Perheleffaa ja riman alituksia

Meillä on ollut olkkarin telkku rikki kesästä lähtien. Se sai vähän kyytiä, kun pieni miehen alku kopautteli ruutua sillä seurauksella, että se halkesi. Kaput.

Aluksi vähän harmitti. Seuraava ajatus olikin jo, että päästiimpähän kertaheitolla eroon siitä turhakkeesta.. Telkkua ollaan katsottu ennen jonkun verran. Ei tillottamalla tillotettu tuntikausia, mutta sillein normisti välillä. Lapsen aikana telkun katselu on kyllä paljon vähentynyt, kun ollaan ihan tietosesti vältetty pitämästä telkkua päällä pitkiä aikoja hänen hereillä ollessaan. Nykyäänhän suositellaan, ettei alle kolme vuotiaan tulisi katsoa televisiota yhtään. Meillä on kuitenkin saanut katsoa aamupiirretyt ja pikkukakkosen. Ja uutiset! Ne on ollut ihan pojan ykkös hitti! Varsinkin kolmosen seiskan uutiset. Keke on hänen suosikki selostaja. Heh. 

Nyt tosiaan olkkari on ollut jo noin nelisen kuukautta ilman telkkua. Tosi kivaa vaihtelua ollut ja ei kesällä edes ollut aikaa sitä katsella. On meillä kyllä toinen telkku makkarissa, mutta siitä ollaan katseltu lähinnä vaan dvd -elokuvia ja sarjoja. Nyt pimenevän syksyn tullen ollaan kuitenkin huomattu, että tekisi enempi mieli seurata taas joitakin ohjelmia. Aikaa ei edelleenkään telkun tuijotukseen ole paljon, mutta etenkin viikonloppuisin olis kiva katsoa joitakin viikon uusintoja, mitkä on missannut. Edes joistakin ohjelmista. 

Vain Elämää, on ollut kyllä taas tänäkin syksynä kiva katsoa. Se on vaan jotenkin niin hyvän mielen ohjelma. Alku katsotaankin aina kaikki kolme yhdessä makkarin sängyllä ja sitten ekalla tai tokalla mainoskatkolla laitetaan poika nukkumahommiin. Muuten aktiivinen touhulainen rauhottuu mielellään katsomaan niitä musiikkiesityksiä. Muita ohjelmia ei olla aktiivisesti nyt edes seurattu. 

Blogiani enemmän seuranneet ovat varmastikkin huomanneet, että meidän perheen pienin on aika kova automies. Nykyään etenkin Disneyn Autot on se juttu. Tähän asti autojen seikkailuja on seurattu vaan kirjoista ja lehdistä. Hirmusen monta elokuvan pikkuautoakin on päivittäin leikeissä mukana.
Viimeviikon perjantaina pojalla koitti jännittävät paikat, kun vietettiin ihka ensimmäistä perhe -elokuvailtaa. Ajateltiin, että ehkä hän (2,5v.) jaksaisi jo katsoa vähän pidemmän pätkän kerrallaan. Päätettiin ainakin kokeilla. 

Katsottiin siis tietenkin se Autot -elokuva. 

Ensimmäiset popcornitkin oli pienellä omassa kupissa ja toisessa pikku kupissa oli kuivattuja hedelmiä. Äiskän sydän oli pakahtua, kun pikkuiset kädet vuoron perään kahmivat niitä suuhun ja silmistä paistoi niin aito innostus. Ja entäs kun Syylari Cityn asukit ajoivat ruutuun vuoron perään.. Se olis niin pitänyt saada nauhalle! Poika oli innosta aivan soikeana ja hihkuen jännitti pienen kehonsa jokaisen sopukan, osoittaen vuoron perään ruutuun tulleita autoja! Välillä hän kävi antamassa autoille suukkoja ruudun kautta. Kokonaiset 30 minuuttia automies jaksoi elokuvaa katsoa, kunnes meni vähän ylivilkkauden puolelle. Autojen vauhti tarttui pieneen mieheen ja se oli merkki sille, että oli hyvä hetki aloittaa iltatoimet, rauhoittaa meno. Olin aivan varma, ettei saada poikaa nukkumaan sinä iltana, mutta onneksi kuitenkin toisin kävi. 

Pitkin viime viikkoa ollaan palattu Syylari Cityn tuunelmiin ja ollaan katsottu lähes päivittäin elokuvan ensimmäiset 10 minuuttia, missä autot kilpailevat. Joskus olen ajatellut, etten ikinä käyttäisi mitään tämän kaltaista kikkaa lapseni kanssa, mutta useasti ulos lähtiessä pukeminen on niin ankean vastahakoista, että olen nyt monesti helpottanut itseäni laittamalla Autot pyörimään makkarin telkkuun ja pukenut haltioituneen pojan siinä samalla, ihan huomaamatta. Heh. Kyllä sitä vaan huomaa monesti alittavansa sen "enkylläikinäaiosittentehdälapsenikanssanäin.." -riman, jonka on itselleen joskus asettanut. Ja minusta oikein hyvä niin, sillä oma rimani on ollut monissa asioissa melko korkealle sijoitettuna.

Tänäänkin valitsin imuroinnin sijaan pienet päikkärit, vaikka imuroinnin olin asettanut päivän tavoitteeksi. Ei vaan aamupäivän menojen ja touhujen jälkeen enää jaksanut. Mitään vahinkoa ei sattunut, vaikka se nyt tänään jäikin välistä. Huomenna sitten. Ehkä. 

Muistetaan olla itselle armollisia ja alitella välillä vähän rimoja.

Kirpsakan raikkaita syyspäiviä ja voimia arjen hasteisiin!

-Tiia

Ps. Ne joita jäi mietityttämään miten viime tekstissä mainittujen pojan päivittäisten päiväunien kanssa kävi, niin ne on nyt tosiaan siirtyneet taas ulos ja rattaisiin.. palattiin vähän ajassa taakse päin siis. Nukkuu ulkona kun tukki. Äidin (mielestäni lakisääteiseksi asetettava) lepotauko on siis myös (ainakin pääsääntöisesti) taas turvattuna! :)