perjantai 5. huhtikuuta 2013

Perjantain piristys + arvonta!

Oli näin perjantain kunniaksi pakko tulla jakamaan äskön tapahtunut huvittava tilanne.

Kävin itse jo alkuviikosta ostamassa Ludan juhliin tarvittavat leipomisainekset. Olin kuitenkin unohtanut ostaa 2 kpl maitosuklaa levyjä. Tänään töistä tullessaan Niklas sanoi käyvänsä kaupassa ja tapani mukaan kirjotin hänelle ostoslistan. Kirjoitin listan eilen illalla ennen nukkumaan menoa ja kohta missä mainitsin suklaista oli vähän turhankin tulkinnanvarainen.. Tarkoitukseni oli siis saada 2 kpl 200g suklaalevyjä ja listassa luki epämääräisesti: "2 200g maitosuklaata". 
Niku oli koittanut mulle kaupasta ärtyneenä soittaakkin, että mitä himputtia meinaan oikein leipoa tollaisella määrällä..En pystynyt vastaamaan juuri silloin ja kun hän tuli kotiin niin kysyin ensinmäiseksi, että miksi oli koittanut niin monesti minulle soittaa. Vastauksen sain tuotapikaa, kun mies kaivoi ostoskassista 11 kpl 200g maitosuklaa levyä ja pyöritteli päätään! 
"Mitä ihmettä sä meinaat oikein leipoa!?"
En voinut uskoa todeksi, että hän oli oikeasti ostanut 2200g suklaata! :D 
Hymyilen tälle varmasti vielä pitkään.
Joskus on ostoslistalta jäänyt jotain tuomattakin hänen omasta päätöksestään ja nyt sitten kuitenkin osti 11 levyä suklaata, koska listassa niin luki..liikkis.

Päätinkin tämän innoittamana järjestää blogini ensinmäisen arvonnan ja lähettää suklaata kolmelle "onnettaren" suosimalle kommentoijalle. Luit sitten blogiani ensimmäisen kerran tai olet vakiolukija, ei sen väliä. Jätä vain vapaamuotoinen kommentti tämän tekstin alle, niin tiedän sinun osallistuvan kilpailuun. Pyydän voittajien yhteystiedot sähköpostiini myöhemmin, kun voittajat on arvottu ensiviikolla.
Suklaata saa lähetettyä ulkomaillekkin, jos kaukomailta joku haluaa osallistua. Jos et itse syö suklaata niin osallistu silti, koska aina löytyy joku jolle suklaa maistuu ja voit jakaa sen myötä hyvää mieltä. :)
Tiedän, että blogien kommentointi on tehty jokseenkin hankalaksi  ja se ei aina onnistu, mutta yritä myöhemmin uudestaan, jos ekalla kerralla ei onnistu.

Hauskaa viikonloppua jokaiselle!

-Tiia, suklaahiiri



45 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Ensimmäinen suklaanhimoinen täällä :) ihana Niku!

Anonyymi kirjoitti...

Anoppia täällä hymyilyttää:) Voi poikaani. No listaahan voi tulkita kukin tavallaan, mutta 2200g suklaata on kuiteskin aikaslailla paljon, suklaahiirellekin:)
Muuten piti tehdä se mun profiili viikonloppuna. Olen täällä anonyymisti edelleen:)

Eeva kirjoitti...

Kuink hyvä :D no nyt ainakin riittää leivontaan suklaata ja ehk muutaman voi herkutella suuhunkin... Eihän mikää voita fazerin sinistä suklaata!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Uusi lukija täällä. Kassalla varmaan katsoi että kova poika syömään suklaata :)

Anonyymi kirjoitti...

Eeva milloin tulet kylään ?

ps. Tuo samalla jäätelöä (vähintään 2litraa) Kiitos.

Päivi kirjoitti...

Päivän piristys :)

Markus Kivistö kirjoitti...

Suklaata!

Anonyymi kirjoitti...

Ei mikää turha mies :)

Anonyymi kirjoitti...

juuri näin :-)

Unknown kirjoitti...

Uusi lukija, Nikun linkistä näin :)

terv Nella

Juulia kirjoitti...

sympaattinen!

Anonyymi kirjoitti...

Salainen vakiolukija kuolailee suklaata ja ihastelee ihanaa blogia :)

-Saara-

haidygeovanna kirjoitti...

niku <3

Tea Tahra kirjoitti...

Oijoi joi!! Asun Meksikossa ja kyllahan tuota Fazerin sinista on aina ikava!! Tahtoisin kovasti osallistua!

-elli

Anonyymi kirjoitti...

Suklaata, suklaata :)

-Minna

Johanna kirjoitti...

Voi paras :D Täälä mukana herkkuarvonnassa! Rakkain terkuin Johanna

Henna kirjoitti...

Aah Fazerin suklaata on himoittu 3kk verran kun täältä sitä ei saa :)

Annuli kirjoitti...

Että oli ihana! Ei voi muuta sanoa, kuin miehet.

Unknown kirjoitti...

Kaunista! Rakkaus näkyy "pienissä" teoissa. Tuli/tulee varmasti makoisat kemut :)

Unknown kirjoitti...

Kaunista! Rakkaus näkyy "pienissä" teoissa. Tuli/tulee varmasti makoisat kemut :)

Ari Salmi kirjoitti...

Hahaa,

Täähän on mainio, tulee mieleen tämä vitsi:

Wife: Dear, please, go to the nearby grocery store to buy some bread. Also, if they have eggs, buy 6.
Twenty minutes later the husband comes back bringing 6 loaves of bread. His wife is flabbergasted.
Wife: Dear, why on earth did you buy 6 loaves of bread?
Husband: They had eggs.

Unknown kirjoitti...

Go Niku! :D Niin päivän piristys tämä taasen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Niku, sai hymyn huulelle tänne Ruotsin maalle <3 terveisin Laura J

Mira kirjoitti...

:D hih. ...Ludakin jo 2vuotta! Miten aika meneekin näin nopesti? Nähtiinkö tosiaan viimeksi yks vuotis juhlissa? ..ja sovittiin et täytyis treffata joku päivä...on tosiaan menny muutama päivä ;) Oispa ihana saada teidät kylään!! Soitellaan!

Tipitii kirjoitti...

<3

Tipitii kirjoitti...

Totta..vaikka juhlissa oli aika suklaa painoitteista tarjoilua, niin kyllä se 11 levyä oli pientä liioittelua. Mutta hyvin kuuliainen oli poikasi! :D
Ja joo, se profiili ihan jäi siinä Pääsiäis -suklaita syödessä..heh. Mun täytyy pian auttaa sua luomaan oma, niin et ole enää anonyymi. Pus.<3

Tipitii kirjoitti...

No joo, kyllä oli suklaata riittämiin :D Ja ihan totta, ei ole sinisen voittanutta.<3
Kukakohan sinua kutsuu kyläilemään? :)

Tipitii kirjoitti...

Tervetuloa lukijaksi ja kiva, kun löysit tänne! :) Heh, voin myös kuvitella hymyn kassaneidin suunpielessä.. "unelmien mies, ostaa noin paljon suklaata.." :D :D

Tipitii kirjoitti...

Kiva Päivi, että olet löytänyt lukijaksi! <3

Tipitii kirjoitti...

Voi Markus..parempaa arpa -onnea ensikerralla! Kiva, kun piipahdit täällä blogissani! Piipahda uudestaankin! :)

Tipitii kirjoitti...

Totta. kaikkea muuta, kun turha. :)

Tipitii kirjoitti...

:)

Tipitii kirjoitti...

Nella! Kiva, kun löysit tänne! Toivottavasti viihdyt jatkossakin! :) Sulla on uusi sukunimi!!? :)

Tipitii kirjoitti...

No eikö vaan :)

Tipitii kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta, salalukija -Saara! :) Toivon sinun viihtyvän jatkossakin! Harmi, ettei arpa -onni osunut kuolailuista huolimatta. Arvontoja tulee jatkossakin, ehkäpä jotain muuta osuu kohdallesi ensi kerralla! :)

Tipitii kirjoitti...

Pikkuiset sormet suosivat sinua arvonnassa! Suklaata tulossa! <3

Tipitii kirjoitti...

Voi, olisin mieluusti ilahduttanut sinua suklaalla sinne kauas! Kiitos kuitenkin osallistumisesta ja tervetuloa blogi -visiitille jatkossakin! :)

Tipitii kirjoitti...

Hah! Kyllä minuakin nauratti! :D Kiitos osallistumisesta, Johanna! Toivottavasti seuraavassa arvonnassa onni suosii! <3

Tipitii kirjoitti...

Nyt sitä olisi kaksi levyllistä tulossa, jos ilmoitat vain yhteystietosi sähköpostiini: kevytketterapikkukani@gmail.com. Onnea arvonnan voittajalle! :) Kiva lähettää sinistä suklaata jonnekkin kauas, mistä sitä ei noin vaan saa! :)

Tipitii kirjoitti...

Sanoppa muuta! :) Tosiaan, miehet.. :D

Tipitii kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja osallistumisesta arvontaan. Kannatti, koska suklaata olisikin tulossa sinulle kaksi levyllistä jos vaan saan yhteystietosi sähköpostiini: kevytketterapikkukani@gmail.com. Onnea! :)

Tipitii kirjoitti...

Hahha! Sinulle onkin kunniamaininta seuravassa kirjoituksessani! Kiitos hauskasta vitsistä! :D Tervetuloa blogi -vierailulle uudestaankin! :)

Tipitii kirjoitti...

Kiva kuulla! Piristi kyllä kummasti tämä tilanne minuakin! :D Hassu mies..

Tipitii kirjoitti...

Hei Laura! Ihana, kun löysit tänne! Toivottavasti viihdyt tulevassakin! Terveiset koko perheelle sinne Ruotsiin! En tiennytkään muutosta, mutta Niku valaisi, kun kysyin! Kaikkea hyvää!<3

Tipitii kirjoitti...

No todella vauhdikkaasti kulkee kyllä aika ja vuodet ne vaan vierii! Lapsista sen aina tajuaa niin.. huh. Eilen näin Ellen Suhella isovanhempien kanssa ja niin on isoksi kasvanut.<3 Olis kyllä ihana, jos tosiaan saatais vihdoin kyläilyt aikaiseksi! Nyt soitellaan! Oikeesti! :)