torstai 9. toukokuuta 2013

Kesäpäivän tuntua

Minun mielestäni kesä vähän niin kuin alkoi eilen. Ihan ykskaks. Oli niin kaunista ja lämmintä. 
Päätettiin ystäväni Mannin kanssa ottaa lapset kyytiin ja hurauttaa Falkullan eläintilalle. Meillä kaikilla oli ihan liikaa päällä. Me äidit oltiin vähän liian skeptisiä, että säätiedotus olisi pitänyt paikkansa. Mutta lämpöä riitti! Auton mittari mittasi ulkolämpötilaksi 23 astetta! 
Lapset oli niin suloisen innostuneita eläimistä. Manni on lapsineen käynyt Falkullassa useamminkin, mutta meille se oli Ludan kanssa ensinmäinen kerta. Ihmeteltävää riitti. Lampaat oli kaikkien ykkössuosikkeja. Luda meinasi antaa yhdelle lampaalle pusunkin, mutta juuri h-hetkellä lammas määkäisi isoon ääneen: BÄÄÄ! Ja voi pientä Ludaa, kun ihan tärähti säikähdyksestä ja juoksi heti äiskän luo turvaan. Ei sitten hetkeen halunnut mennä lähelle aitausta. Pienen tauon jälkeen lampaat kyllä taas kiinnostivat. Eväitä syötiin välissä ja leikittiin pikkuisessa avomökissä. Oli hauska iltapäivä ihanalla jengillä. :)
Isovanhempani asuvat ihan eläintilan lähellä ja päätimme käydä vielä yllätysvierailulla heillä. Olivat iloisia vierailusta, mutta mummi kyllä lähtiessä tokaisi, että ensikerralla ilmoittaisimme, että hän osaa varata tarjottavaa. Vaikka olihan sitä nytkin ihan riittämiin. Mummi. <3






BÄÄÄÄ!





Bettina osaa jo hienosti laskea. "Ykti lammatta, kakti lammatta, kolme lammatta.."




Evästauko






Koko pikku -jengi





Yhdessä katsomaan vielä hetkeksi lampaita






Automies tarkasti vielä parkkipaikan autot ennen lähtöä






4 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Ihana päivä <3 kiitos!!

Johanna kirjoitti...

Ihania kuvia!!! :) Suloinen joukko ihmettelemässä maatilan eläimiä. Ihana paikka <3

Tipitii kirjoitti...

No niin oli! Kiitos itsellesi.<3

Tipitii kirjoitti...

Kiitos! <3 Oli kyllä pienillä ihmeteltävää ja tilaa juoksennella! Ihana aurinkokin lämmitti! :) Paikka oli kyllä käymisen arvoinen.