keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syksyinen miniloma

Tähän väliin pääsi tulemaan vähän pidempi, mutta tarkoitukseton blogitauko. Päätettiin nimittäin ekstempore lähteä tätini luokse Ruotsiin ja vietettiinkin siellä viime viikko. Reissussa oli minun ja pojan lisäksi mukana äitini. Niku ei valitettavasti voinut irtautua treeneiltään reissuun. 

Jostain syystä presidentti Obamakin oli päättänyt ajoittaa matkansa Tukholmaan samaan aikaan ja tukkia suurimman osan väylistä keskustaan, joten päätimme siirtyä sivuun hänen mahtipontisen vierailunsa alta. Satamaan saapumisen jälkeen piipahdimme tätini kauniissa kodissa Sollentunassa mm. poimimassa maailman mehukkaimpia luumuja suoraan pihan puusta ja keräämässä Hortenssioita pihan edustalta. Siitä jatkoimme yhdessä 100 km päähän, Yxlandin saareen mökille. Siellä vietimme muutaman lämpöisen ja aurinkoisen syyspäivän. Saimme kauniin ruskan lisäksi nauttia herkku ruoasta ja ihanasta seurasta. Oli niin kiva nähdä Ruotsin pään serkkujakin pitkästä aikaa!

Aamupala mustikatkin sai kerättyä aamukasteiselta takapihalta, marjaa riitti vieläkin, vaikka sitä oli kuulema kerätty talteen talven varalle jo suuret määrät. Oli kyllä ihan tosi kaunis ja tunnelmallinen syys siellä.

Kotiin tultiin lentäen. Lyhyistä päiväunista johtuen Poika ei ollut kovinkaan innostunut lennosta. 55 minuuttia paikallaan istuminen on muutenkin todella suuri haaste meidän menomaakarille. Mutta selvittiin, kun selvittiinkin kotiin asti. :)

Kotiin tullessa tehtiin muutamat punkki löydökset. Veikkaampa, että ne kurjimukset on salamatkustaneet meille kotiin asti, sillä tehtiin punkkiseulonnat jo mökiltä lähdettyämme, mutta silloin löytyi vaan yksi ja kotona vielä kolme. Noh, löydettiin ne mokomat kuitenkin niin pian, että eivät olleet kauaan kerinneet meissä roikkua, tuskimpa siis mitään vakavaa on päässyt käymään. Lisäksi ollaan oltu flunssapäitä jo monta päivää. Energiatasot on olleet aika alhaiset. Mutta niinhän sitä sanotaan, että reissussa rähjääntyy. Heh. Silti oli kyllä ihan tosi kiva viettää pieni loma alkaneen syksyn kunniaksi. :) 
Kiitos vielä, Hellu -täti.<3


           

               

              

                  

               









                              



           
 











 

                                                     













Niin se syksy sitten on rehellisesti täällä koti Suomessakin läsnä.
Kaunista ruskaa kaikille!

-Tiia :)

ps. Minulla on ollut sellainen hassunlainen ikävä teitä lukijoita.. olisi vaan niin kiva kuulla teistä enemmän. Syyskuulumisia tai jotakin. Sana on vapaa, muruliinit. 
Noh, ehkä pian järjestän taas jonkun arvonnan, jolla sitten jekutan teidät juttusille! ;) Hih.

8 kommenttia:

Tipitii kirjoitti...

Kuvat on jokseenkin vinkuralla (ainakin meidän koneelta katsottuna..), mutta en saanut niitä millään korjattua vaikka kuinka kokeilin. Pöh.

Eeva kirjoitti...

Voi kiva postaus ja ihanat kuvat! Ja tuli mieleen muistot Hellu-tädin luota. Trampalla pomppimiset sun muut. Ja Rollo-karkkeja taiettii kans sillä reissulla popsia. Ihana koti ja piha Hellu-tätillä ja ihana Hellu ylipäätänsä :)

Tipitii kirjoitti...

Joo! Rolloja syötiin ihan luvattoman paljon! Olipa muuten tosi ihana reissu silloinkin! Eksymisien kera! Haha! Ja uusien gangstamerkkien opetteluakin taisi siihen aikaan tulla tehtyä. Mahtavaa, että keksittiin jopa ihan oma (Alby.. Muistatko?)! :D Ja joo, Hellun kotona on aina ihan oma tunnelmansa. Kaunista katseltavaa riittää!

Sarkku kirjoitti...

Ihana Luda! Varsinkin tuossa kuvassa, jossa kipuaa lavalle bändin kanssa. :) Aliciakin innostuu aina noista estradeista.:)

LeenaK kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihana matkakertomus paitsi noi punkit :( . Voin vain kuvitella kuinka kivaa teillä on ollut ja sehän kyllä välittyy aina noista Ludan ilmeistä :) Tosi kauniin näköinen paikka sun tädillä. Kiitos kun jaat näitä täällä :) Nyt vaan paljon antioksidantteja, että saatte flunssan pois päistä :) t. Leena

Tipitii kirjoitti...

Sarkku! Tosi kiva, että oot löytänyt tänne! :) Joo, Luda haluis aina Srk ylppä bändinkin kanssa mukaan menoihin. :D Ihana Alicia! Ei olla nähty kyllä aikoihin, olis kiva tavata teidän pieni neiti. Terkut perheelle ja hyvää alkanutta syksyä!

Tipitii kirjoitti...

Voi kiitos, Leena! :) Oli kyllä kiva reissu ja todella kaunista! Ihana, jos se välittyi kuvistakin. Hei ja meillä on kuulema palaverin paikka pian! Mä oon ihan innoissani meidän pikku projektista! (Jutskasin siis M kanssa tänään..) Palaillaan pian ja ihana, kun käyt lukemassa blogiani! Haleja! :)

LeenaK kirjoitti...

<3 palaveria ootellessa :) Halit takas!