perjantai 20. syyskuuta 2013

DIY Ikean keittiöjakkara

Viikko on mennyt nopesti kaikenlaista touhuillessa. Tänään aloitettiin Ludan kanssa muskarikin. Oli kivaa ja mennään ensiviikolla taas uudestaan. Aloitettiin muskari yhdessä Ludan pienen ystävän ja hänen äitinsä kanssa. Iso M ja pikku M. :)
Heihin tutustuttiin keväällä hiekkalaatikolla. Iso M yllätti meidät alkuviikosta ihanalla itse ompelemallaan hupparilla, jonka hän toi mukanana puistoon Ludalle. Niin hieno! Auton kuviakin löytyy kankaasta. Ihan tosi ihana yllätys.
Tästä pääsee näkemään hupparin ja monta muuta Iso M:n ompelemaa vaatetta. Hänellä on se alue todella hallinnassa. On ihana, että ollaan saatu tutustua heihin ja jopa ystävystyäkkin. Pienemmät ja me isommatkin. :)

Ollaan nähty monia muitakin ystäviä tällä viikolla ja huomenna ollaankin sitten taas koko perhe koossa, kun Niku kotiutuu Italiasta. :)

Olen saanut kuulla nyt jo pidemmän aikaa, että blogini ei vaan useimmiten toimi. Kommentointi ei onnistu ja lukijaksi on vaikeaa liittyä. Tylsä homma. Sain kuitenkin vinkin, että ehkä blogin muokkaus auttaisi asiaan ja päätinkin nyt kokeilla uutta ulkoasua. Henkilökohtaisesti tykkäsin paljon enempi aiemmasta ulkoasusta, mutta jos se ei kerran toiminut, niin ei se sitten kiva ollut. Noh, ehkä tämä on nyt ainakin selkeämpi ja toimivampi.
Ainakin nyt lukijaksi liittymis -linkki on selkeämpi. Ja toivon mukaan blogi ei nyt jumitu enää. Ehkä kommentointikin onnistuu jatkossa paremmin. Toivottavasti. Ajan kanssa saatan muokata ulkoasua lisää, mutta toistaiseksi se on nyt tämän näköinen. Mitä te muut olette muutoksesta mieltä? :)

Lupailin postittaa kesän aikana tekemiäni DIY -juttuja ja tässä tuleekin nyt yksi niistä.
Monelle varmasti tuttu Ikean keittiöjakkara sai nimittäin alkukesästä uuden pinnan.
Olin jo aiemmin petsannut alkuperäisen jakkaran Ebenpuun mustalla petsillä. Nyt se alkoi jo kyllästyttämään, monen vuoden jälkeen. Se kaipasi ehdottomasti jo vähän piristystä.
Projekti oli nopea toteuttaa ja lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva.
Samaa ideaa voit toteuttaa melkeen mihin vain puiseen pintaan.

Tässä tuunausidea vaikka viikonlopulle! :)

Tarvitset:

Maalia
Siveltimen
Krakelointilakkaa (esim. askarteluliikkeestä)
Tapetin palasia
Sakset
Liimaa/liisteriä
Läpikuultavaa lakkaa
Hiomapaperia



Ensimmäiseksi puhdistin rätillä tuolin pinnan ja levitin siveltimellä sinne tänne krakelointilakkaa, joka saa pinnan näyttämään kuluneelta, kun maalikerros levitetään päälle lakan ensin kuivuttua 15-20 minuuttia. Alle tarvitsee toisen maalikerroksen, mikä sitten paljastuu pintamaalin alta. Tässä tuolissa vanha petsi toimi hyvin pohjalla.


Maalia pintaan.

Liimaa/liisteröi istuinosat ja aseta sopivankokoiseksi leikatut tapetinpalaset kohdilleen.
Sormella saa paineltua hyvin istuinosan kolon näkyviin, jonka voi sitten leikata läpi saksilla ja reunat hioa siistiksi.


Lopuksi hiotaan tuolin jokainen reuna sopivan kuluneeksi. Lisäksi tapetin reunojakin voi vähän hioa kuluneen näköiseksi.


Ihan viimeiseksi vielä läpinäkyvän lakan levitys pintaan ja kun tuoli on kuivunut, se on valmis käyttöön!






Tapetti: Laura Ashley
Maali: Tikkurila



Leppoisaa viikonloppua! :)

-Tiia

8 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Aivan sairaan hieno <3

Tipitii kirjoitti...

Kiitos!<3 Itsekkin olit maalannut ihanaksi teidän oman ja yöpöytä olikiva idea tuosta jakkarasta! :)

isoÄm kirjoitti...

jee, nyt mäkin osaan jättää kommentin :D oon niin blondi etten aiemmin osannu.. :P
Aivan ihana jakkara! Kelpais meillekin. Mulla on toi yks keittiönjakkara odottanu et sille tehtäs jotain jo varmaan yli vuoden, jos ei lähemmäs kahtakin. En vaan oo vieläkään keksiny et mitä sille tekisin.

Unknown kirjoitti...

hyvältä näyttää...niinkun aina!;)

Eeva kirjoitti...

hienosti tuunasit kyl ton! ja kiinnitinki huomiotaa et sulla on uus "otsikko" blogissa, mut vasta tekstin luettua tajusin et koko ulkomuotohan on muuttunut. Hyvin toimii :) Varmaan helpompi just ihmisten seurata yms.. Ihana blogi.

Tipitii kirjoitti...

Nyt täytyy myöntää, etten osaa kyllä enää itse vastata tänne uuden ulkomuodon saaneeseen blogiin samalla tavalla, kuin ennen osasin. Sillä tavalla kommenttikohtaisesti siis. Noh, ehkä jossakin kohtaa opin.
Kiitos ihanista kommenteista! IsoÄm, nyt vaan tuumasta toimeen ja keittiöjakkaran kimppuun, piristää kivasti heti! :)
Heidi, Kiitos. <3
Eeva, mä ajattelinkin, että varmaan kun moni lukee blogia ihan mobiilisti älypuhelimella, niin ei heti huomaa mitään muutosta, mutta täällä tietokoneen puolella muutos näkyy kyllä. Edelleenkin itestäni vähän omituista, kun olin niin tottunut vanhaan. Mutta kiitos, hyvä jos vaikuttaa nyt selkeemmältä!:)

Noora kirjoitti...

Oi miten soman näköinen jakkara!

Tipitii kirjoitti...

Voi kiitos! :)