Katsokaa kedon kukkia..

Kesäkuuta jokaiselle! 

Meillä vietetään vesirokkoviikkoa! Pikku -ukko kukkii päästä varpaisiin.. raasu. 

Mutta sittenpähän se on lusittuna. Toivottavasti kuitenkin pian alkais pienellä olot helpottamaan, vielä on iho ihan rakkulavaiheessa. Täytyy tänään kipaista apteekkiin hakemaan helpottavia rohtoja, viime yö kun kirjaimellisesti huusi tuntitolkulla helpotusta. Oli kyllä niin surkea äiti -fiilis itsellä, kun eilen kauppareissulla unohdin poiketa apteekissa. Tänään on silmäpussit sitä luokkaa, että vähintään niiden avulla muistaa kyllä suorittaa sen apteekkireissun.

Kuva maanatai aamulta.
Vesirokkomies hengailee evakossa ollessaan (ja muutenkin) mielellään partsilla.
Rakkulat on kyllä huikeesti lisääntyneet vuorokauden sisällä.

Onneksi valoa riittää tähän aikaan vuodesta (vaikka just tänään onkin harmaata..) ja unettomat yöt ei tunnu ihan niin ylitsepääsemättömiltä valoisuuden vuoksi. Lisäksi ulkona kaikki on niin ihanan vihreää ja tuoksujen määrä on loputon. 

Sireenit on tänä vuonna mun mielestä kukkineet jotenkin aiemmin, kuin edellisinä vuosina. Niiden tuoksu on vaan niin huikea. 

Äiti olikin viimeviikkolla jostain mulle napsannut muutamat oksat maljakkoon.. ( ilmeisesti ihan jostain maahan pudonneesta oksasta.. ;) Heh.) 

Meidän pihapiirin sireenit kukoistivat koreimmillaan jo reilu viikko sitten. Nyt jo kukat maassa lakastuneina. Kirsikkapuista puhumattakaan. Viime viikon alussa tuoksui tosi voimakkaasti pihlajan pienet, kauniit kukat. Niitä olikin pihan puut täynnä. Meidän keittiön ikkunan edessä on pihlaja ja tuoksu kantautui ihanasti sisään ikkunan ollessa auki. Nyt tällä viikolla huomasin pihlajan kukkien jo ihan lakastuneen. 

Jos olet seurannut blogiani pidempään, tiedätkin minusta varmaan ainakin sen, että rakastan kukkia! Minulla on muutamia tatuointeja ja valtaosa niistäkin kukkia tai kukkien ympäröimiä. Yllättäen.

Jos pitäisi sanoa joku viikottainem rutiini mistä en hevillä luovu, niin se on tuoreet kukat keittiön pöydällä. Ne tuo eloa sinne, missä oman tilansa saavat. Siksi haluan niitä aina tänne kotiinkin (ja myös tarjota niille sen tilan). Ja nyt kun luonto kukkii niin kauniina, niin olen imenyt kukista taas kaikkea sitä kaunista, mitä niillä on ollut tarjota.

Perjantai -illalla pääsin käymään Haagan Alppiruusutarhassa. MIELETÖN paikka!

Viimeksi olen käynyt siellä pienenä ukin ja mummin kanssa, ehkä olin viis, ehkä kuus. En todella tiedä miksi en ole sinne tajunnut aiemmin palata. No mutta perjantaina olin ja kukkia riitti. Nukkumaan mennessä vielä mietin niitä kaunokaisia ja aamulla selailin taas lisää kuvia niistä. Voi että mä vaan rakastan kukkia..

Pikku mussukka on joka toinen viikonloppu isänsä kanssa (aina kyllä tulee ihan hurja ikävä pientä..) ja mulla on sitten omaa aikaa viikonlopun verran. 

Aamut meillä on kaksin ollessa pääsääntöisesti lepposia (välillä kyllä paljon muutakin..), mutta ne alkaa yleensä niin hurjan aikasin (viimeistään siinä kuudelta), niin on ihana välillä nukkua vähän pidempään. Tai no.. Heräsin lauantainakin jo 6.30, mutta jäin vielä pariksi tunniksi lötvimään ja valmistin vasta sitten rauhassa aamupalan. Yleensähän se siis tapahtuu pienen paineen alla ja silmät enemmänkin vielä ollessa solmutilassa. Hah. 

Yksin ollessa myös ajatuksille ja kaikille tunteille on vielä enemmän tilaa. Ja niitähän riittää. Viimeaikoina olen jollain yliluonnolissella tavalla saanut kyllä kitkettyä paljon niistä pahaa pois ja uudenlaisia ajatuksia on tullut tilalle. Kipu ei kylläkään hellitä vielä varmaan pitkään aikaan. Mutta anteeksianto on ollut yksi väkevimmistä ajatuksista viime viikkoina.

Se on ajatus joka on vapauttanut mua ja vienyt viime päivinä pienillä askeleilla eteenpäin. Siinä on mieletön voima, kun sen saa lauseen muodossa suustaan ulos. Ja muutenkin. Ainakin mut se asia herkistää joka ikinen kerta, kun edes ajattelen sitä. Nytkin.

Se on yksi niistä asioista, minkä lokeroisin "ei ne ihan helpoimmat ja yksinkertaisimmat jutut" -kansioon..
Ajattelin kirjoittaa aiheesta omia ajatuksiani mahdollisesti myöhemmin lisää, mutta nyt jatkan kukista..

Lauantai aamuna siis kun lötvin sängyssä oman aikani ja kävin ajatuksiani läpi selaillen samalla alppiruusujen kuvia, niin mulle vaan nousi se ajatus raamatusta: "Katselkaa kedon kukkia.." 

Onko tuttu kohta?

Voin avata sitä lyhyesti sen verran miten se kohta mua itseäni puhuttelee. 

Musta se kohta raamatussa tahtoo sanoa, että meidän ei tulis mistään murehtia. 

Mut voi vehka, vaikeetahan se on. Kuitenkin jotenkin sen kautta ainakin itse haluaisin pystyä osoittamaan luottamusta ylöspäin, että koko elämäni on Hänen kädessä ja vaikka elämä tarjoais minkälaista kolaria tai onnettomuutta tahansa, niin mun ei tulis murehtia siitä, kuinka selviän ja mitä kaikkea huominen, ylihuominen tai vaikka ens vuos tuo tullessaan. Se kaikki on Hänellä hallussa ja sen luottamiseen tuossa kohdassa tahdotaan meitä kehottaa. Minä ainakin haluan pyrkiä tarttumaan siihen aina, kun meinaan alkaa murehtimaan tulevaa. Kuten sanoin, helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on pyrkimykseni.

"Sen tähden minä sanon teille: 

älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 

Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii!

Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Matteus 6 : 25-34

Jos Hän pitää kukistaan ja linnuistaan niin hyvää huolta ja antaa niiden loistaa kauniina (ja vielä kaikki se niin lyhyen kukinnan ajaksi), niin eikö Jumala silloin haluaisi meille, kaikista rakkaimmilleen sitä ja vielä paljon enemmän. Joka kerta, kun jollain läheiselläni on joku murhe tai vaikea elämän tilanne, niin se tuntuu myös minussa. Ja silloin haluaisin vaan hänen ymmärtävän ettei ole mitään hätää, kaikki kun järjestyy. Ihan aina. Helpompi se on kyllä aina sivusta huudella, kun ei kipu ole omassa rinnassa.

Mutta sitä ajatellessani tajuan mikä tilanne on omien murheitteni kanssa.. En ole poikkeus. Kaikki hoituu omallakin kohdallani. Ihan aina on tähänkin asti hoitunut, murehdin tai en. Jos murehdin, hukkaan vaan turhaan voimavarojani ja en edes välttämättä tajua kaikkea mieletöntä hyvää ympärilläni. Mutta jos päätän olla murehtimatta ja luotan siihen, että minusta pidetään kyllä huolta, niin omaa energiaani säästyy paljon muuhun ja saan aikaan eteenpäin vieviä asioita. Pystyn keskittymään silloin paremmin juuri sillä hetkellä ympirillä oleviin asioihin ja en menetä niitä arvokkaita hetkiä.

Jokainen varmastikkin ymmärtää, etten tarkoita tällä vastuuttomaksi heittäytymistä tai sitä, ettei itse tarvitsisi kuitenkaan hoitaa asioita ja kaikki vaan sitten lutviutuu kumminkin omaksi parhaaksi. Ei. Tarkoitan sellaisen murehtimista, mikä ei vaan millään tavalla ole omin käsin hallittavissa. Kuten se huominen.

Mutta kukat.. Ei ne mistään murehdi. Siltikin ne loistaa kauniina, upeissa värikkäissä vaatteissaan. Antaa energiaa, iloa ja kietoo tuoksuunsa. Niillä on kaikki paremmin kuin hyvin ja pystyvät myös jakamaan omastaan. Tulevasta turhaan murehtiva kun vie energiaa toisilta, mutta ennen kaikkea itseltään.

Tämän kevyen (hah) pohjustuksen myötä kehotan siis käymään Haagan Alppiruusupuutarhassa ja katsomassa, jospa niillä kaunokaisilla olis jotain sanoa sinullekkin. 

Kuuleman mukaan vielä pari viikkoa saattavat kukkia. 

Jos ei muuta, niin ainakin sen voin luvata, 

että lähdet sieltä pois yhtä kaunista kokemusta rikkaampana. :)

Tuoksuvaa kesäkuuta jokaiselle!

-Tiia

Gluteeniton Suklaakakku ja perhoshaaste

Säät on suosineet taas ja on ollut ihana, kun joka aamu aurinko on täyttänyt keittiön! Se on jotenkin niin täydellinen aamun aloitus. Veikkaisin, että ehkä vielä syyskuullekkin asti riittää aurinkoa. Nautitaan, sillä ihan pian voi olla jo vilposta.

Viime viikolla hankin äidiltäni saatuun pyörään Ludalle lasten istuimen. Cittarissa oli hyvä tarjous istuin- kypärä kombosta. Pyörä on yhtä vanha kun minä. Se on hankittu silloin, kun minä olin masussa, autuaan tietämättömänä tästä kaikesta. Hyvin toimii vielä Soliferin retkilady, vaikkakin pyörän kumit piti vaihtaa viikonloppuna. Nyt ollaan Ludan kanssa pyöräilty ja hän on nauttinut kyydistä. Pian kyllä pyörän pysähdyttyä alkaa sinnikäs pyrkiminen ulos valjaista ja silloin on äiskä pulassa, kun pitäisi pitää pyörä pystyssä ja poika kyydissä. Muuten on sujunut mallikkaasti. Kauppareissutkin on sujunut paremmin, kun normaalisti kaupassa rattaista karkaileva ukkeli on saanut nyt olla ostoskärryssä, ostoksia tutkien. Hän ei siis mielellään istu siinä lapsille tarkoitetussa osassa vaan mieluiten siinä ostoksille tarkoitetussa. Tänään hän seisoi kärryssä päivystäen toimintaa lähes koko kaupassa olon ajan ja lopuksi istutui pyöränkoriin, mikä oli kauppareissun aikana ostoskärryssä. Tyyli on vapaa! Ihanaa vaan, kunhan pysyy kyydissä. :D

Eilen päikkäriaikaan meille lensi nokkosperhonen sisälle. Yritin saada siitä kuvaa ja tiedättehän perhoset.. ne pyrhältää heti paikalta, kun sellaista edes suunnittelee. Vihdoinkin sitten se asettui aloilleen, mutta piti siivet visusti supussa. Ihan kun se olisi aavistanut aikeeni. Asetuin kameran kanssa odottamaan ja pidin tarkennuksen koko ajan pohjassa, että saisin heti napsattua kuvan siipien levähtäessä auki. No sain odottaa. Ensin neljä minuuttia, jolloin harkitsin jo luovuttamista ja sitten jatkoin vielä 3 minuuttia, kunnes sain kuin sainkin kuvan siivistä! Kerkesin siinä ensimmäisten minuuttien aikana ajatella jo monta kertaa, että voi mitä ajan hukkaa tämäkin on! Silti aina päätin, että nyt kyllä varmasti nyt tässä tönötän, kerran tönöttämään olen alkanut. Ihmettelin itseäni, että mikäs kiire tässä nyt on yhtään minnekkään! Muutama minuutti sinne tänne tässä elämässä ei ole mikään juttu. Kauhea kiire muka aina!

Juuri tällaiselle pitäisikin aina olla aikaa. Pienille yksityiskohdille ja sille, että hetken vaan on ja ihmettelee ihan vaikka perhosen rakennetta ihan läheltä! Kiireessä kaikki tällainen aina jää huomaamatta. Minulla ei ollut oikeasti silloin mihinkään kiire. Olin vaan luonut sellaisen kuvan päähäni, että nyt pitäisi saada kauheasti aikaan, kun poika nukkuu. 

Perhosen kuvan saatuani päätin mennä päiväunille ja olin taas hetken tekemättä yhtään mitään. Ja tiedättekö mitä? Mitään pahaa ei tapahtunut, vaikka en tehnytkään sitä kaikkea mitä olin kaavaillut. Päin vastoin.

No joku saattaakin nyt ajatella, että helppohan se on lapsen kanssa kotona tuollaista toteuttaa ja varsinkin jos se lapsi nukkuu. Mutta kyllä tälläista tapahtuu ihan joka paikassa ja jokaisen on mahdollista päättää, että jahtaako ja tuijotteleeko perhosta vai juokseeko pää kolmantena jalkana itse luomassaan kiireessä. Pieni esimerkki. Jos joskus odotat metroa ja taulu näyttää seuraavan metron tuloon 7 minuuttia, meinaa alkaa ihan huimata se odotusaika ja heti alkaa stressitasot kohoamaan. Tunnistatko ehkä itsesi? Minä ainakin, varsinkin jos on luvannut olla jossain. Nykyään harva jättää aikaa enää sille, että nautiskelisi matkasta. Aina on vaan kiireesti matkalla paikasta A paikkaan B. Surullista.

Minulle tämä perhonen ainakin muistutti taas, että kiireessä ei kerkiä näkemään asioita ympärillään. Eikä asioiden todellista kauneutta. (Luonnossahan perhonen oli siis ainakin viiskyt kertaa kauniimpi, mutta se ei jäänyt minulta nyt onneksi näkemättä.)

Hei, tässähän on loppu viikoksi haaste meille jokaiselle! Unohdetaan kiire. Varataan aikaa ja tarkkaillaan mitä kaikkea oikeasti ympärillä on. Ehkä palkinnoksi saa huomata, että on taas kivampi olla. Ilman kiirettä. Ehkä on taas jonkun pienen (tai suurenkin) kokemuksen rikkaampi.

No minä oon ehkä tälläinen hömppä vaan, mutta minuun tehoaa tälläiset jutut. Ja omalla kohdallani myös tälläinen hömppäily ainakin lisää onnellisuuden tunnetta. Toisille taas tepsii toiset jutut. Toivottavasti jokainen keksii omat keinonsa. Otsakurtussa on nimittäin kurja viipottaa. Niin ja kiire lisää stressiä ja stressistä nyt ei seuraa mitään hyvää.

Ja niin, lupailin pari postia sitten jakaa täällä ihan mielettömän hyvän gluteenittoman suklaakakun reseptin ja nyt sen teen. Vielä jos jostakin löydät tuoretta vadelmaa, niin huitase niitä kakun kruunuksi. Miksi ei pakastevadelmaakin, mutta ne kannattaa sulattaa ja valuttaa ennen käyttöä. Mutta tämä kakku on takuuvarmasti herkkua ilman mitään höysteitäkin! Ainakin jos satut pitämään suklaasta. Olen tehnyt tätä kakkua ehkä kakskyt kertaa ja joka kerta on maistunut, täytteellä ja ilman.

Tässä se nyt tulee.

(Täydellinen) Gluteeniton suklaakakku

(n.12 annosta)

200 g maitosuklaata

150 g (1 prk) Ranskan kermaa

2 dl gluteenittomia jauhoja

 200 g voita

5 kananmunaa

2,5 dl sokeria

0,5 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Suklainen voikreemi (täyteraita ja kuorrute)

300 g (1,5 levyä) maitosuklaata

1 pkt Mascarbonejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa

150 g voita

n. 5 rkl tomusokeria

Vaaleanpunainen voikreemi (täyteraita)

100 g valkosuklaata

puolikas pkt Mascarbonejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa

75 g huoneenlämpöistä pehmeää voita

n. 3 rkl mansikanmakuista tomusokeria

Tarvittaessa värin kirkastukseen pienenpieni määrä punaista elintarvikeväriä

Koristeluun esim.

1 rasia tuoretta vadelmaa ja

Sitruunamelissan lehtiä

(Kakku maistuu varmasti ilman mitään höysteitäkin!)

Lämmitä uuni 175 asteiseksi.

Sulata voi ja suklaa yhdessä. Vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Siirrä valmis seos sivuun jäähtymään.

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän kohtaan kannattaa panostaa, niin saat kuohkeamman lopputuloksen. Vatkaa siis kärsivällisesti.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilöiden kuohkean munasokerivaahdon sekaan nostellen vaahtoa esim. nuolijalla. Vältä voimakasta sekoittamista, mutta huolehdi, että ainekset kuitenkin sekoittuvat. Lisää lopuksi sekaan hieman jäähtynyt voisuklaaseos ja ranskankerma, samaan hellään tyyliin sekoittaen. Kaada valmis taikina voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24cm) tai haluamiisi muffinivuokiin. Laita vuoka uunin keskitasolle n. 45 - 50 minuutin ajaksi, uunista riippuen. Tarkastele välillä, onko kakku tarpeeksi kypsä. Kakku saa jäädä jonkin verran kosteaksi sisältä. Muffinivuoat saavat olla uunissa n. 15 - 20 minuuttia, myös uunista riippuen. 

Valmista voikreemit.

Käytä monitoimikonetta tai sähkövatkainta. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kattilassa sekoittaen. Laita valmis suklaasula sivun jäähtymään. Kytke vatkain päälle ja sekoita tauotta, kunnes massa on kokonaan valmis. Laita kippoon huonnenlämpöinen, pehmeä voi ja sekoita se tuorejuuston kanssa tasaiseksi massaksi. Lisää sekaan sulanut, vähän jäähtynyt suklaa. Lopuksi lisää vielä tomusokeria tarpeen mukaan. Huomaat kyllä, kun kreemi on valmista ja sopivan jähmeää. 

Vaaleanpunaisen täytteen valmistat samalla tyylillä, mutta lisää halutessasi vielä tarpeen mukaan punaista elintarvikeväriä ihan pieni määrä. 

Jos haluat, voit laittaa valmiin kreemin hetkeksi jääkaappiin vielä jähmettymään lisää. Varo kuitenkin kovettamasta sitä liikaa.

Ota nyt kakku uunista jäähtymään ja irrota se vuoasta varovasti. Kakun jäähdyttyä, leikkaa se terävällä pitkällä veitsellä kolmeen kerrokseen. Vuoraa alin kerros maitosuklaakreemillä ja aseta seuraava kerros päälle. Seuraavaan kerrokseen tulee vaaleanpunainen voikreemi ja jos haluat, reunoille voi jättää pienen tilan rinnakkain aseteltaville vadelmille. Aseta päälle vielä viimeinen kerros, eli kakun päällinen paikalleen. Taas on vuorossa maitosuklaakreemi. Lisää se pursottimella tai ihan vaan levittämällä esim. terävällä veitsellä. Varo varsinkin, jos kreemi on kovasti kovettunut jääkaapissa, ettei se riko kakun hattua kreemiä levitettäessä. Lisää halutessasi kakun päälle vielä tuoreita vadelmia ja sitruunamelissan lehtiä. 

Herkuttele! (Ilman kiirettä ;))

Iloista ja kiireetöntä loppu viikkoa! 

-Tiia 

Kaunis kesäilta

Lauantaina saimme olla mukana juhlimassa ystäväni Esan ja hänen vaimonsa Riinan kaunista hääjuhlaa Nummi -Pusulassa. Sää oli täydellinen ja oli kyllä juhlatkin. Niin kauniit. Hääpari vihittiin jo alkukesästä Israelissa eräällä Surffi Clubilla, meren rannalla. Itse en ollut paikalla, mutta kuvat oli kuin jokaisen häistä unelmoivan naisen unelmasta. Ihan mieletön tunnelma välittyi niistä. 

No ei nämä lauantaiset juhlatkaan kylmäksi jättäneet. Jo niin kauniilla mökillä vierailu jätti oman jälkensä. Taustalla soinut musiikkikin oli peräjälkeen täynnä omia lemppareitani. Lisäksi kaikki oli otettu niin ihanasti huomioon lapsia myöten. 

Ludakin nautti silmin nähden joka solullaan juhlan loppuosiossa häntä odottaneesta naku -uinnista ja juoksentelusta Aatamin asussa, ennen pyjamaan sujahtamista. Minä taas imin sillä välin itseeni kaiken mahdollisen siitä kauniista järvimaisemasta ja auringon laskusta. Oli niin tyyni ja lämmin vesikin. Jopa minä, epäjärviumari olisin halunnut mennä uimaan! Silloin on todella oltava tilanteet kohdillaan jos sellainen olo minut valtaa. Pysyin kuitenkin visusti juhlatamineissani ja pidättäydyin uimahetkestä, jokaisen paikalla olleen mielenrauhan takaamiseksi. Pienelle lapselle väkijoukossa nakuilu sallittakoon, mutta aikuiset pysyköön vaan visusti vahtihommissa.. 

Laiturilta sai myös kokeilla Stand Up Boardia. Se on siis surffilaudan näköinen lauta, minkä päällä on tarkoitus tasapainoilla ja päästä meloen eteenpäin. Siinä tyynessä järvessä se ei ollut kovinkaan haasteellista ja naureskeltiinkin, kun se oli niin terapeuttinen kokemus, että jos olisi pidempään saanut omassa rauhassa jatkaa, niin olisi kaikki mahdolliset padot lapsuustraumoja myöten päässeet aukeamaan. ;D
Yritän tässä nyt siis jotenkin saada muillekkin kuvailtua täydellistä kesäillan tunnelmaa. Ainakin minun mieleni lepäsi niissä puitteissa ja siinä säässä. Ihana ilta.

Oli niin ihana olla mukana jakamassa ystävän tärkeää päivää. Tällä ystävällä on ollut todella tärkeä rooli elämäni vaikeimmassa tilanteessa. Sitä en unohda koskaan. Niin kuin muutamille muullekkin, hän on ollut minulle kuin oma veli.

Olen todella onnellinen teidän puolesta Riina ja Esa.<3

Huolestunut kummitäti ja jääaltaassa liottuneet pikku sormet

Viikonloppu huipentui sunnuntaina, kun meidän seurakunnassa (Suhessa) oli ihan mieletön ilta. En saanut seuraavana yönä unestakaan kiinni, kun mietin miten hienoa elämää saan elää korkeimman kädessä. Kun on itku, Hän lohduttaa ja ilon hetkellä Hän riemuitsee mukana. Olen täynnä kiitollisuutta ylöspäin. Mikään ei olisi nyt näin ilman Häntä. 

-Tiia