Ei taikuutta, muuten vaan pieniä ihmeitä

Kun lapsi sairastaa, niin välillä sitä löytää itsensä pohtimasta, että ryhtyiskö Timo Taikuriksi tai Taikuri Luttiseksi. Tai jotain siltä väliltä. Timppahan on mun lempinimi ollut jo niin pitkään kun muistan, että sehän on oikeestaan aika lähellä. Mulla on vaan ongelmana vähän se, että en osaa taikoa, niin kuin nää kaks edellä mainittua. Ja pelkkä Timppa ilman taikuria nyt ei siinä kohtaan riitä, kun seinät alkaa tulemaan turhauttavan tutuksi ja huikea lisäsiipemme, eli parveke on jo koluttu satoja kertoja nurkasta nurkkaan. Ja melkeen kaikki mitä sen laidan yli voi heittää, löytyy jo alakerran naapurin parvekkeelta tai pihalla olevasta puskasta. Joo, se on yksi pojan lempi touhuista ja mulla on loppunut jo paukut sen estämiseen. Joku pleksi ehkä auttais. Katsotaan, joskos saisin sellaisen aikaan..

Vesirokkoista lasta ei voi ihan minne vaan viedä ja seurakin on kovin rajoittunutta. Juhannuskin just tulossa ja muita lomia, niin harva haluaa viettää sen hoitaen vesirokkoista lasta tai itse näppylöitään raapien. Enemmän kuin ymmärrettävää. Mutta mitä tekee evakko duo?

Bongasin tyypin melko läheltä telkkaa. Aitiopaikalta sanoisinko.

Kun on aikansa neppaillut pikkuautoja, lukenut kirjoja, luetellut moneen kertaan läpi kirjasta erilaisia suuria työkoneita, katsonut piirrettyjä, selannut Youtubesta videoita, hosunut parvekkeella ja estellyt kyseenalaista toimintaa, niin silloin kun ei enää jaksa aloittaa samaa rundia monenteen kertaan uudestaan, niin on keksittävä jotain uutta. Taikuri kun en siis ole, niin täytyi muuten vaan loihtia tekemistä ja kekkasinkin sitten, että mehän voidaan lähteä pyöräilemään ilman, että kukaan saa tartuntaa. Aikamme ajeltiin (tietenkin mahdollisimman paljon autotien varsia, jotta autobongari sai katsella ohi viilettäviä autoja) keskiviikon kauniissa aurinkoisessa säässä ja pysähdyttiin syömään eväitä. Sen jälkeen kotiin tultua me vaihdettiin vielä polkupyörä rattaisiin ja lähdettiin naapurin kanssa kävelylle. Saatiin kuin saatiinkin ilta kulumaan mukavasti iltatoimille asti. Jee

Tänään on satanut vettä siitä asti, kun kuudelta ylös ampaistiin. Kyllähän se viimeistään ykdeksän aikaan alkaa jo tuntua siltä, että jotain pitäis todella nyt tehdä. 

Omatkin aivot huusi happea ja mieli oikein karjui, että se sais jotain vaihtelua ajatuksiin. Niitä kun taas riitti ihan vesirokon ulkopuoleltakin.

Siinä hetkessä ei ollut väliä satoiko vai paistoiko, me lähdettiin lenkille. Lenkkitossut jalkaan ja sadesuoja rattaiden suojaksi. Ja vitsit..oli ihanaa. Pieni näppylänaama nautti vauhdin huumasta ja äippä sai liikettä päästä varpaisiin. Tunti siinä suhattiin, ihan huomaamatta. Sade tuntui tosi hyvältä. Virkistävältä.

Teki parempaa kun hyvää. Aivot sai tarvitsemansa hapen ja mielikin virkistyi.

Vaikken taikuri olekkaan, niin oli siinä lenkissä jonkin tason taikaa. Heh.

Olen kevään mittaan aloittanut taas lenkkeilyn, mutta on harmittanut ettei se ole ollut säännöllistä ja nytkin oli tullut taas taukoa pari viikkoa viime kerrasta. Pojan rattaat ei ole olleet mitkään lenkkirattaat, niin ei niidenkään kanssa ole sitten tullut lähdettyä. 

Mutta rattaista puheenollen, viime viikolla kävi vaan niin älytön tilanne. 

Enkä usko, että se oli pelkkää sattumaa.. Pakko siis jakaa.

Kolme vuotta meitä on palvellut Bogaboon Cameleonit. Me ollaan menty niillä ihan joka paikkaan, autoa kun ei ole. Ne on olleet mun apunani monessa matkassa ja kun ilman rattaita ei vaan voi mihinkään lähteä vilkkaan karkulaisen kanssa, niin ne on todella olleet käytössä. Toimisi edelleenkin, mutta pojalle on tullut painoa jo reippaat 16 kiloa, niin rattaiden painoraja on alkanut täyttymään. 

Viime viikolla ystävien luokse matkatessa, huomasin, että runko ei enää jaksa kannatella toivotulla tavalla ja joustaa liikaa alaspäin, jolloin se painaa jarrupalaa takarenkaaseen ja pitää kamalaa ääntä. Käveltiin vielä ystävien luota toiseen paikkaan ja siinä samalla puhuin, kuinka mun on aivan pakko hankkia uudet rattaat ja pian. Mielellään sellaiset, joilla vois lenkkeilläkkin, niin ei tarvitse olla riippuvainen lapsenvahdista jos lenkkeilemään halajaa.

Ei mennyt ehkä kun tunti siitä, niin ystävällä soi puhelin. Hänen ystävänsä soitti ja kertoi just huoltavansa poikansa rattaita myyntikuntoon, että josko olisi tiedossa joku, joka tarvitsee just ostaa rattaat. 

Niimpä..

Tää oli nyt se kohta, minkä en usko olevan pelkkää sattumaa. Vaikka kuulostaa, että on kyse ihan pienestä asiasta, niin mulle tää ratas -asia on ehdoton juttu arjen onnistumiseksi. Rattaat on meidän menopeli ja ilman niitä ei kyllä lähdetä hiekkalaatikkoa pidemmälle. Ihan mieletön juttu siis, että tää asia hoitui näin. Paremmin, kun ikinä osasin toivoakkaan. Me lähdettiin siitä sitten tarkistamaan rattaiden kunto, mikä oli ihan priimaa. Ei olis uskonut monta vuotta vanhoiksi. Siistit ja hyväkuntoiset. Täydelliset just tämän hetkisiin tarpeisiin. Saatiin illalla kyyti kotiin kumpienkin rattaiden kera ja lähettelin siinä samalla kiitollisia ajatuksia ylöspäin. Yleensä jutut vaan sujuu just niin kuin pitää..

No ehkä ne isoimmat asiat vie vähän enemmän aikaa, mutta kyllä nekin asettuu kohdilleen. Ajallaan.

Virkistävää sadepäivää!

-Tiia

Ps. Jos olet kiinnostunut denimin värisistä Bogaboon yhdistelmärattaista, niin pistä mulle sähköpostia osoitteeseen kevytketterapikkukani@gmail.com. Mä pesen ja huollan ne ihan pian myyntikuntoisiksi.