tiistai 28. tammikuuta 2014

Maanantai on toivoa täynnä

Maanantai on pääsääntöisesti inhotuin viikonpäivä. Se tietää hauskanpidon loppua ja arki on taas vastassa. Pitkä työviikko edessä ja viikonloppuunkin on vielä ihan liian monta päivää aikaa.
En muista kuitenkaan aikoihin inhonneeni maanantaita, mutta muistan kuitenkin mistä siinä inhossa on kyse. Se miksi en inhoa, saattaa johtua osittain siitä, ettei ole moneen vuoteen tarvinnut joka maanantaiaamu lähteä kotoota kylmään maailmaan, vaan hommat on olleet siinä ihan käden ulottuvilla ja useinkaan viikonpäivällä ei ole ollut niin suurta merkitystä (kääntöpuolensa toki siinäkin). Maanantai tarkoittaa useasti rauhottumista viikonlopun touhuilta ja monesti haluankin pitää sen ihan kotipäivänä. Oikeastaan se tuntuu silloin tällöin erityisen ihanalta. Etenkin jos edellinen viikko on ollut raskas.

Siitä syystä olen myös tänään nauttinut uuden viikon alkamisesta. Vähän kuin olisi annettu uusi toivo. Uskon kyllä oikeastikkin, että tästä viikosta tulee parempi kuin edeltäjänsä. Joka viikko kun ei onneksi tarvitse tehdä suuria päätöksiä tulevasta tai huomata olevansa paniikkikohtauksen partaalla. Kuten esimerkiksi viime viikolla. Lisäksi päätin, että tällä viikolla ainakin pyrin siihen, että teen enemmän mukavia asioita. Sellaisia mitkä itsestä tuntuu mukavalta. Tai ainakin jätän pienelle tauolle sellaisten asioiden hoitamisen, mistä meinaa lähteä järki. Otan siis tietoisen pienen irtioton pyrokratiaviidakostani, missä olen nyt rämpinyt kohta puolivuotta. Tästä voikin siis päätellä, ettei käytännön asiat rullaa edelleenkään ilman vääntämistä. Joiltain osin se ei varmasti tule vielä hetkeen helpottamaan, mutta kun saan tämän järkyttävän paljon voimavaroja vievän pohjatyön valmiiksi, niin ehkä sitten moni asia helpottaa. Ainakin taakan luulisi kevenevän. 

Ei ollut kyllä aluksi minkään näköistä käryä siitä, että mitä kaikkea sitä joutuukaan käydä läpi lapsen diagnoosin saamisen jälkeen. Kaikki nämä hermoja raapivat käytännön asiat ja siihen vielä lisäksi kaikki tunnepuolen jutut.. Surutyöt ja uudelleen asennoitumiset. Kaikkea uuden opettelua ja siinä samalla perusarjen ylläpitoa. En arvannut sitäkään, miten lujille parisuhdekkin kaiken keskellä joutuisi. Onneksi tässä ollaan kuitenkin säilytty yhteisenä kappaleena, vaikka välillä on ollut enemmän tai vähemmän järjen lähtö lähellä. No, saadampahan taas jatkaa entistä lujempana tiiminä eteenpäin. 

Se on vaan jotenkin niin vaikeaa käsittää, miten hankalaksi on tehty se, että asiat lähtisivät rullaamaan, varsinkin kun ei tässä nyt ihan ensimmäisiä ihmisiä tämän kaltaisen uuden elämäntilanteen kanssa olla. Luulisi, että tähän mennessä olisi jo keksitty vähän helpotusta. Tai sitten tämä on jollain tasolla nimenomaan suunniteltu näin vaikeaksi.. No oli miten oli, niin kyllä tämä aivan varmasti tästä. Vaikka välillä ei meinaa nähdä ulospääsyä tästä viidakosta, niin onneksi tiedän, että asioilla on aina tapana hoitua ajan kanssa. Lisäksi uskon vahvasti siihen, että jokaisen raskaan elämänvaiheen jälkeen on taas entistä vahvempi ja toivon, että voin joskus olla jollekkin toiselle samassa tilanteessa olevalle tueksi.


Maanantaista sosekeittoväriterapiaa.

Asiasta vielä ihan kukkaruukkuun, sillä pakko nyt tähän loppuun mainostaa, että jos et vielä ole nähnyt elokuvaa Walter Mittyn ihmeellinen elämä, niin suosittelen katsomaan. Perjantaina saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi tyttöjen leffailta (sanoinkuvailettoman ihanan) ystäväni Matun kanssa. Viime kerrasta laskettiin olleen vajaat 4 vuotta aikaa.. oli siis todellakin jo korkea aika! Käytiin katsomassa kyseinen elokuva ja tykättiin vaan niin tosi paljon. Lähdettiin teatterista hymy suussa ja hehkuteltiin elokuvan idean lisäksi kauniita kohtauksia, hyvää musiikkia ja todettiin kumpikin, että tekisi mieli tältä istumalta lähteä seikkailemaan ympäri maailmaa. Monin tavoin inspiroiva elokuva. Muutenkin oli huippu ilta. 
Sai ajatuksetkin vähän tuuletusta ja vielä ihan huippuseurassa! <3 
Pojat viettivät sillä aikaa isä-poika koti-iltaa ja se oli kuulema (arvatenkin) pieru-röyhyhuumorilla ja pienen pojan kikatuksilla höystettyä laatuaikaa. :)


Leffailta räpsy. 

Uusi viikko, täältä tullaan! Taas vahvempana viimeviikon jäljiltä. :)

Voimia itsekullekkin!<3

-Tiia

tiistai 14. tammikuuta 2014

Inventaario

Johan on taukoa piisannut.. Monta viikkoa ilman minkäänlaista huomiotani on tämä blogi täällä vaan itsekseen olla möllöttänyt. Tai oikeastaan, kirjoitin kyllä yhden pitkän postin ihan vuoden alkajaisiksi, mutta se laukaisi minussa jonkin tason ahdistuksen ja nytpä olenkin tässä sitten sillä tiellä ollut kirjoittamisen suhteen. 

Useampi bloggaaja on vuoden vaihduttua kirjoittanut blogiinsa koosteen edellisestä vuodesta, kuvien kera. Minusta oli kiva lukea niitä ja varsinkin, jos tekstiin oli mahtunut mukaan myös blogissa aiemmin julkasematonta materiaalia. Aloitin minäkin sitten kirjoittamaan tämän kaltaista vuosi inventaariota.. Eli millaista oli vuonna 2013 ja mitä jäi käteen -tyyppistä tekstiä. 

Kun pitkä teksti oli valmis, se sisälsi jo julkaistujen asioiden lisäksi myös jonkin verran tapahtumia ja tuntemuksia, mitä en ollut aiemmin täällä julkaissut. Sen läpi luettuani alkoi päässä vähän huimaamaan ja muistin vielä niiden juttujen lisäksi joitaikin juttuja, mitä en ollut edes tajunnut tapahtuneen (lähinnä pääni sisällä). Päätin sitten olla julkasematta koko postia. Kirjoittaminen sen osalta jäi sitten ikään kuin omaksi henkilökohtaiseksi terapiakseni. Paljon siis sattui ja tapahtui, moni asia muuttui ja vuoden puolivälistä mitä lähemmäksi loppua kohden mentiin, tuntui olo koko ajan vaan väsyneemmältä. Vuoden viimeisimpänä vuorokautena kerittiin vielä istumaan yötä myöten päivystyksessä. Jotenkin vuotta kaikenkaikkiaan kuvaava hetki sekin. Onneksi siitä yöstä selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä ja unettomalla yöllä.

Paljon siihen vuoteen mahtui hyvää, paljon myös tosi raskasta.  
Inventaarion lopputuloksen voi kiteyttää helposti yhteen sanaan: Selvittiin!

Edelleenkin moni asia myllertää ja hakee paikkaansa. Monta juttua on vielä ihan auki ja jonkusen verran on vielä tehtävää ja opeteltavaa, että arki kulkisi jokseenkin sulavasti. Alkaneen vuoden alkuunkin on myöskin riittänyt omat koitoksensa. Mutta vastapainoksi on onneksi myös ollut paljon rusinahetkiä. Niitä "napsien" jaksaa taas. :)



Onnenrusinoista muuten puheen ollen.. Blogini onkin nyt kokonaisen yhden vuoden vanha! Paljon on muuttunut arki (ja muutenkin moni asia meidän perheessä) ensimmäisestä blogikirjotuksestani, mutta onnenrusinat ne on säilyneet! Niitä siis keräillään ja vaalitaan edelleenkin päivittäin! Monilta osin rankan vuoden jälkeen blogin nimeä ei siis onneksi tarvitse muuksi muuttaa. 
Vaikka välillä huomaankin, että itseään on tsempattava, etten kaikkien hoidettavien ja mietinnässä olevien asioiden viidakossa vaivu liikaa kurttuilemaan otsaani, niin elämä on kaikesta huolimatta edelleen ihan oikeastikkin ihanaa ja hymy ei ole kadonnut minnekkään, vaikka välillä naama muistuttaakin enemmän rusinaa. Sellasta se nyt vaan välillä on. Toisinaan on vähän vaikeampia elämän jaksoja. Turha kuitenkaan lannistua, nimittäin useasti semmoisen ajanjakson jälkeen odottaa jotakin aivan uutta ja raikasta, sellainen seesteisempi hetki. Ainakin varmasti pieni sellainen. :)

Minua pyydettiin loppuvuodesta mukaan erääseen ohjelmaan, missä kerronkin omasta onnestani ja mistä sen ammennan. Samat ajatukset onnesta kantavat minua tänäänkin. 
Ja sen saman tahtoisin välittyvän myös tästä onnenrusina -blogista. 

Elämässä tulee aina olemaan pilviä. Niitä tulee ja menee. Välilllä myrskyten, välillä ihan vaan hattaroina. Aurinko ei siltikään katoa minnekkään. Se on aina siellä paikallaan, pilvistä huolimatta. 
Jos itkettää, niin pitää itkeä itkut pois ja kun taas on aika nauraa, niin sen kun nauraa sielunsa kyllyydestä. Kaikelle on oma aikansa. 
(Ohjelman voit katsoa klikkaamalla tästä linkistä.)

Minua on pitkään puhutelut yksi mietelause. Minusta siinä on isosti viisautta. Eräs ihana ihminen laittoi minulle hetki sitten aivan huikean sähköpostin, mihin lopuksi kirjoitti myös tämän kyseisen lauseen. 
Kiitos hänelle muistutuksesta.<3

Life isn`t about waiting for storm to pass. 
It`s about learning to dance in the rain.. 

Voi vitsit, niin se vaan on.. 
(Hyviä Päivätansseja jokaiselle siis! Heh! )

Tahdon toivottaa jokaiselle monilla hyvillä asioilla kyllästettyä alkanutta vuotta! 
Seistään lujina, mitä vastaan tuleekaan! <3

-Tiia