lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa

Viimeksi kirjoittelin tänne ystävänpäivänä. Jotenkin absurdia, nimittäin kun miettii elämääni nyt, tasan kuukausi kirjoituksestani. Luulin silloin asioiden olevan muuta, kun todellisuudessa olivatkaan. Tässä kohdin on kuitenkin nyt ehkä asiallista olla puhumatta tapahtumista täällä sen enempää. Sen verran voin sanoa, että asiat eivät meidän ruokakunnassa ole enää ihan ennallaan.

Siksipä ei ole paljon kirjoituttanut viime aikoina. On ollut taas vähän hommia. Sydämen tuhansien sirpaleiden keräilyä ja korjaushommia, jotka kyllä jatkuu edelleenkin. Elämä kun voi tosiaan muuttua silmän räpäyksessä.

Mutta hei, se kevät aurinko! Se on paistanut! Ei vielä ihan sydämessäni asti, mutta ainakin ikkunasta sisään! Voi miten siitä saakaan aina energiaa! Oli olosuhteet mitkä hyvänsä! Vaikkakin omassa elämäntilanteessani se on kylläkin niiin maailman pieni murhe, että paistaako vai sataako taivaan täydeltä. Tänäänkin siis vaikka alkoi takatalvi, niin se on oikeastaan aika yhdentekevää. Sama se jos Converset kastuu loskasta.
Ihan tärkeintä on, että vielä hengitän ja tiedän, että tulen selviämään tästä(kin) elämäntilanteesta. Kunhan en anna periksi sille pahalle hengelle, joka on kuvitellut minut kaatavani. Minulla kun on turvanani tuhansien enkelien armeija ja elämäni johtajana itse maan ja taivaan luoja. Kuka voisi todellisuudessa minut kaataa? Ei kukaan, eikä mikään.
Ihmiset voi muuttua, mutta Jumala on ja pysyy.

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 

Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 

Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." 

Psalmi 23



En pysty mitenkään järjellä käsittämään kaikkea tässä elämässä tapahtuvaa, mutta sen tiedän, että ihan kaikesta selviää. 
Haloo Helsinki laulaa, että : "Mikä ei tapa niin se todellakin hajoittaa". Niin totta. Mutta onneksi se ihan lopulta myös vahvistaa. Tekee entistä kestävämmäksi, kunhan vaan muistaa pitää päästään huolen. Hulluksi kun en aio päätyä. Kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta hulluudesta huolimatta.

Elämä jatkuu. Ja onnenrusina jatkaa.

Muista vaalia sisintäsi.

Halein, Tiia 



11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Tiia.. Tästä ja edellisestä kirjoituksestasi jäi jotenkin kovin surullinen olo. Ja samalla sellainen "hyvä Tiia,kyllä sä selviät,aurinkoisella asenteella ja ennen kaikkea Taivaan Isän avulla!".
Hiljaiseksi vetää,tuntuu että haluaisin jotenkin sua rohkasta mutta oikeita sanoja on niin vaikea löytää (etenkin kun en tiedä tilannettasi/tilannettanne). Totean siis vaan että Voimia. Ja siunausta,muistan teitä rukouksissa.

Eeva kirjoitti...

<3 <3 <3

Johanna kirjoitti...

Voi Tiia, voimia sydämeen ja sieluun saakka! Olet uskomaton nainen ja sinä selviät tästäkin. Täälä ollaan ja jos vain mitään tarvitset, pyydäthän sitä! Mitkään sanat eivät nyt auta, aika parantaa sinut ja vaikka nyt ei tuntuisikaan, tulet olemaan vahvempi vielä <3 Kuuntelin eilen Cheekin tää menee niille jol on paha olla ja ajattelin sinua. " Vaikka tänään olisi paha olla, koita jaksaa, välillä elämä lyö sata-nolla.." Lämmin rutistus luoksesi ihana Tiia ja suukko Ludan poskelle. Ajatuksissa olette <3

Elisa kirjoitti...

Olen monta kertaa lukenut jo tämän tekstin ja väkisin tulee surullinen olo ja kyyneleet valuu pitkin poskia.. Tulee tunne, että haluaisi jotain sanoa mutta ei oo sanoja.. Sinä oot kyllä ihmeellisen vahva nainen, omaat ihanan aurinkoisen elämänasenteen ja uskomisen taidon! Tulet varmasti selviämään tästäkin koettelemuksesta vaikka varmasti se tulee viemään aikaa. Toivon hirveästi voimia ja jaksamista<3 Toivottavasti kevät aurinko pikkuhiljaa löytää ilon elämäänne ja elämä alkaisi hymyilemään:)

Tipitii kirjoitti...

Kiitos ihanat.<3 Voimia on tarvittu ja edelleenkin. Mutta kuten sanoin, tästäkin noustaan..ajallaan. Kiitos jokaisesta rukouksesta! Rukouksessa on todellista voimaa.<3

Unknown kirjoitti...

Tiia, löysin sun blogin tuolta Anun blogin "suosittelen" -listalata. En tiedä mitä myrskyjä elämä on heittänyt sun tielle, mutta lähetän täältä Senegalin auringon alta voimia ja auringon säteitä.

Katarina kirjoitti...

Voi Tiia, paljon voimia siihen mitä käyt nyt läpi <3 mä muistan teitä rukouksissani!

Tipitii kirjoitti...

Nella! Ihana kuulla sinusta pitkään aikaan! Kiva kun löysit tänne! Mäkin kävin heti kurkkaamassa sun blogia, mutta palaan vielä paremmalla ajalla uudestaan! Huomasin, että teillä on elämä edennyt ihanaan suuntaan yhdessä. Onnea ja niin paljon siunausta.<3
Siskollesi olenkin jo päivittänyt oman elämäni kuviot ja missä myrskyssä täällä elellään. Mutta kiitos Nella sanoistasi ja ihanista auringon säteistä, jotka vihdoin täälläkin näyttäytyy ihan oikeasti! :)

Tipitii kirjoitti...

Kiitos, Kata.<3 Kaikki muistaminen tulee tarpeeseen. Voimia sinunkin arkeesi!

Mimosa kirjoitti...

Voi, taidan olla tänä keväänä läpikäynyt ihan samaa. Tsemppiä ja voimia sulle. Eksyin reseptivinkin kautta blogeihisi! Raakasuklaakakkua tarkoitus tehdä tänään :) Siu ja tsemppiä!

Mimosa kirjoitti...

Voi, taidan olla tänä keväänä läpikäynyt ihan samaa. Tsemppiä ja voimia sulle. Eksyin reseptivinkin kautta blogeihisi! Raakasuklaakakkua tarkoitus tehdä tänään :) Siu ja tsemppiä!