Maanantai on pääsääntöisesti inhotuin viikonpäivä. Se tietää hauskanpidon loppua ja arki on taas vastassa. Pitkä työviikko edessä ja viikonloppuunkin on vielä ihan liian monta päivää aikaa.
En muista kuitenkaan aikoihin inhonneeni maanantaita, mutta muistan kuitenkin mistä siinä inhossa on kyse. Se miksi en inhoa, saattaa johtua osittain siitä, ettei ole moneen vuoteen tarvinnut joka maanantaiaamu lähteä kotoota kylmään maailmaan, vaan hommat on olleet siinä ihan käden ulottuvilla ja useinkaan viikonpäivällä ei ole ollut niin suurta merkitystä (kääntöpuolensa toki siinäkin). Maanantai tarkoittaa useasti rauhottumista viikonlopun touhuilta ja monesti haluankin pitää sen ihan kotipäivänä. Oikeastaan se tuntuu silloin tällöin erityisen ihanalta. Etenkin jos edellinen viikko on ollut raskas.
Siitä syystä olen myös tänään nauttinut uuden viikon alkamisesta. Vähän kuin olisi annettu uusi toivo. Uskon kyllä oikeastikkin, että tästä viikosta tulee parempi kuin edeltäjänsä. Joka viikko kun ei onneksi tarvitse tehdä suuria päätöksiä tulevasta tai huomata olevansa paniikkikohtauksen partaalla. Kuten esimerkiksi viime viikolla. Lisäksi päätin, että tällä viikolla ainakin pyrin siihen, että teen enemmän mukavia asioita. Sellaisia mitkä itsestä tuntuu mukavalta. Tai ainakin jätän pienelle tauolle sellaisten asioiden hoitamisen, mistä meinaa lähteä järki. Otan siis tietoisen pienen irtioton pyrokratiaviidakostani, missä olen nyt rämpinyt kohta puolivuotta. Tästä voikin siis päätellä, ettei käytännön asiat rullaa edelleenkään ilman vääntämistä. Joiltain osin se ei varmasti tule vielä hetkeen helpottamaan, mutta kun saan tämän järkyttävän paljon voimavaroja vievän pohjatyön valmiiksi, niin ehkä sitten moni asia helpottaa. Ainakin taakan luulisi kevenevän.
Ei ollut kyllä aluksi minkään näköistä käryä siitä, että mitä kaikkea sitä joutuukaan käydä läpi lapsen diagnoosin saamisen jälkeen. Kaikki nämä hermoja raapivat käytännön asiat ja siihen vielä lisäksi kaikki tunnepuolen jutut.. Surutyöt ja uudelleen asennoitumiset. Kaikkea uuden opettelua ja siinä samalla perusarjen ylläpitoa. En arvannut sitäkään, miten lujille parisuhdekkin kaiken keskellä joutuisi. Onneksi tässä ollaan kuitenkin säilytty yhteisenä kappaleena, vaikka välillä on ollut enemmän tai vähemmän järjen lähtö lähellä. No, saadampahan taas jatkaa entistä lujempana tiiminä eteenpäin.
Se on vaan jotenkin niin vaikeaa käsittää, miten hankalaksi on tehty se, että asiat lähtisivät rullaamaan, varsinkin kun ei tässä nyt ihan ensimmäisiä ihmisiä tämän kaltaisen uuden elämäntilanteen kanssa olla. Luulisi, että tähän mennessä olisi jo keksitty vähän helpotusta. Tai sitten tämä on jollain tasolla nimenomaan suunniteltu näin vaikeaksi.. No oli miten oli, niin kyllä tämä aivan varmasti tästä. Vaikka välillä ei meinaa nähdä ulospääsyä tästä viidakosta, niin onneksi tiedän, että asioilla on aina tapana hoitua ajan kanssa. Lisäksi uskon vahvasti siihen, että jokaisen raskaan elämänvaiheen jälkeen on taas entistä vahvempi ja toivon, että voin joskus olla jollekkin toiselle samassa tilanteessa olevalle tueksi.
Asiasta vielä ihan kukkaruukkuun, sillä pakko nyt tähän loppuun mainostaa, että jos et vielä ole nähnyt elokuvaa Walter Mittyn ihmeellinen elämä, niin suosittelen katsomaan. Perjantaina saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi tyttöjen leffailta (sanoinkuvailettoman ihanan) ystäväni Matun kanssa. Viime kerrasta laskettiin olleen vajaat 4 vuotta aikaa.. oli siis todellakin jo korkea aika! Käytiin katsomassa kyseinen elokuva ja tykättiin vaan niin tosi paljon. Lähdettiin teatterista hymy suussa ja hehkuteltiin elokuvan idean lisäksi kauniita kohtauksia, hyvää musiikkia ja todettiin kumpikin, että tekisi mieli tältä istumalta lähteä seikkailemaan ympäri maailmaa. Monin tavoin inspiroiva elokuva. Muutenkin oli huippu ilta.
Sai ajatuksetkin vähän tuuletusta ja vielä ihan huippuseurassa! <3
Pojat viettivät sillä aikaa isä-poika koti-iltaa ja se oli kuulema (arvatenkin) pieru-röyhyhuumorilla ja pienen pojan kikatuksilla höystettyä laatuaikaa. :)
Uusi viikko, täältä tullaan! Taas vahvempana viimeviikon jäljiltä. :)
Voimia itsekullekkin!<3
-Tiia