ihan pojan ykkös hitti! Varsinkin kolmosen seiskan uutiset. Keke on hänen suosikki selostaja. Heh. 

Nyt tosiaan olkkari on ollut jo noin nelisen kuukautta ilman telkkua. Tosi kivaa vaihtelua ollut ja ei kesällä edes ollut aikaa sitä katsella. On meillä kyllä toinen telkku makkarissa, mutta siitä ollaan katseltu lähinnä vaan dvd -elokuvia ja sarjoja. Nyt pimenevän syksyn tullen ollaan kuitenkin huomattu, että tekisi enempi mieli seurata taas joitakin ohjelmia. Aikaa ei edelleenkään telkun tuijotukseen ole paljon, mutta etenkin viikonloppuisin olis kiva katsoa joitakin viikon uusintoja, mitkä on missannut. Edes joistakin ohjelmista. 

Vain Elämää, on ollut kyllä taas tänäkin syksynä kiva katsoa. Se on vaan jotenkin niin hyvän mielen ohjelma. Alku katsotaankin aina kaikki kolme yhdessä makkarin sängyllä ja sitten ekalla tai tokalla mainoskatkolla laitetaan poika nukkumahommiin. Muuten aktiivinen touhulainen rauhottuu mielellään katsomaan niitä musiikkiesityksiä. Muita ohjelmia ei olla aktiivisesti nyt edes seurattu. 

Blogiani enemmän seuranneet ovat varmastikkin huomanneet, että meidän perheen pienin on aika kova automies. Nykyään etenkin Disneyn Autot on se juttu. Tähän asti autojen seikkailuja on seurattu vaan kirjoista ja lehdistä. Hirmusen monta elokuvan pikkuautoakin on päivittäin leikeissä mukana.
Viimeviikon perjantaina pojalla koitti jännittävät paikat, kun vietettiin ihka ensimmäistä perhe -elokuvailtaa. Ajateltiin, että ehkä hän (2,5v.) jaksaisi jo katsoa vähän pidemmän pätkän kerrallaan. Päätettiin ainakin kokeilla. 

Katsottiin siis tietenkin se Autot -elokuva. 

Ensimmäiset popcornitkin oli pienellä omassa kupissa ja toisessa pikku kupissa oli kuivattuja hedelmiä. Äiskän sydän oli pakahtua, kun pikkuiset kädet vuoron perään kahmivat niitä suuhun ja silmistä paistoi niin aito innostus. Ja entäs kun Syylari Cityn asukit ajoivat ruutuun vuoron perään.. Se olis niin pitänyt saada nauhalle! Poika oli innosta aivan soikeana ja hihkuen jännitti pienen kehonsa jokaisen sopukan, osoittaen vuoron perään ruutuun tulleita autoja! Välillä hän kävi antamassa autoille suukkoja ruudun kautta. Kokonaiset 30 minuuttia automies jaksoi elokuvaa katsoa, kunnes meni vähän ylivilkkauden puolelle. Autojen vauhti tarttui pieneen mieheen ja se oli merkki sille, että oli hyvä hetki aloittaa iltatoimet, rauhoittaa meno. Olin aivan varma, ettei saada poikaa nukkumaan sinä iltana, mutta onneksi kuitenkin toisin kävi. 

Pitkin viime viikkoa ollaan palattu Syylari Cityn tuunelmiin ja ollaan katsottu lähes päivittäin elokuvan ensimmäiset 10 minuuttia, missä autot kilpailevat. Joskus olen ajatellut, etten ikinä käyttäisi mitään tämän kaltaista kikkaa lapseni kanssa, mutta useasti ulos lähtiessä pukeminen on niin ankean vastahakoista, että olen nyt monesti helpottanut itseäni laittamalla Autot pyörimään makkarin telkkuun ja pukenut haltioituneen pojan siinä samalla, ihan huomaamatta. Heh. Kyllä sitä vaan huomaa monesti alittavansa sen "enkylläikinäaiosittentehdälapsenikanssanäin.." -riman, jonka on itselleen joskus asettanut. Ja minusta oikein hyvä niin, sillä oma rimani on ollut monissa asioissa melko korkealle sijoitettuna.

Tänäänkin valitsin imuroinnin sijaan pienet päikkärit, vaikka imuroinnin olin asettanut päivän tavoitteeksi. Ei vaan aamupäivän menojen ja touhujen jälkeen enää jaksanut. Mitään vahinkoa ei sattunut, vaikka se nyt tänään jäikin välistä. Huomenna sitten. Ehkä. 

Muistetaan olla itselle armollisia ja alitella välillä vähän rimoja.

Kirpsakan raikkaita syyspäiviä ja voimia arjen hasteisiin!

-Tiia

Ps. Ne joita jäi mietityttämään miten viime tekstissä mainittujen pojan päivittäisten päiväunien kanssa kävi, niin ne on nyt tosiaan siirtyneet taas ulos ja rattaisiin.. palattiin vähän ajassa taakse päin siis. Nukkuu ulkona kun tukki. Äidin (mielestäni lakisääteiseksi asetettava) lepotauko on siis myös (ainakin pääsääntöisesti) taas turvattuna! :)

Syksyinen miniloma

Tähän väliin pääsi tulemaan vähän pidempi, mutta tarkoitukseton blogitauko. Päätettiin nimittäin ekstempore lähteä tätini luokse Ruotsiin ja vietettiinkin siellä viime viikko. Reissussa oli minun ja pojan lisäksi mukana äitini. Niku ei valitettavasti voinut irtautua treeneiltään reissuun. 

Jostain syystä presidentti Obamakin oli päättänyt ajoittaa matkansa Tukholmaan samaan aikaan ja tukkia suurimman osan väylistä keskustaan, joten päätimme siirtyä sivuun hänen mahtipontisen vierailunsa alta. Satamaan saapumisen jälkeen piipahdimme tätini kauniissa kodissa Sollentunassa mm. poimimassa maailman mehukkaimpia luumuja suoraan pihan puusta ja keräämässä Hortenssioita pihan edustalta. Siitä jatkoimme yhdessä 100 km päähän, Yxlandin saareen mökille. Siellä vietimme muutaman lämpöisen ja aurinkoisen syyspäivän. Saimme kauniin ruskan lisäksi nauttia herkku ruoasta ja ihanasta seurasta. Oli niin kiva nähdä Ruotsin pään serkkujakin pitkästä aikaa!

Aamupala mustikatkin sai kerättyä aamukasteiselta takapihalta, marjaa riitti vieläkin, vaikka sitä oli kuulema kerätty talteen talven varalle jo suuret määrät. Oli kyllä ihan tosi kaunis ja tunnelmallinen syys siellä.

Kotiin tultiin lentäen. Lyhyistä päiväunista johtuen Poika ei ollut kovinkaan innostunut lennosta. 55 minuuttia paikallaan istuminen on muutenkin todella suuri haaste meidän menomaakarille. Mutta selvittiin, kun selvittiinkin kotiin asti. :)

Kotiin tullessa tehtiin muutamat punkki löydökset. Veikkaampa, että ne kurjimukset on salamatkustaneet meille kotiin asti, sillä tehtiin punkkiseulonnat jo mökiltä lähdettyämme, mutta silloin löytyi vaan yksi ja kotona vielä kolme. Noh, löydettiin ne mokomat kuitenkin niin pian, että eivät olleet kauaan kerinneet meissä roikkua, tuskimpa siis mitään vakavaa on päässyt käymään. Lisäksi ollaan oltu flunssapäitä jo monta päivää. Energiatasot on olleet aika alhaiset. Mutta niinhän sitä sanotaan, että reissussa rähjääntyy. Heh. Silti oli kyllä ihan tosi kiva viettää pieni loma alkaneen syksyn kunniaksi. :) 

Kiitos vielä, Hellu -täti.<3

           

               

              

                  

               

                              

           

 

 

                                                     

Niin se syksy sitten on rehellisesti täällä koti Suomessakin läsnä.

Kaunista ruskaa kaikille!

-Tiia :)

ps. Minulla on ollut sellainen hassunlainen ikävä teitä lukijoita.. olisi vaan niin kiva kuulla teistä enemmän. Syyskuulumisia tai jotakin. Sana on vapaa, muruliinit. 

Noh, ehkä pian järjestän taas jonkun arvonnan, jolla sitten jekutan teidät juttusille! ;) Hih.